Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa
Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa, mutta Petteri Orpon (kok.) hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista, SAK hämmästelee
Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen, ja palkansaajakeskusjärjestön mielestä päätetyt veronkevennykset ovat vastuuttomia.
– Hallitus vesittää velkajarrusopimusta jo ennen kuin sen tiukemmat kriteerit ovat edes voimassa, SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà sanoo tiedotteessa.
– Budjettiriihessä julkista taloutta olisi ollut syytä vahvistaa EU:n taloussääntöjen vuoksi, mutta hallitus viittasi kintaalla tälle.
Menosopeutus on osoittautunut epäonnistuneeksi keinoksi vakauttaa julkinen talous, SAK näkee.
Hallituskauden jälkeen julkinen talous heikkenee vielä yli kahdella miljardilla eurolla, eikä hallitus ole päättänyt tälle mitään rahoitusta.
Orpon hallituksen nettosopeutus onkin jäämässä käytännössä nollaan ja perinnöksi jää vain Suomen historian toiseksi pahin työttömyyskriisi, SAK lataa.
– Nyt verotus on kaivettava työkalupakista heti seuraavan hallituskauden alussa. Yhteisöveron osalta ennakoitavuutta on parannettava ja palattava takaisin 20 prosenttiin. Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus on myös syytä tuoda listattujen yhtiöiden tasolle, Lainà sanoo.
Hallitus ei tehnyt budjettiriihessä työllisyyttä vahvistavia päätöksiä, SAK huomauttaa.
– Hallituksen kovapäisyys kostautuu, kun se ei ole valmis palauttamaan sosiaaliturvan suojaosia asiantuntijoiden suosituksista huolimatta.
Palkkatuen vahvistaminen ja työvoimakoulutuksen edistäminen jäivät myös tekemättä.
– Suomen työttömyystilanne on Euroopan huonoin ja maamme historian toiseksi huonoin. Budjettiriihessä hallituksen olisi pitänyt lisätä työvoimakoulutusta ja panostaa palkkatukeen, jotta mahdollisimman moni työllistyisi orastavan talouskasvun myötä.
Lainà varoittaa, että pitkäaikaistyöttömyys uhkaa muuttua rakenteelliseksi.
– Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.
Ihmisten ahdinko toimeentulosta heijastuu myös luottamukseen, SAK toteaa.
Vaikka työttömyys on kasvanut, ansiosidonnaista työttömyysturvaa saa yhä harvempi, koska sille on vaikeampi päästä ja siltä putoaa pois työttömyyden pitkittyessä. Heikomman korvaustason yleistuen saajien määrä sen sijaan nousee.
Kommentit (15)
Ei tempputyöllistäminen palkkatuella hyödytä maan taloutta pätkääkään. Se ei ole terveellä pohjalla se tuella pyörivä työpaikka.
No mistäs ne pitkäaikaistyöttömät olisi sitten tullut kun sitä ennen oli täysityöllisyys
Vierailija kirjoitti:
No mistäs ne pitkäaikaistyöttömät olisi sitten tullut kun sitä ennen oli täysityöllisyys
Yli 3 vuotta OrpoPurra tuottanut. Pitkäaikaistyöttömiä ovat vähintään vuoden työttöminä olleet.
mistä suomi saisi tuloja niin paljon että budjetti olisi ylijäämäinen.Ei mistään todllakaan. Täällä on niin isot verot ettei kukaan sijoita suomeen eikä yrityksiä kannata enää perustaa tänne. Sen takia työttömiä tulee lisää.
Voisiko noista tehdä kebabia tai ruokaa minkeille???
1990 luvulla olin töissä. Silloin sai töitä heti ilma kokemusta.
Mitä nopeammin tämä koko korttitalo romahtaa, sen parempi.
Mutta Suomipa päästää vaan lisää työttömiä m. muuttajia maahan.
Ei ole uskallusta pistää hommaa poikki. Jos vaikka joku siitä suuttuisi. On pelkona.
Eikö se ollut hallituksen tavoitekkin? - Esimerkiski on haluttu helpottaa työsopimuksien päättämistä. poistettu palkan suojaosa, että ymmärrettäisiin paremmin olla ottamatta vastaan sitä vähempi arvositakaan työtä, kannsutettu ihmsiä lakkauttamaan ammattiyhdistyksiin ja liittoi -jäenyytensä, että jos joutuu päättämään työsuhteensa työnantajan kehoituksesta, niin olsi vaikeampi puollustautua jos päättämisperuste riippumatta siitä onk päättämsiperuste laiton tai vain moraaliton. - Aavttu jo tie sille, että voitaisiin poistaa arkipyhtät myöhemmn todennäköisesti myös ilta ja yö ja ylityökorvaukset kun miksi niitä tarvitsisi maksaa kun viinaa voi tilata kotiovelle sunnuntainakin, niin ei haittaa, jos päivät vähän venyykin onhan sunnuntain jälkeen taas uusi maanantai
Sinkkumies
pitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiäpitkäaikaistyöttömiä
työttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömiätyöttömi
Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaisille.
Orpo ja kokoomus sanoivat, että haluavat lisätä työn tarjontaa. Työn tarjonta on politiikan uuskieltä ja tarkoittaa työttömyyttä. Halusivat lisää työttömiä ja pitivät siis antamansa vaalilupauksen.
Kiitti Kokoomus, kiitti persut.