Potilas kuoli odottaessa kyytiä sairaalaan – Tällaisen tuomion lääkäri sai
Syyttäjän mukaan potilaan oireet olisivat olleet hoidettavissa, jos hänet olisi toimitettu kiireellisesti tutkimuksiin.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Niuvanniemen sairaalassa työskennelleen erikoislääkärin kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Tuomio tuli tapauksesta, jossa kovista vatsakivuista kärsinyt potilas kuoli 21. toukokuuta 2022 Niuvanniemen sairaalassa.
Vuonna 1991 syntynyt mies tuomittiin 50 päiväsakkoon, joista hänelle tulee maksettavaa 5 100 euroa.
Käräjäoikeuden mukaan lääkäri laiminlöi potilaan huolellisen tutkimisen ja jätti huomioimatta hoitajien tekemät potilaskirjaukset sekä potilaan aiemman lääkehistorian.
Lääkäri myös viivytti potilaan lähettämistä päivystykseen, mikä myötävaikutti potilaan kuolemaan.
Syyttäjä vaati rangaistusta samoista rikoksista myös kahdelle sairaanhoitajalle, mutta oikeus hylkäsi syytteet heidän osaltaan.
Kuolleen potilaan äidin vaatimus kärsimyskorvauksesta hylättiin, koska oikeus ei pitänyt tekoa törkeän huolimattomana.
Pohjois-Savon käräjäoikeus käsitteli tapausta suljetuin ovin neljänä päivänä kesäkuussa. Perjantaina 3. heinäkuuta annettu tuomio ei ole lainvoimainen.
Kommentit (42)
Lääkäri ja hoitajat kiistivät syytteet.
Lääkäri katsoi toimineensa huolellisesti ja ammattitaitoisesti niiden tietojen valossa, joita hänellä oli. Hänen mukaansa kuolema johtui pitkään jatkuneesta ummetuksesta, eikä tilanteen äkillinen romahdus ollut ennakoitavissa. Hän arvioi, että potilaan aikaisempi toimittaminen Kysiin ei olisi muuttanut lopputulosta.
Yöhoitaja kertoi seuranneensa potilaan tilaa yöllä asianmukaisesti ja raportoineensa asiasta eteenpäin sairaalan käytäntöjen mukaisesti. Hän korosti, että diagnoosin tekeminen on lääkärin vastuulla.
Aamuhoitaja sanoi, ettei saanut yövuorolta kunnollista raporttia. Hän kertoi soittaneensa välittömästi lääkärille, kun oli havainnut potilaan kivut. Myös hän korosti lääkärin vastuuta potilaan tutkimisessa ja hoidosta päättämisessä.
Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan molemmat hoitajat toimivat sairaalan ohjeistusten mukaisesti.
He olivat seuranneet potilasta, kirjanneet oireet ylös ja välittäneet tiedon lääkärille. Oikeuden mukaan hoitajien toiminnassa ei ollut sellaista huolimattomuutta, joka olisi täyttänyt rikoksen tunnusmerkistön.
Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa hoidetaan oikeuspsykiatrisia potilaita ja muita erityisen vaativaa psykiatrista sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita.
Kun lääkärit itse tutkii omien kolleegojen pikku fibauksia, onko näissä edes yhtäkään tapausta, jossa todettu moitittavaa toimintaa?
"Kyllä ne asiat siitä lähtee rullaamaan" saa moni kuulla psykiatriseen hoitoon myönnyttyään. Kuollaan kaikki joskus.
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä ne asiat siitä lähtee rullaamaan" saa moni kuulla psykiatriseen hoitoon myönnyttyään. Kuollaan kaikki joskus.
Ei noin kuuluisi kuolla. Julmaa. Raakaa.
Miulla oli veritulppa jalassa. Kukaan ei ottanut todesta, lihaskipua kuulemma. Onneksi lopulta sain ajoissa apua.
Jorvi, Espoo.
Mulla tuli virtsaumpi lääkkeen sivuvaikutuksena. Hirveä kipu. Hoitajat ei millään meinanneet viedä mua päivystykseen katetroitavaksi. Paljon joutui inttämään. Lopulta vei. Päivystyksessä ilmeni että rakko oli ihan täynnä.
Virtsarakko voi revetä tämmösessä tilanteessa.
Suomalainen sopeutuu ja sitkeästi kestää jopa kuolemaansa saakka.
Siis eikö tässä mennyt niin, että potilas oli kieltäytynyt monta päivää ottamasta laksatiiveja? Olisiko se pitänyt kaataa väkisin suuhun?
Tämä keissi on vain jäävuoren huippu.
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö tässä mennyt niin, että potilas oli kieltäytynyt monta päivää ottamasta laksatiiveja? Olisiko se pitänyt kaataa väkisin suuhun?
Ei mainittu mitään tekstissä. Mistä repäisit kommenttisi?
Isot palkat ja palkankorotukset perustellaan isoilla vastuilla, joita ei sitten todellisuudessa ole olemassakaan. Ihmisen henki on Suomessa halpa. Kuukausipalkalla tai pienemmälläkin voit kuitata aiheuttamasi hengenmenetyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö tässä mennyt niin, että potilas oli kieltäytynyt monta päivää ottamasta laksatiiveja? Olisiko se pitänyt kaataa väkisin suuhun?
Ei mainittu mitään tekstissä. Mistä repäisit kommenttisi?
Muistan vain edellisissä aihetta käsitelleistä jutuista.
"Asiakirjoista ilmenee, että potilas oli ennen kuolemaansa pidemmän aikaa kieltäytynyt ottamasta vatsanpehmikelääkkeitä, joita hänen olisi pitänyt käyttää muun lääkityksensä kanssa."
Bb Nino kuoli hoitamattomaan sepelvaltimotautiin osastolla.
Itsellä oli vasta tehty silmäleikkaus. Uusi lääke teki silmäkipua ja kerroin tästä lääkärille ja hoitajille psyk. sairaalassa. Kipua ei kirjattu Kantaan eikä lääkettä lopetettu. Myöskään silmäpolia ei konsultoitu. Kipu loppui vasta kun lopetin lääkkeen ilman lääkärin suostumusta päästyäni pois sairaalasta. Silmäasiakin hoitui yksityisellä.
Se nyt vain o n niin, että jokaisella on aikansa ja sitä ei lääkärikään pysty muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vain o n niin, että jokaisella on aikansa ja sitä ei lääkärikään pysty muuttamaan.
Olisi ollut hoidettavissa. Raakaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a8dcd5e4-3f5a-49c4-a9d5-27be6692f053