Lue keskustelun säännöt.
Kaduttaa etten ottanut kissaa/koiraa kun lapset olivat pienempiä
05.10.2026 |
Ovat nyt jo isompia (12 ja 16), edelleen haluavat lemmikin mutta nyt kaduttaa ettei ole aikaisemmin otettu. Itse sain jo nuorempana kissan ja koiran. Sain elää sellaista elämää koko lapsuuteni ja se toi kivoja muistoja. Ja nyt vasta tajuan kuinka se olisi ollut itselleni tärkeää nähdä lasten viettävän aikaa eläimen kanssa, saavan muistoja ja kokemuksia. En ymmärrä miten nyt vasta tajuan tällaisen asian jälkikäteen ja kuinka tämä nyt surettaa niin paljon että tuo aika meni kun he olisivat voineet tuon kokea pienempänä (tai noin 7-vuotiaasta eteenpäin, en toki koe että ihan pienten kanssa siitä välttämättä onkaan hyötyä vaan voi olla enemmänkin haittaa).
Jotenkin vaan viime vuodet menneet sumussa ja vaikka joskus lapset ovat eläimistä kysyneet, niin en ole vienyt asiaa eteenpäin enkä ajatellut kauheasti (Kissan kohdalla lähinnä syy ollut se, että itselläni ollut lapsena ulkokissoja ja pelkäsin, että jos pidämme kissaa ulkokissana, niin voi jäädä auton alle kun vilkas tie vieressä. Ja joo tämä jakaa mielipiteitä, mutta itselle ajatus kissasta joka on pelkästään sisällä, kuulostaa surulliselta, mutta ei nyt juututa tähän.)
Olen paljon lähiaikoina katunut asioita joita ei ole tullut tehtyä / on päättänyt väärin, mutta tämä on ollut jotenkin poikkeuksellisen iso asia enkä meinaa päästä tästä ajatuksesta eteenpäin. Miten voi olla näin että havahdun omiin arvoihini vasta nyt? Että näin myöhässä vasta tajuan, että näen tärkeänä asiana että lapsi varttuisi lemmikin kanssa (jos vaan mahdollista).
Joo tiedän, että nyt voi vielä ottaa mutta ei se tuota mennyttä aikaa korvaa.
Onko kellään ollut vastaavaa? Tai muuten ajatuksia?
Kommentit (10)
Mitä se auttaa mennyttä aikaa märehtiä, eihän tuosta ole kukaan kärsinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tottahan nuokin pointit, se mennyt aika vaan surettaa kun tiedän omasta kokemuksesta kuinka mukavaa se oli kun kotona oli lemmikki. Olisi ollut hienoa nähdä sitä itse näin vanhempana vierestä ja ylipäätään tarjota se sama kokemus lapselle mitä itse sain. Miten on mahdollista ettei tällaisia asioita tajua ennenkuin aika ajaa ohi... Kuulostaa itsestänikin älyttömältä että miten ihminen voi muka tajuta tuollaisen itselleen tärkeän asian vasta nyt mutta kyllä, näin on päässyt käymään. Kai se on kun vuodet menee vaan järjetöntä vauhtia eteenpäin eikä ole pysähtynyt tuota miettimään. Ajan rajallisuus surettaa. On asioita, joita ihmiselämässä pystyy tekemään moneen kertaan mutta on myös ajankohtia jotka menevät nopeasti ohi eikä uutta mahdollisuutta saa (kuten lasten lapsuus).
Vierailija kirjoitti:
Niin tottahan nuokin pointit, se mennyt aika vaan surettaa kun tiedän omasta kokemuksesta kuinka mukavaa se oli kun kotona oli lemmikki. Olisi ollut hienoa nähdä sitä itse näin vanhempana vierestä ja ylipäätään tarjota se sama kokemus lapselle mitä itse sain. Miten on mahdollista ettei tällaisia asioita tajua ennenkuin aika ajaa ohi... Kuulostaa itsestänikin älyttömältä että miten ihminen voi muka tajuta tuollaisen itselleen tärkeän asian vasta nyt mutta kyllä, näin on päässyt käymään. Kai se on kun vuodet menee vaan järjetöntä vauhtia eteenpäin eikä ole pysähtynyt tuota miettimään. Ajan rajallisuus surettaa. On asioita, joita ihmiselämässä pystyy tekemään moneen kertaan mutta on myös ajankohtia jotka menevät nopeasti ohi eikä uutta mahdollisuutta saa (kuten lasten lapsuus).
niin ja siis kirjoittajana ap
Vielä ehtii! Hanki nyt! Ovat vielä lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä muistat lemmikin vain lapsen näkökulmasta. Aikuisena lemmikki on täysin toisenlainen, kun siitä on vastuussa. Lapsena se on vain mukava kaveri, aikuisena pitää taas hoitaa kaikki eläinlääkärit, ulkoilutukset (jos kukaan muu ei halua viedä), yms. Tuskin sinua pistettiin kävelyttämään räntäsateessa tai 20 asteen pakkasessa, vaan vanhempasi hoitivat nuo ikävimmät nakit.
Vierailija kirjoitti:
Niin tottahan nuokin pointit, se mennyt aika vaan surettaa kun tiedän omasta kokemuksesta kuinka mukavaa se oli kun kotona oli lemmikki. Olisi ollut hienoa nähdä sitä itse näin vanhempana vierestä ja ylipäätään tarjota se sama kokemus lapselle mitä itse sain. Miten on mahdollista ettei tällaisia asioita tajua ennenkuin aika ajaa ohi... Kuulostaa itsestänikin älyttömältä että miten ihminen voi muka tajuta tuollaisen itselleen tärkeän asian vasta nyt mutta kyllä, näin on päässyt käymään. Kai se on kun vuodet menee vaan järjetöntä vauhtia eteenpäin eikä ole pysähtynyt tuota miettimään. Ajan rajallisuus surettaa. On asioita, joita ihmiselämässä pystyy tekemään moneen kertaan mutta on myös ajankohtia jotka menevät nopeasti ohi eikä uutta mahdollisuutta saa (kuten lasten lapsuus).
En oikein ymmärrä, ovatko lapset syyllistäneet vai mistä kaikki kumpuaa juuri nyt? Tiedän toki tilanteita, että lapsi on aina kinunnut lemmikkiä, eikä koskaan saanut ja on siitä katkera vielä aikuisenakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järkevämpää mielestäni on ottaa lemmikkis vasta nyt kun lapset ovat jo vanhempia ja osaavat kohdella eläimiä oikein. Ja itselläsikin on enemmän aikaa lemmikille kun lspset ovat jo itsenäisempiä.
Samaa mieltä. AP:n nuorin nyt hyvässä iässä jossa lemmikin voi saada niin että hän ottaa siitä myös vastuuta. Nuoremmille lemmikkiä hankittaessa vastuu jää aina aikuiselle mutta juuri 12 v on hyvän ikäinen saamaan lemmikin josta ottaa vastuuta.
Järkevämpää mielestäni on ottaa lemmikkis vasta nyt kun lapset ovat jo vanhempia ja osaavat kohdella eläimiä oikein. Ja itselläsikin on enemmän aikaa lemmikille kun lspset ovat jo itsenäisempiä.