Harmittaa, että vasta nelikymppisenä alan tietää, mitä haluan

No nyt voit tehdä korjausliikkeen, osa havahtuu vastaa 80 -vuotiaana.

Sehän on tyypillistä. 

Nyt sitten kiireellä toteuttamaan kaikki unelmasi. Vielä ehdit.

Mä en tiedä vieläkään suurintakaan osaa, tosin mitään kovin peruskauraa haaveeni eivät ole.

Boheemi- ja vanhasielu kun olen, niin en ehkä vaan osaisi sellaista.

Unelmana on kyllä porvoo/sieltä edullisehko, söpö okt ja myöhemmin elämä hippieläkeläisenä jossakin lämpimässä maassa/ elää ja kuolla auringon alla. =)

- Mina/haihattelija eternal.

Olen ollut niin kauan työelämän ulkopuolella huonon terveyden takia, ettei kukaan tule varmasti enää palkkaamaan... Eli varaa ei tule olemaan mihinkään. Ellen sitten repäise ja, hehheh, kirjoita menestyskirjaa... Terveyttäkään en enää usko saavani kuntoon. No, kirjoja sentään voin lukea. Kunhan ei näkökin mene.

Joo jotkut ne näköjään tässä vaiheessa vasta heräilee siihen oikeaan seksuaalisuuteensakin ja yhtäkkiä seksi alkaa kiinnostamaan tai lakkaa kiinnostamasta.

Myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

No nyt voit tehdä korjausliikkeen, osa havahtuu vastaa 80 -vuotiaana.

Tämä on täysin totta valitettavasti. Varsinkin terveydestään huolehtimaan sanoisin jopa valtaosa havahtuu vasta oikeastaan liian myöhään, esim. joskus 60-70-vuotiaana. Näen työssäni jatkuvasti suomalaisia kuusikymppisiä jotka hoksaavat vasta siinä vaiheessa että se mitä heille on tolkutettu kymmeniä vuosia oli sittenkin totta. Esim. että kakkostyypin diabetes ihan oikeasti vaurioittaa silmiä, sisäelimiä ja raajoja.

Ikää 54 ja pikkuhiljaa alkaa valkenemaan minkälaista musiikkia haluaisin tehdä. Luultavammin sekin muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vuodet 2006 - 2019 vietin lähinnä haahuillen mitä tänään juon, ja yhtäkkiä 2020 olisinkin halunnut perustaa perheen kohtaamani ihmisen kanssa. No haahuiluni kostautui alta aikayksikön ja 2022 haahuilu jatkui. On tässä elämässä ollut kaksi pysyvää ystävää, pullo ja kitara, ja kumpikin luultavasti hylkää minut paremman tarjouksen saatuaan. 

Vähän sama kuin ap, mutta alan olla jo 5-kymppinen. Pitkään olin fatalisti ja ajattelin, että vaikka saisin uuden elämän, niin asiat ei merkittävästi muuttuisi. Osittain näin varmasti onkin, koska geeniperimä jne. 

Kuitenkin vasta viimeisen 10 vuoden aikana on tiettyjä asioita tullut mieleen ja opittua, mitkä tekisin nyt toisin, jotta elämä olisi mennyt paremmin parisuhteissa ja työelämässä. Eihän tämä elämä vielä ihan lopussa ole, mutta nuoruus oli ja meni aikoja sitten. Ainoa hyvä puoli on siinä, että varsinainen nuoruus (15-25v) oli sen verran ankea, etten kaipaa sieltä juuri mitään ihan paria kokemusta lukuunottamatta. 

Eiköhän tuo ole ihan normaalia. Olen itsekin aina ollut haahuilija ja nyt nelikymppisenä en oikein vieläkään tiedä, mitä haluaisin elämältä. Ryhdyin akateemiseksi vasta aikuisiällä ja se oli varmaan oikea päätös, mutta ammatillisessa mielessä suunta vähän puuttuu edelleenkin. olen ajalehtinut ihan kivaan työpaikkaan, jossa on kohtuullinen palkkakin. Mitään merkityksellisyyden tunnetta en kyllä työstäni saa ja se vähän ahdistaa.

En kyllä tiedä mitä muutakaan haluaisin tehdä. Voisi muuttaa ulkomaille, mutta en tiedä minne ja mitä tekemään. Varmaan haahuilu jatkuu loppuelämän.

Miettikää niitä jotka ovat nuorena aloittaneet päihteiden käytön, esim. huumeita, ja jotka havahtuvat nelikymppisinä jossain päihdevieroitusyksikössä siihen että koko elämä on mennyt päihdehuurussa. 

Ja sitten on niitä, jotka ovat suorittaneet ja menestyneet, on kaikki mitä on ja pitää olla... Ja mikään ei tunnukaan enää miltään.

It’s never too late Ap 

Tsemppiä 🍀