Seuraavan hallituksen pitäisi huolehtia, että korkeakoulutetut saavat töitä
Ei ole mitään järkeä että korkeakoulutetut valmistuvat työttömiksi, ja eivät ehkä ikinä saa ensimmäistä oman alan työpaikkaa. On rahan haaskausta korkeakouluttaa ihmisiä, jotka joutuvat töihin kaupan kassalle jne. tai pahimmillaan työttömiksi. Seuraava hallitus saisi huolehtia, että korkeakoulutetut saadaan oman alan töihin.
Kommentit (19)
Nuorten työttömyys on yli 20 %. Mitenhän käy parin vuosikymmenen päästä kun viidesosa työikäisistä ei ole ikinä päässyt kiinni työelämään?
Rahanhaaskausta on, siitä samaa mieltä. Kannattaa valita ammatti-ala, jolla tietää olevan asiakaslähtöistä kysyntää maailmalla ja sitä kautta työmarkkinoilla, eikä vaatia yhteiskuntaa keksimällä keksimään tekemistä jollekin höpötystieteen maisterille. Toisaalta yhteiskunta voisi hieman laittaa rajoja paljonko koulutettavia näille todennäköisesti työttömyyteen pätevoittäville opintolinjoille edes hyväksytään. Eikä ole mikään kauhea kohtalo olla töissä eri alalla, kuin mitä on opiskellut. Todella moni on.
Ei hallituksella ole mitään taikatyökalua tuollaiseen. Millään hallituksella.
Pitäisi saada talous kasvamaan, vienti vetämään ja yritykset voimaan hyvin ja palkkaamaan työntekijöitä.
Ei koskaan ole kellekkään osoitettu työpaikkaa, paitsi Neuvostoliitossa ja pohjoiskoreassa.
Jos haluat työllistyä, älä opiskele käsienheiluttelualoja.
Toki naisena näet tärkeääkin tärkeämmäksi että sukupuolentutkijanoitakurssin käynyt on oikeutettu suojatyöpaikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Rahanhaaskausta on, siitä samaa mieltä. Kannattaa valita ammatti-ala, jolla tietää olevan asiakaslähtöistä kysyntää maailmalla ja sitä kautta työmarkkinoilla, eikä vaatia yhteiskuntaa keksimällä keksimään tekemistä jollekin höpötystieteen maisterille. Toisaalta yhteiskunta voisi hieman laittaa rajoja paljonko koulutettavia näille todennäköisesti työttömyyteen pätevoittäville opintolinjoille edes hyväksytään. Eikä ole mikään kauhea kohtalo olla töissä eri alalla, kuin mitä on opiskellut. Todella moni on.
Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut lähes eniten juuri diplomi-insinööreillä (17 %) vuoden takaisesta). Ovatko hekin mielestäsi höpötystieteilijöitä?
Montako tuolillaanpyörijää sinne julkiselle vielä mahtuu? Nykyisten 700 000 lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan ole kellekkään osoitettu työpaikkaa, paitsi Neuvostoliitossa ja pohjoiskoreassa.
Jos haluat työllistyä, älä opiskele käsienheiluttelualoja.
Toki naisena näet tärkeääkin tärkeämmäksi että sukupuolentutkijanoitakurssin käynyt on oikeutettu suojatyöpaikkaan.
Olen mies, ja konetekniikan diplomi-insinööri. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa että edes DI:t eivät pääse oman alan töihin, saati mihinkään töihin.
Sukupuolentutkimuksesta jne ei tietenkään työllisty, enkä näe siinä edes ongelmaa.
Korkeakoulutetut voi miettiä, että kannattaako elää.
Ap haluaa sanoa, että seuraavan hallituksen pitää auttaa yrityksiä palkkauksessa, eli vähentää yhteisöveroa, tehdä työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen helpommiksi, sekä vaikuttaa mahdollisen työkyvyttömyyden maksuihin.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulutetut voi miettiä, että kannattaako elää.
Ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa sanoa, että seuraavan hallituksen pitää auttaa yrityksiä palkkauksessa, eli vähentää yhteisöveroa, tehdä työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen helpommiksi, sekä vaikuttaa mahdollisen työkyvyttömyyden maksuihin.
Niin. Julkisen puolen suojatyöpaikkoja ei tarvitse mielestäni luoda yhtään lisää, mutta yksityisen sektorin palkanmaksukykyä ja -halua pitäisi saada parannettua.
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa sanoa, että seuraavan hallituksen pitää auttaa yrityksiä palkkauksessa, eli vähentää yhteisöveroa, tehdä työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen helpommiksi, sekä vaikuttaa mahdollisen työkyvyttömyyden maksuihin.
Tämä. Verokorotuspuolueita ei kannattaisi nyt äänestää.
Hallituksen tulee lähinnä miettiä, että koulutuspaikkoja on aloille, jotka työllistää. Valitettavasti yhä useampi joutuu tekemään niitä ikäviä fyysisiä töitä, kun helpot ja siistit sisätyöt katoavat. Korkeakoulutetuille ei tule riittämään oman alan työpaikkoja siinä määrin mitä koulutetaan.
Jos korkeakoulutetut eivät saa töitä. Se tarkoittaa että heitä on koulutettu liikaa. Aloituspaikkoja pitää vähentää niiltä aloilta, mitkä eivät työllistä tai rimaa päästä koulutukseen on nostettava niin korkeaksi, että haetaan opiskelemaan muualle.
Ei ole järkeä kouluttaa ihmisiä työttömiksi.
Korkeakoulutusta pitää vähentää.
Meillä kasvaa sukupolvi, joka on käynyt yliopiston, mutta ei osaa solmia omia tennareitaan. " hei bro, miten tää menee, tää ei oo ihan legit bro "
Ne tarvii siihenkin apua, ja kaikessa ne on aina valtion tissillä....se on hirveetä kattoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahanhaaskausta on, siitä samaa mieltä. Kannattaa valita ammatti-ala, jolla tietää olevan asiakaslähtöistä kysyntää maailmalla ja sitä kautta työmarkkinoilla, eikä vaatia yhteiskuntaa keksimällä keksimään tekemistä jollekin höpötystieteen maisterille. Toisaalta yhteiskunta voisi hieman laittaa rajoja paljonko koulutettavia näille todennäköisesti työttömyyteen pätevoittäville opintolinjoille edes hyväksytään. Eikä ole mikään kauhea kohtalo olla töissä eri alalla, kuin mitä on opiskellut. Todella moni on.
Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut lähes eniten juuri diplomi-insinööreillä (17 %) vuoden takaisesta). Ovatko hekin mielestäsi höpötystieteilijöitä?
Hetkellisen työttömyyden sattuessa DI-papereilla työllistyy kyllä nopeasti uudestaan, jos asuu hiemankaan teollisuuspaikkakunnalla, eikä odota, että jonkin syrjäkylän kunnantalo tarjoaa siistin toimistoviran.
Olin vuosia työhönottajana palvelusektorilla, enkä koskaan palkannut korkeakoulutettuja. Ei niitä oikeasti mikään kiinnostanut, eikä osaamista ollut mihinkään. Mitä virkaa on 35 v henkilöllä joka opiskellut estetiikkaa, eikä lainkaan työkokemusta? Ei yhtään mitään, jos muilla on tarjota alalle sopivaa kokemusta ja koulutusta.
Ei ne kelpaa edes kaupan kassalle, kassalla on osattava monenlaisia asioita, maisterit eivät osaa.
Ihan totta. Käy sääliksi nuoria, jotka opiskelevat tai valmistuvat tässä työllisyystilanteessa.