Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla tällaista, ei varsinainen kyky vaan mieli?
04.10.2026 |
Annoin hetki sitten koiralle suukon. -> Koiran turkin tuoksusta tuli voimakas mielleyhtymä, joka vei minut yläkoulun kemian tunnille. -> Tunnilla mietin edellisiltana tv:ssä näkemääni brittisarjaa. -> Yht'äkkiä olin mietteissäni brittisarjan sisällä.
Tekevätkö muutkin tällaisia ajatus/aikamatkoja arjen hetkissä? Usein tietyt tuoksut tai kuvat, ohikiitävä maisema, vie minut lapsuuden pihalle, josta pompahdan lukemani kirjan tiettyyn kohtaukseen.
Olen introvertti ja viihdyn todella hyvin itsekseni, en kaipaa samalla tavalla muiden ihmisten seuraa kun useimmat. En tunne yksinäisyyttä, koska aina on jotakin kivaa tekemistä tai näitä ajatusmatkoja.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kun oma seura on parasta seuraa, ilman sitä taitoa ei pidemmän päälle tule toimeen.
Tavallisia nuo mielleyhtymät. Eroa voi tulla siitä onko mielikuvat enemmän muissa ihmisissä kuin onko issekseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta.
Kertoisitko jonkin oman kokemuksen, olisi hauska lukea muiden ajatusmatkoista.
Ei tule, mutta tuosta on kirjoitettu kokonainen kirjasarja. Nimittäin Marcel Proustin kadonnutta aikaa etsimässä, jossa päähenkilö kastaa madeleine-leivoksen lehmuksenkukkateehen ja se triggeröi aikamatkan menneisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tule, mutta tuosta on kirjoitettu kokonainen kirjasarja. Nimittäin Marcel Proustin kadonnutta aikaa etsimässä, jossa päähenkilö kastaa madeleine-leivoksen lehmuksenkukkateehen ja se triggeröi aikamatkan menneisyyteen.
Totta, itsellä vielä lukematta tuo kirja, jossa kyseinen madeleineleivos-kohtaus. Hyllyssäni on jokin toinen Proustin romaani tuosta sarjasta. Täytyy ottaa lukulistalle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta.
Kertoisitko jonkin oman kokemuksen, olisi hauska lukea muiden ajatusmatkoista.
Päivittäin, jostain sanasta, hajusta, tavarasta missä katse viivähtää, lähtee ajatus vauhdilla.
Kiittää taaksepäin johonkin paikkaan tai tilanteeseen, vaikka piti keskittyä johonkin ihan muuhun.
Joskus palaan askeleet taaksepäin, löytääkseni ärsykkeen mistä kaikki alkoi.
Hauskaahan se, vaan välillä pitää pysäyttää alkuunsa ettei keskittyminen herpaannu tekemisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tule, mutta tuosta on kirjoitettu kokonainen kirjasarja. Nimittäin Marcel Proustin kadonnutta aikaa etsimässä, jossa päähenkilö kastaa madeleine-leivoksen lehmuksenkukkateehen ja se triggeröi aikamatkan menneisyyteen.
Millaiselta tuntuu lukea tuollaisesta, jos ei itse koe samoin. Itselleni vaikea kuvitella elämä siten, ettei tällaisia mielleyhtymiä tulisi. Aloitukseni tarkoitus oli yrittää kartoittaa miten tavallista tämä on. Verrattavissa kai hyvään mielikuvitukseen tai aistiherkkyyteen? Uskoisin, että kirjailijoilla on tämä ominaisuus vahvana?
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulu sulle vttujakaan.
Miksi sitten vaivaannuit kirjoittamaan autisti.
Ei kuulu sulle vttujakaan.