Ulkopuolisuuden tunne

Koko elämä olen etsinyt kotia itselleni. 

Minusta tuntuu usein myös ulkopuoliselta, joidenkin ihmisen mielestä olen liian kiltti, liian fiksuja ajatuksia omaava jne tähän primitiiviseen maailmaan, jossa monen ihmisen mielestä on jokin primitiivinen nokkimisjärjestys jossa edetään kieroilla tavoilla kyynärpää taktiikkaa käyttäen. Olen vähän kuin norppa haikalojen joukossa välillä. Näytän söpöltä eikä minua oteta aina vakavasti silloin kuin pitäisi, ärsyttävää, että pelkäinen olemus saa sen aikaan. Minulle nauretaan ja tehdään pilkkaa ja komediaa aroista asioista. 

Ehkä nyt on liikaa raskaita ihmisiä elämässä. Kaikki tuntuu vieraalta. 

Missä on se olo, se tunne, että tämä on koti ja tänne kuulun? 

Aina on tuntunut siltä. Olen liian outo olemaan normaalien ihmisten kanssa. Aina välillä tulee vastaan suht samanhenkistäkin tyyppiä, mutta en koe olevani heidänkään kanssa samalla aaltopituudella. Jos he esim. pyytävät viettämään aikaa kanssaan niin jätän menemättä. Tietyissä tilanteissa vaikutan suht normaalilta, mutta olen todellisuudessa ihan outo hyypiö. Kaikkialla missä on muita ihmisiä ahdistaa olla, tuntuu ettei ole tervetullut sinne.

Tälle ongelmalle pitäisi kyllä keksiä jotain.

Melkeinpä aina tämä tunne, paitsi omien lasten seurassa. 

Vierailija kirjoitti:

Melkeinpä aina tämä tunne, paitsi omien lasten seurassa. 

Arki ja kiireet vie sen tunteen. Kotityöt. Ei ehdi ajatella. Iltaisin hiipii tuo ajatus taas. 

Musta on tuntunut, etten ole edes samaa lajia, ihmiseksi kelpaava, vaan jotain liskomaista, iljettävää. Nyt olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen, jossa voin rakastaa itseäni. Ei enää väliä, mitä muut ovat musta mieltä.

Sellaista se on, 24/7.

Minullakin on tuollainen tunne. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu usein myös ulkopuoliselta, joidenkin ihmisen mielestä olen liian kiltti, liian fiksuja ajatuksia omaava jne tähän primitiiviseen maailmaan, jossa monen ihmisen mielestä on jokin primitiivinen nokkimisjärjestys jossa edetään kieroilla tavoilla kyynärpää taktiikkaa käyttäen. Olen vähän kuin norppa haikalojen joukossa välillä. Näytän söpöltä eikä minua oteta aina vakavasti silloin kuin pitäisi, ärsyttävää, että pelkäinen olemus saa sen aikaan. Minulle nauretaan ja tehdään pilkkaa ja komediaa aroista asioista. 

Samaistun. Välillä ei tiedä onko lintu vai kala muiden silmissä, vai molempia, joku merihirviö. Suututaan helposti mua ja hyökätään kimppuun, vaikkei ole tehnyt mitään. 

Mulla oli nuorena baarissa vahva tunne, että en kuulu tänne.  Piakkoin sen jälkeen tulin uskoon ja edelleen uskon Jeesukseen, nyt jo lähes keski-ikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu usein myös ulkopuoliselta, joidenkin ihmisen mielestä olen liian kiltti, liian fiksuja ajatuksia omaava jne tähän primitiiviseen maailmaan, jossa monen ihmisen mielestä on jokin primitiivinen nokkimisjärjestys jossa edetään kieroilla tavoilla kyynärpää taktiikkaa käyttäen. Olen vähän kuin norppa haikalojen joukossa välillä. Näytän söpöltä eikä minua oteta aina vakavasti silloin kuin pitäisi, ärsyttävää, että pelkäinen olemus saa sen aikaan. Minulle nauretaan ja tehdään pilkkaa ja komediaa aroista asioista. 

Samoja kokemuksia, olen liian sitä ja tätä. Mutta hei, koita jotenkin jättää "liian fiksuja" ajatuksiasi tähän maailmaan, jos tuntuu siltä, että haluat. Kirjoita vaikka blogiin. Siellä ihmiset voivat ottaa tai jättää ne. Itse nykyään ajattelen, että vaikka moni pilkkaisikin, on hyvä, että maailmassa kuuluu erilaisia ääniä. Aina ne joitain muitakin fiksuja tavoittaa ja voivat siitä kasvaa :)