4 aikuista lasta. En kaipaa yhteyttä heihin..
Minusta olen jo tehty osani. Synnytin ja kasvatin 4 fiksua, sosiaalista ja mukavaa lasta.
Olen nyt 63v, ja mielestäni hommani on tehty.
En kaipaa, enkä halua, että lapset soittelee jatkuvasti. Ehkä kerran kuussa per lapsi riittää.
En ole ihan varma siitä, että rakastan lapsiani. Olen ylpeä jokaisesta, mutta rakkaus... enpä usko.
Kommentit (3)
Sontaa, ei mitään hauskaa tässä jutussa :(
Tunsin velvollisuutta. Osani oli ruokkia, pukea ja huolehtia. Tsekata koulunkäynti, tarkistaa kaverit, huolehtia ja ohjata.
Kaikki meni hyvin, mutta minulle jäi tunne, että minulle oli annettu missio.
Lapset olivat tehtävä, joka piti suorittaa.
Minä suoritin.
Suoritin halaukset, tuen, lämpimyyden, läsnäolon.
Tunnen itseni tyhjäksi. Lypsetyksi.
Mitä tarkoitat rakkaudella? Mitä on rakkaus? Tunsitko kiintymystä,lämpöä tai mitään tunteita lapsiasi kohtaan kun olivat pieniä? Millaista vuorovaikutuksesi heidän kanssaan oli kun asuivat luonasi? Millaisissa olosuhteissa kasvatit heidät? Millaisissa oloissa itse kasvoit? Onko elämässäsi ollut jokin suurempi traumatisoiva tapahtuma joskus? Kerro lisää,minua kiinnostaa.