Velkaantunut kaveri - miten autatte?
Olen auttanut yhtä kaveria silloin tällöin. Antanut rahaa ja tavaraa. Nyt sen tilanne on mennyt pahemmaksi, eikä raha-apukaan enää auta, koska velkaa on jo enemmän, kohta ulosotossa. Mitä teen?
Oletteko te auttaneet jotenkin velkaantuneita tuttavianne, vai koskettaako muiden taloudellinen ahdinko mitenkään?
Kommentit (8)
Muuten jokainen pärjätköön omillaaan.
niin jos voisin hänet yhden kerran pelastaa ja minulla olisi siihen varaa, ehkä tekisin sen. Mutta jos rahavaikeudet on holtittoman elämän syytä, niin en pelastaisi, vaikka pystyisin. Tämä siksi, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Holtitonta elämää viettävää raha ei pelasta kuin hetkeksi, kunnes on jälleen pulassa. Rahallisella avulla siis silloin pitkitetään vain väistämätöntä eli luottotietojen menetystä.
Muuta apua kyllä voi antaa, mutta kannattaa katsoa missä menee raja, ja ettei ystävä ala olettaa, että antamasi apu on hänen säännöllinen "oikeutensa".
Nimim. kokemusta on
Olen auttanut taloudellisessa vaikeuksissa olevia ystäviäni esim. ostamalla heidän lastensa vanhoja vaatteita, leluja ym. omille ihan hyvään hintaan.
Olen myös lainannut rahaa läheiselle sukulaiselle. Mutta vain sen verran että jos hän ei pysty sitä maksamaan takaisin en murehdi yhtään enempää asiaa vaan menee tappioksi.
Sinun tilanteessasi ajattelisin että et voi kuitenkaan elää tuttavai puolesta hänen elämäänsä. Kohtuus kaikessa. Koettaisin ehkä etsiä hänelle tahoja joiden puoleen kääntyä esim. velkaneuvonta jne. Tsemppaisin ja tukisin. Mutta automaattisesti en antaisi rahaa jne. koska tuskin voit antaa ainakaan hyvillä mielin niin paljoa että ratkaisisit tilanteen ja pinillä avustuksilla vain siirrät sitä hetkeä kun tuttavasi täytyy oikeasti tehdä asioilleen jotain merkittäviä ratkaisuja.
Paljon tietysti riippuu myös niistä syistä miksi tuttava on joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Jos on kyse yllättävästä sairaudesta, hometalo-ongelmista tai jostain muusta vastaavasta autan enemmän myös taloudellisesti mitä siinä tapauksessa että tuttava vaan ei osaa käyttää rahaa ja tuhlaa kaiken tajuamatta maksaa laskuja jne.
auta. Lähipiirissä on pariskunta joka tekee tyhmiä päätöksiä kerta toisensa perään ja ovat pilanneet taloutensa. Sitten vielä kehtaavat syytellä meitä.
Heh, itse ovat soppansa keittäneet. Itse saavat sen selvittää.
Tähän tilanteeseen on nyt tultu. Olen koittanut auttaa, ja aina toivonut, että nyt kaveri pääsee jaloilleen, kunnes hänellä on taas ollut paha tilanne ja olen taas auttanut. Koko ajan olen toivonut, että nyt alamäki pysähtyy ja hänen elämänsä tulee kuntoon. Mutta ei ole tullut. Ehkä apuni onkin vain pitkittänyt tilanteen räjähtämistä käsiin.
Luulen, että pohjimmiltaan on kyse siitä, että hän ei ole osannut sovittaa menojaan tulojensa mukaisesti, vaan on halunnut säilyttää tietyn elintason, vaikka rahaa siihen ei olisikaan ollut. Elänyt siis yli varojensa ja ummistannut silmänsä todellisuudelta.
Esim. itselleni on ihan vierasta, että en avaisi laskua ollenkaan, kun sellainen minulle tulee. Ja tietenkin maksan laskun eräpäivään mennessä. Laskut maksetaan ensin, ja vasta sen jälkeen mietitään, mihin muuhun jää varaa. Mutta tällä kaverillani ei ole ollut näin päin, vaan jotenkin kuitenkin holtitonta se elämä, vaikka muuten pidän häntä kunnollisena ihmisenä.
Sen olen kuitenkin päättänyt, että enää en rahaa hänelle anna!
Vitonen jatkaa.
Kannatan tuota ettet anna rahaa. Tarjoa syömistä jos toisella on nälkä ja tue sekä kannusta. Mutta ei sinun tehtäväsi ole rahoittaa toisen holtitonta elämää.
Käy vaikka lukemassa tuo ketju jossa kerrottiin onnellisena kun selvittiin tuollaisesta velkakierteestä. Jos ystäväsi haluaa niin auta aukomaan laskut ja mapittakaa kaikki ja laskekaa mitä velkoja & laskuja hänellä on jne. Jos hän ei halua tehdä tuota ja nähdä todellista tilannetta taitaa olla aika vaikeaa auttaa häntä. Ehkä on parempi että luottotiedot menee niin on vaikeampi ostella velaksi...
Toivottavasti ystäväsi pääsee "jaloilleen" ja olet hyvä ystävä kun autat ja huolehdit hänestä (enkä tarkoita rahallista auttamista).
- vitonen
Vuosien saatossa on pari tällaista ystävää ollut, jotka joka käänteessä pyysi "ruokarahaa" tms. lainaksi. Itse olen sitä mieltä, että jos haluan antaa rahaa, niin annan. Lainaksi en anna, sillä se on paras tapa muuttaa ystävä ihmiseksi joka vaihtaa kadulla tien puolta, kun tulen vastaan. Se on ollut hyvä päätös.
Kerran olen jopa tuonut ruokaa omasta pakastimesta eräälle rahan kärttäjälle ja sain vähän semmosen jännän vastaanoton. Itse aidosti uskoin, että hätä kyseessä, joten ajattelin auttaa. Toin ihan käypää ruokaa (kaupan pakastealtaasta, semmosta mistä itsekin laitan aterioita). Noh, ainakin se lopetti ne rahan kärttämiset. Myöhemmin sain kuulla, että tämä ystävä oli monelle muullekin velkaa pieniä summia...
Jos joku ystävä tai tuttu kertoisi että on vaikeuksissa eikä raha riitä, niin voisin kutsua meille syömän ja voisin antaa tavaroita, joita en tarvitse. esim. jos hänellä olisi pienemmät lapset voisin antaa lasteni hyväkuntoisia tavaroita.
rahaa en voisi antaa koska omatkin tulot pienet ja mies elättää meidät käytännössä. eikä hänkään ole isotuloinen.