Vedinkö turhaan herneet?
Palasin exän kanssa yhteen neljän vuoden eron jälkeen. Sovimme, että pyrimme hyvään parisuhteeseen ja vuosi menikin kivasti.
Eräänä vkl olimme tuttavapariskunnan kanssa syömässä ja jatkoimme mieheni painostuksesta yökerhoon. Mies oli jounut jonkun verran ja alkoi jankuttaa, että haluaisi tanssimaan. Sanoin hänelle ettei tyhjä lattia kiinnosta, olin itse selvinpäin. Hän istui hetken seurassamme, nousi sitten ja marssi ihan pokkana takanaan olleen pöydän luo ja pokkasi minua puolet nuoremman minihameisen naisen kanssaan tanssimaan. Sinne menivät ja tanssivat hitaita ilmeisen kivoissa tunnelmissa.
Me muut seurasimme haavi auki pöydästä.
Kappaleitten välillä mieheni piti naista hellästi vyötäröltä ja kun toinen biisi loppui, he erosivat hitaasti toisistaa.
Tämän jälkeen ukko palasi pöytään muina miehinä ja katsoi minuun voitonriemuisena.
Myöhemmin pyöri paikallaan ja vilkuili tanssikaveriaan innokkaasti.
Päätin, etten keskustele yöllä aiheesta, koska ihan turhaa alkaa viinapäiselle puhumaan.
Aamulla mies kysyi minulta miksi mökötän. Kyseli, oliko sanonut jotain mistä olin suuttunut. Oli olevinaan tietämätön/muistamaton. Kerroin, että olen loukkaantunut tapahtuneesta ja hän ilmoitti, että ei ymmärtänyt vieraan kanssa tanssimisen olevan minulle niin iso juttu.
Ei anteeksipyyntöä, ei tajua siitä miltä minusta tuntuu.
Edellisen kerran ollessamme parisuhteessa hän teki kaikenlaisia outoja vetoja vieraitten naisten kanssa ollessamme yhdessä ravintolassa. Kaikissa näissä tapahtumissa yhdistävä tekijä oli se, että vieraat kiinnostivat enemmän ja minä jäin sivuun. Sain aina kuulla nipottavani turhasta, kun kysyin miksi hän käyttäytyi niin.
No, nipotanko turhasta? Harkitsen lähteväni suhteesta...suurentelenko asiaa?
Asiallisia kommentteja kiitos.
Kommentit (7)
Pääsit eroon ja otit takaisin?
Ei hän ole muuttunut,
ehkä hän oletti, että Sinä olisit?
Eipä ole kunnon pohjaa hyvälle parisuhteelle. Kyllä toisen tunteita pitää kunnioittaa. Lähde vaan ennen kuin tulee vielä isompaa mielipahan aihetta.
Tuntuu että mies laittaa sinkkuelämän ja juhlimisen parisuhteen edelle. Haluaa elää sitä elämää vielä. Ei hän saa painostaa ketään yökerhoon. Ehkä tykkää tanssia ja liikkua, mutta luuhasi neidin kanssa melko läheisissä tunnelmissa. Tekee usein iskemisiä? No ei tuossa oikein sääntöjä ollut tai rajat paukkui. Voisithan säkin ottaa komean miehen halauksen ja viettää iltaa niin. Eroko vai sieto kärsien. Vai mikä.
No et vetänyt turhaan. Ihmettelen vain että jos mies käyttäytyi jo ennen eroanne noin pösilösti, miksi palasit hänen kanssaan yhteen?
Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi.