Jos mies suutuspäissään sanoo...
"Tapan sut ja kaikki sun läheiset."
Onko tuosta oikeus harmistua? Ei tarkoittanut oikeasti, vaan suutuspäissään vain tokaisi ja pyysi tapahtuman jälkeen anteeksi. Ja minä siis ensin ärsytin häntä niin, että suuttui. Itse en sanoisi noin kellekään ikinä.
Kommentit (7)
Jos näin kävisi, ottaisin lapset ja lähtisin pois kotoa. Asiasta voisi keskustella joskus myöhemmin, en voisi painaa villaisella.
En ota riskiä, että ajatus joka pulpahtaa suusta muuttuukin todeksi.
Vaikka miten ärsyttäisi toista, ei ole normaalia sanoa tuollaista. Ehdotan nyt vakavasti että harkitset tarkkaan lähtemistä. Enteilee väkivaltaa, ellei sitä jo suhteessanne ole. Tuo uhkaus on todella hirveä.
(olen itse väkivaltaisen suhteen kokenut, siinä kuulin juuri tuon kaltaisia "heittoja". normaali mies ei puhu noin.)
Ainoastaan sellainen jolla viiraa päästä, puhuu tollaisia.
Lähtisin menemään ja ottaisin lapset mukaani.
Vaikka miten suuttuisi, niin tappamisilla ei uhkailla. Voi lähteä ovesta pihalle, niin meillä on tehty jos toisen touhut tai puheet on vituttaneet ihan
älyttömästi.
Kyllä on eikä vain oikeus harmistua vaan sekä oikeus että velvollisuus huolehtia itsestään ja tehdä rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Tässä maassa pelkkä tappaminen ei ole laitonta vaan jo sillä uhkailu on laitonta. Mene poliisin puheille.
Kyllä on eikä vain oikeus harmistua vaan sekä oikeus että velvollisuus huolehtia itsestään ja tehdä rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Tässä maassa pelkkä tappaminen ei ole laitonta vaan jo sillä uhkailu on laitonta. Mene poliisin puheille.
Aivan. Jos joku tuntematon ihminen sanoisi noin, mitä tekisit? Todennäköisesti tekisit rikosilmoituksen, pelkäisit oman turvallisuutesi puolesta ja hakisit lähestymiskieltoa. Läheiset suhteet uhkailijan kanssa sekoittavat pään ja asiaa on vaikea ajatella objektiivisesti. Tilanteen vakavuutta ei halua millään nähdä, koska kyseessä on ihminen, joka on myös osoittanut lämpöä ja rakkautta. Erittäin pirullinen tilanne ja sitä kutsutaan parisuhdeväkivallaksi. Sillä tuhotaan ihmisiä tehokkaamin kuin millään täysin vieraan tekemällä väkivallalla. Todellisuus on kuitenkin se, että ihminen, joka uhkaa tappaa (oli syy mikä tahansa ja oli ihminen, kuinka tuttu tahansa) on yksinkertaisesti vaarallinen. Hälytyskellot päälle ja äkkiä pakoon, muut tunteet syrjään, kyse on omasta henkestä. Puolustaudu kuten puolustautuisit tuntematonta vastaan. Unohda kaikki muut faktat, mitä tiedät miehestäsi, suurin ja merkittävin fakta on se, että hän sanoi itse ilman mitään pakkoa (selvällä suomenkielellä: suuttuminen ja toisen ihmisen ärsyttäminen ei ole sama asia kuin se, että hänet pakotettaisiin uhkailemaan. Tällaisetkin järjellä selvästi tajuttavat faktat saattavat hämärtyä lähisuhdeväkivallassa): "Tapan sut ja kaikki sun läheiset." Normaali ihminen, jolla ei ole taipumusta parisuhdeväkivaltaan, ei sano sellaista ihmiselle, jota rakastaa, edes äärimmilleen ärsytettynä. Puhun kokemuksesta.
Ihmisellä on aina oikeus tunteisiinsa, ja onhan tuo harvinaisen tylysti sanottu. Että tulee edes mieleen, vaikkei oikeasti tappaisikaan..