Seksi ei vaan kiinnosta. Kohtalotovereita?
Ensiksi haluan sanoa sen että olen ollut tällainen aina ja fyysisesti olen täysin terve. Kummallisempaa on ehkä vielä se että olen pitkässä parisuhteessa ja kumppani ei tiedä tätä asiaa minusta.
Seksi kiinnosti minua joskus ihan teininä, mutta innostus asiaa kohtaan katosi jo joskus alle 20-vuotiaana. Olen tajunnut nyöhemmin että tuokin kiinnostus oli sellaista mekaanista kiinnostusta uutta asiaa kohtaan, eikä sitä biologista viettiä mikä suurimmalla osalla ihmisistä on. En vaan tajua mikä siinä kiehtoo niin paljon. Kiihotun ehkä kerran vuoteen ja silloinkin kumppanin mukaan tuleminen tavallaan pilaa sen, pystyn pitämään sitä kiihotusta yllä vain jos olen itsekseen pimeässä huoneessa makaamassa ja en saa mitään muita aistiärsykkeitä. Jos alan tekemään jotain asialle, kiinnostus lopahtaa myös. En jostain syystä käsittele sitä kiihottumista ja asialle jotain tekemistä samana toimintona, vaan aivoni ovat silleen että aa me tehdään nyt jotain muuta, okei, viedään huomio pois sitten siitä kiihottumisesta.
Olen yrittänyt puhua tästä terveydenhuollossa mutta asenne on se että varmaan vaan stressaat asiaa, anna olla niin se tulee takaisin sieltä. Verikokeet on olleet aina täysin ok, myös kaikki hormonaaliset testit. Koen ettei tätä ymmärretä, ongelmani on niin kummallinen ja harvinainen. Asia ei kuitenkaan haittaa minua.
Kommentit (6)
Jos asia vaivaa sinua, hakeudu seksuaaliterapeutille. Selvitä, että kyseessä on virallisesti Suomessa hyväksytty ammattihenkilö, jolla mielellään on myös terveydenhuollon pohjakoulutus.
Olet aseksuaali. Minäkin yritin asettua aiemmin johonkin seksuaaliseen muottiin jota en kokenut lainkaan omakseni. Luettuani aseksuaalisuudesta ymmärsin vasta mistä on kyse. Kuulut seksuaalivähemmistöön, älä murehdi.
Olen 50 ikävuotta lähenevä mies ja on aivan uskomattoman vapauttavaa että ei enää mennä joka tilanteeseen munan ohjaamana! Aah! Kyky siis ei ole laskussa vaan libido, ei enää pyöri joka sekunti mielessä, upeaa!
Käytätkö jotain hormonaalista ehkäisyä? Minulta e-pillerit vei halut 100%.
Niinpä. Joskus on käväissyt mielessä, että olisipa jokin asekkien ja muuten vain seksiin tympääntyneiden oma kokoontumistapahtuma tai sivusto.
Jos jokin asia ei kiinnosta eikä siitä ole haittaa niin miksi se edes olisi ongelma?