Aviomiehen hylkäämä.
Ensimmäinen joulu yksin lasten kanssa. Todella raskasta tehdä kaikki yksin. Ei ketään jakamassa lahjojen ostoa, pukin odotusta ja lasten riemua.
Kun sain lapset nukkumaan, itkin katkerasti. Sinulle ex-mieheni, missä sitten oletkin.
Kommentit (16)
Tuo on kauheaa. Tiedän kokemuksesta. Nyt on jo yli 10 joulua mennyt ilman miestä, joka lähti eikä koskaan toivottanut edes hyvää joulua.
Olet mielessäni.
minä ja vauva kahdestaan.
voimia!!!
Sama kokemus itsellänikin vuosien takaa, jäin yksin juuri ennen joulua. Oli se kolkko ja surullinen joulu.
Voimia paljon ja usko pois, ensi joulu on paljon parempi!
se elämän raskaus. Yleensä se on kuitenkin se, että niitä iloisia ja onnellisia hetkiä ei ole kukaan muu jakamassa. Kun ne omat lapset ovat maailman ihanimpia vain omien vanhempien (ja ehkä isovanhempien) mielestä.
Ehkä kuitenkin muutaman vuoden päästä, voitte lasten isäsi kanssa viettää esim lasten synttäreitä yhdessä. Niin mekin pystymme nykyään tekemään. pakko ei ole, mutta joskus lapset haluavat kutsua toisen vanhempansa sukulaissynttäreille. Ja ihan mukavaa meillä vanhemmilla on ollut noissa hetkissä.
Suru on surtava pois. Samoin sinun on koettava vihaa exääsi kohtaan, jotta pääset hänestä henkisesti eroon. aikanaan tulee sitten mahdollisesti sovinnon vaihe.
Iso halaus Sinulle. Olet kuitenkin varmasti antanut lapsillesi näissä olosuhteissa sen parhaan mahdollisen joulun.
Tämä mies antaa sulle ison halauksen.
kun voitti kisan ja sai miehen. Ja ei itsensä mielestä itse tehnyt mitään väärää, koska mieshän se on petturi kun petti vaimoaan. Ja oikeastaan kaikkihan on vain ap.n syytä kun mitä vaimo oli niin tympeä ja ei hoitanut parisuhdetta niin miehellä oli oikeus lähteä.
Hän sai varatun miehen ja elää nyt onnellisena elämänsä loppuun asti. Mitä nyt ne miehen entiset lapset vähän pilaavat elämää, mutta eiköhän niistäkin eroon päästä kun saadaan yhteinen uusi lapsi, mikä merkitsee miehelle enemmän.
näinhän se menee nykypäivänä... tuttu juttu... :/
Olen yksineläjänä törmännyt tuollaisiin miehiin. Heillä voi olla lapsia parin kolmenkin naisen kanssa, mutta eivät he sen onnellisemmiksi ole tulleet. Päinvastoin. On rankkaa paaduttaa sisimpänsä, unohtaa lapsensa ja elellä muka tyytyväisenä. Heillä ei välttämättä ole yhtään oikeaa ystävää. Ja kun on kerran pettänyt ja jättänyt, sen tekee uudestaan helpommin.
Voimia ja halaus kaikille yksinäisille!
ensi joulu on jo hiukan helpompi, takaan sen!
voimia sinulle, kohtalotoveri!
Mutta muistakaa, että kulissien takana asiat on aina toisin. Jos parisuhde on hyvä niin ei mies mene vieraisiin.
Me seurustelimme vuoden ennen kuin mies kertoi vaimolleen. Emme voineet tunteillemme mitään ja miehen vaimo keskittyi vain lapsiin ja unohti olla nainen miehelleen.
Mieheni jätti exänsä kesällä ja vielä nyt jouluna ex-vaimo on katkera ja hankaloittaa elämäämme. Nyt jouluna mieheni olisi halunnut käydä viemässä lahjat lapsilleen niin eukko ei suostunutkaan siihen vaan lähti äitinsä luo viettämään lasten kanssa joulua. Olisi voinut kertoa hiukan aiemmin miehelleni. Nyt jäivät paketit odottamaan meidän nurkkiin.
Odotan yhteistä vauvaa ja ei ole tarkoitus saada miehen lapsia pois elämästämme. Mutta täytyyhän sitä nyt järjelläkin ymmärtää, että ex-vaimo ei voi olettaa, että meiltä löytyy lapsille oma huone odottelemassa tyhjillään sitä, että käyvät kylässä meillä joka toinen viikonloppu. Ei meillä ole varaa sellaiseen. Kyllä toisesta makuuhuoneesta tehdään lastenhuone vauvalle.
Ex-vaimo on marissut miehenkin vanhemmille kaikkea mahdollista ja mustamaalannut minua. Miehen vanhemmat suhtautuvat siksi minuun kylmästi. Minusta hän voisi katsoa itseään peiliin, miksi miehensä jätti hänet. Jos heillä olisi ollut kaikki hyvin, ei mies olisi rakastunut minuun.
kyllä osaavat tehdä päätelmät ihan omin avuin ei siinä ex:n mustamaalausta tarvita, pikemminkin päin vastoin se vaikuttaa.
Olen mies. Ja pelimiehenä olen saalistaja ja janoan vierasta pesää. Ja jännitystä.
Usko pois. Kyllä se sinun miehesi tulee käymään vieraissa vielä teidänkin suhteen aikana, pohjimmiltaan se on panomies, niin kuin me kaikki olemme.
Ei me miehet sillä pahaa tarkoiteta. Se on vain biologiaa että jokainen naaras kiinnostaa. Kaikki järvet on soudettava, kaikki hillopurkit korkattava, kaikki piparit maistettava.
Ei tää helppoa oo meillekään. Koko ajan saa salailla ja koko ajan joutuu metsästämään. Mutta minkä sille voi, kun kaikkia haluaa. (No ei nyt ihan kaikkia, mutta melkein)
Mutta muistakaa, että kulissien takana asiat on aina toisin. Jos parisuhde on hyvä niin ei mies mene vieraisiin.
Olen mies. Ja pelimiehenä olen saalistaja ja janoan vierasta pesää. Ja jännitystä. Usko pois. Kyllä se sinun miehesi tulee käymään vieraissa vielä teidänkin suhteen aikana, pohjimmiltaan se on panomies, niin kuin me kaikki olemme. Ei me miehet sillä pahaa tarkoiteta. Se on vain biologiaa että jokainen naaras kiinnostaa. Kaikki järvet on soudettava, kaikki hillopurkit korkattava, kaikki piparit maistettava. Ei tää helppoa oo meillekään. Koko ajan saa salailla ja koko ajan joutuu metsästämään. Mutta minkä sille voi, kun kaikkia haluaa. (No ei nyt ihan kaikkia, mutta melkein)
Mutta muistakaa, että kulissien takana asiat on aina toisin. Jos parisuhde on hyvä niin ei mies mene vieraisiin.
Ikinä en ole mitään saalistanut, en edes harrasta metsästystä. Yhden ihanan vaimoainesta olevan naisen elämääni halusin ja sellaisen onneksi aikoinaan löysinkin. Kyllä se kuule elämän onni löytyy ihan tästä perhe-elämän pyörteistä ilman mitään vieraita säätöjä ja tautiriskejä.
Mutta muistakaa, että kulissien takana asiat on aina toisin. Jos parisuhde on hyvä niin ei mies mene vieraisiin. Me seurustelimme vuoden ennen kuin mies kertoi vaimolleen. Emme voineet tunteillemme mitään ja miehen vaimo keskittyi vain lapsiin ja unohti olla nainen miehelleen. Mieheni jätti exänsä kesällä ja vielä nyt jouluna ex-vaimo on katkera ja hankaloittaa elämäämme. Nyt jouluna mieheni olisi halunnut käydä viemässä lahjat lapsilleen niin eukko ei suostunutkaan siihen vaan lähti äitinsä luo viettämään lasten kanssa joulua. Olisi voinut kertoa hiukan aiemmin miehelleni. Nyt jäivät paketit odottamaan meidän nurkkiin. Odotan yhteistä vauvaa ja ei ole tarkoitus saada miehen lapsia pois elämästämme. Mutta täytyyhän sitä nyt järjelläkin ymmärtää, että ex-vaimo ei voi olettaa, että meiltä löytyy lapsille oma huone odottelemassa tyhjillään sitä, että käyvät kylässä meillä joka toinen viikonloppu. Ei meillä ole varaa sellaiseen. Kyllä toisesta makuuhuoneesta tehdään lastenhuone vauvalle. Ex-vaimo on marissut miehenkin vanhemmille kaikkea mahdollista ja mustamaalannut minua. Miehen vanhemmat suhtautuvat siksi minuun kylmästi. Minusta hän voisi katsoa itseään peiliin, miksi miehensä jätti hänet. Jos heillä olisi ollut kaikki hyvin, ei mies olisi rakastunut minuun.
minä olen ollut se hylätty osapuoli. Tässä faktaa meistä:
- kulissien takana ei ollut toisin mitenkään ihmeemmin. Mies toki poti kriisiään, mutta se ei ollut aviokriisi, vaan miehen henkilökohtainen kriisi. Aina ei avioliitossa ole mitään isoja pielessä, että mies menee vieraisiin.Tai toki jotain on pielessä, eli se yhteys puuttuu, mutta sellaista sattuu vuosien varrella, eikä se ole mitään, mitä ei voisi parantaa.
- Jos eksä on vihainen vielä puolen vuoden jälkeen, niin puoli vuotta ei ole aika eikä mikään. Puolen vuoden jälkeen jätetyt ovat vihaisimmillaan.
- minun eksäni väittää, että minä hankaloitan hänen elämäänsä. En todellakaan sitä tee, en edes ajattele heidän elämäänsä. Minä elän omaa elämääni - ja eksä kokee tämän hankaloittavana. Minä en todellakaan lähde tilittämään eksälleni jokaista päivää, milloin menen minnekkin - en ole hänelle tilivelvollinen. Sellaista sitten voi sattua, että lahjat jäävät vääriin paikkoihin. Mutta syy tähän ei ole se, että minä olisin katkera, vaan se, että ajattelen itseäni enemmän kuin eksääni.
- Minulla on oikeus odottaa, että eksä huolehtii lapsistaan normaalin isän lailla. Ei hänen uudet lapsensa ole sen tärkeämpiä kuin vanhatkaan. Siksi vanhoille lapsille pitää tarjota yhtä hyvät oltavat kuin uudelle.
- Ihmisellä on vapaus ilmaista tunteitaan, myös ex-appivanhemmille. Kaikki riippuu motiiveista: jos eksä haluaa vahingoittaa sinua, on se väärin. Mutta jos eksä haluaa vain puhua asioista, mitkä häntä mättävät, ei se ole väärin.
Tämä vastaus siis sen vuoksi, että sinä tunnut katselevan elämää hyvin kapeasta putkesta käsin. Tunnut tulkitsevan eksän käyttäytymistä, vaikka ehkä et tiedä, mitä hän todella ajattelee.
Helposti sälytät vastuun vaimolle, joka unohti olla nainen miehelleen. Olisko mies voinut avata sanaisen arkkunsa ja ilmoittaa ettei ole tyytyväinen suhteesee. Ei voinut, vaan ratkaisuksi löytyi - yllätys yllätys- toinen nainen. Tämä ongelma tulee varmaan vuosien varrella ja siihen voi todellakin puuttua. Jos miehelläsi ei ole ollut keinoja selvittää ongelmia ed parisuhteessa, niin ne samat ovat teillä väistämättä jossain vaiheessa edessä. Ehkä vuosien pääst, mutta ovat kuitenkin. Vuosi ennen kuin kertoi vaimolle? Raukkamainen kpää. Miehillä tyypillistä, että ei lähdetä parisuhteesta ennen kuin on joku jo valmiina. Vuoden verran varmistellaan ja sinä aikana on tietenkin mahdotonta parantaa avioliittoon, kun on jo puoliksi toisaalla. Sinäkin aika lapsellinen puheissasi ja ns. Totuudessasi. Ehkä isovanhemmat näkevät tämän, kaikki ei ole mustamaalausta
:(