Syysillan kauhutarina

Ajelimme sitikalla Turusta pohjoiseen olevalla kiemuraisella pikkutiellä. Oli pimeää kuin karhun pyllerössä. Vauhtimme oli noin kahdeksankymppiä. Rupattelimme niitä näitä ja yhtäkkiä: valo vilkahti ylhäällä vasemmalla tuulilasissamme. HIRVI!! Mies seisoi jarrulla. Jarrut kirskuivat ja huusivat. Tavarat tippuivat kolinalla takapenkiltä. Iso, jättiläismäinen hirvi jolkotti keulamme edestä säikähtäen itsekkin valoja ja meteliä. Automme oli pysähtynyt ja niin melkein meidänkin elämä. Haukoimme henkeämme tovin järkyttyneenä läheltä piti-tilanteesta. Tiehen jäi varmasti metrien pituiset jarrutusjäljet ja kumi paloi monta senttiä. Mutta koska automme oli silloin hyvä,90-luvulla ja kuskilla refleksit kuin Kimi Räikkösellä, elämämme jatkui. Loppumatkan ajoimme hissukseen tien varsia ja metsää vilkuillen. Olemme puhuneet tapauksesta monta kertaa, ja mietimme että jos olisimme silloin kuolleet niin kasvaisimme horsmaa kohta kolmattakymmentä vuotta. Ajakaa varovaisesti! Kahdeksaakymppiä. Ei satasta pimeällä.