Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Taisin juuri keksiä mistä yleinen ahdistuneisuushäiriö johtuu

Vierailija
31.08.2026 |

Teoria:  yksilön merkityksellisyyden korostuminen 

 

Sotien jälkeen syntyneet lapset kasvatettiin pitkälti sillä mentaliteetilla, ettei itsestään saanut tehdä numeroa. Oman yksilöllisyyden ylikorostaminen nähtiin riskinä yhteisön yhtenäisyydelle. Lapsien piti olla reippaita, ei saanu vaivata muita ja piti mukisematta totella vanhempia. 

Kuitenkin lapset kokivat tämän vahingollisena ja halusivat toimia toisin kuin vanhempansa:  he halusivatkin korostaa kasvatuksessa lapsen yksilöllisyyttä ja merkityksellisyyttä. 

 

Merkityksellisyys on kuitenkin kaksiteräinen miekka.  Mikäli sillä edes on hyviä puolia. Merkityksellisenä oleminen on nimittäin helpommin sanottu kuin tehty.  Se luo valtavat paineet olla jotain. Olla riittävä. Merkityksettömänä tuota painetta ei ole.  Yhteisössä on helpompi olla kun yksilöt eivät kilpaile merkityksellisyydestä, omasta asemastaan.  Sosiaalinen ahdistus on pitkälti paljon itseensä keskittymistä.   

Ehkä lapsena on ollut vetäytyvä ja on moitittu hiljaiseksi, näkymättömäksi. "Mikset puolusta itseäsi".  Tämäkin ajatus ajaa ihmisen epätoivoiseen tilaan, jossa yrittää tavoitella itselleen jotakin suurempaa arvokkuuta kuin tarvitaankaan.  

 

On heti helpompaa olla, hengittää ja ilmaista itseään, kun ei ajattele olevansa ylikorostuneen merkityksellinen. 

 

Sitä vanhempamme eivät ole ymmärtäneet.  He ehkä kärsivät, mutta he saivat silti pitää jalat maassa eikä heidän tarvinnut riittää niin paljon.  He välttyivät ahdistukselta.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin on. Äitini eli pula-ajalla. Joten olen sen ajan tuotos. En saanut näkyä, tuntea tai kuulua. Ollut hyvin vaikeaa sopeutua yhteiskuntaan myöhemmin. 

Vierailija
2/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varsinkaan kun musta ei tullut sitä mitä äiti toivoi. Joten olen ollut aina pelkkä surkimus t. Aiempi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

AI?

Vierailija
4/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole samaa mieltä. Kyllä on oikeita aiheita ahdistua. Ja ympäristö vaikuttaa. Minkälaiseksi teet maailman muille.

Vierailija
5/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempani olivat syntyneet 30-luvulla. Toimin kummankin terapeuttina ja kuuntelijana, kun elämä oli ollut niin rankkaa. Ja he olivat ahdistuneita, mutta eivät myöntäneet sitä, koska sitä ei käsitelty.

Vierailija
6/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksilöllistä myös hyvin paljolti. Ihmiset on erilaisia, jotkut on yksinkertaisesti sellasia että ne menee helpommin muiden mukana ja ne ei edes halua miettiä sen kummemmin elämää syvemmin. Jotkut taas on ihan päinvastasia ja ajattelee kaiken monimutkasemmin ja syvemmin. Ihmisten aivojen rakenteet on perusasetuksiltaan samat, mutta jokaisen yksittäisen ihmisen aivojen hienorakenteet ja toiminnalliset verkostot on erilaisia, mikä nimenomaan tekee sen että joidenkin aivot toimii tehokkaammin miettien kaikkea ja joidenkin taas ei. Ne aivot mitkä miettii syvemmin tarvii syvempää stimulaatiota tunteakseen itsensä merkitykselliseksi, ne toiset taas ei. Isoja eroja ihmisissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
31.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ahdistus on täysin normaalia. Se kuuluu elämään. Tarkoitat oletettavasti yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä? Kuten nimikin sanoo, kyse on häiriöstä, ei pysyvästä tilasta. Tyypillistä ihmisille, joilla on heikko coping, keskittyvät itseensä jne. Samalla tapaa kuin masennuksessa, paraneminen alkaa siitä kun tajuaa katsoa itseään ikäänkuin lintuperspektiivistä osana kokonaisuutta. Liiallinen keskittyminen omiin tunteisiin ja pään sisäisiin ajatusrakennelmiin sairastutta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä viisi