Riikka Purra ehdottaa että muun muassa sosiaalietuudet eivät nousisi automaattisesti hintojen mukana inflaatiotarkistuksella
Riikka Purra ehdottaa että muun muassa sosiaalietuudet eivät nousisi automaattisesti hintojen mukana inflaatiotarkistuksella
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012159123.html
Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra haluaisi muutoksen indeksikorotuksiin.
Purra kertoo Helsingin Sanomissa, että julkisten menojen automaattisista indeksikorotuksista on luovuttava ja ne on alistettava joka kerta erilliselle poliittiselle päätökselle.
"Meidän pitää purkaa tämä automatiikka. Sen sijaan ottaa enemmän suoriin poliittisiin päätöksiin, nostetaanko menoja tietyillä sektoreilla", Purra sanoo lehdelle.
Indeksikorotuksilla on perinteisesti suojattu esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksien ostovoimaa. Hallitus jäädytti indeksit jo hallituskauden alussa.
Purra kertoi jo aiemmin IS:lle, että hänen puolueensa tavoitteena on sopeuttaa ensi vaalikaudella kymmenen miljardia pääosin menoja leikkaamalla. Tämä olisi yksi keino siihen.
Ajatus automaattisten indeksikorotusten lakkauttamisesta ei ole uusi.
Ilta-Sanomien haastattelussa kesäkuussa pääministeri Petteri Orpo (kok) väläytti samaa asiaa.
Purra ennen vaaleja. Sosiaaliturvaa me emme suostu leikkaamaan. Työehtoihin emme kajoa.
Uskomatonta tämä Purran persujen kokoomukselta lainaama oikeiston veropopulismi, jossa köyhiltä leikataan ja heitä kurjistetaan, jotta suurituloisten ja elinkeinoelämän veroja voidaan laskea. Alv tasaveroja sen sijaan nostetaan, koska ne euromääräisinä ovat yhtä suuret köyhimmälle keppikerjäläiselle ja opiskelijalle kuin Suomen rikkaimmalle miehelle monimiljardööri Antti Herlinille tai multimiljonääri Björn Wahlroosille.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Tähän lajiin vitsaukseen ei auta rukoileminen tai nukkuminen vaaleissa, päinvastoin se nostaa kokoomuksen ja RKP:n ääniosuutta, eli toimiva lääke on ainoastaan kansallisvelvollisuuden äänioikeuden viisas käyttäminen 👍
Äänestäminen ei ole velvollisuus, se on oikeus.