Intissä ei saa toipua sairauksista kunnolla
Tautikierre | Varusmiehet kertovat jatkuvasta sairastelusta kasarmeilla
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011885202.html
Voi vain kuvitella, kuinka oman elämänsä lammiot saavat nautintoa, kun pääsevät pakottamaan kuumeessa olevat kasarmille kotoaan. Simputus se elää ja voi hyvin näillä pikkuhitlereillä.
Kommentit (42)
Nielutulehduksen Ville sairasti kotona, mutta keuhkokuumeen kasarmilla.
”Lomalla sairastuessa erityisen vaikeaa oli se, että 39 asteen kuumeessa täytyi matkustaa komppaniaan, kun ketään henkilökunnasta ei saanut kiinni sunnuntai-iltana.”
Nuori voi harkita haluaako sellaiseen. Kannattaa tehdä omat päätelmät.
Tautikierteet on siellä ihan kamalia ja hoito on surkealla tasolla. Lisäksi tiloissa on hometta ja kosteusongelmia. Hyvä, että näistä uutisoidaan.
Mulla tuli paskat äsken housuun sittarin kassajonossa.
Kyllä,. itsekin jouduin tautikierteeseen aikanaan koska ensin sairastutettiin tahallaan eli tammikuun pakkasessa piti kääntyillä kasarmin takapihalla korvat paljaana. No yllättäen iski korvatulehdus joka sitten levisi muualle koska ei saanut levätä. 2 antibioottikuuria myöhemmin oli sitten tosi vahva meno.
Olen erittäin maanpuolustushenkinen ja jos intti ei olisi pakollinen niin oilsin mennyt vapaaehtoisena mutta ymmärrän ettei tällainen älyvapaa meno kyllä edesauta maanpuolustustahtoa.
Ei rintamallakaan anneta aikaa toipua.
Vierailija kirjoitti:

Ripulit?

Kylmä ei aiheuta tulehduksia tai sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Ei rintamallakaan anneta aikaa toipua.
Nyt ei olla rintamalla helvetin Lammio. Ne ovat opettelemassa sitä maanpuolustusta eikä venäjän suurhyökkäystä estämässä. Ja kyllä, rintamalta evakuoidaan sotilaita jotka eivät pysty taistelemaan.
Ei sodassakaan ole aikaa kunnolla toipua taudeista🙄🙄
Huomattu on. Nuori sairastanut nyt koko sen ajan, mitä ollut armeijassa eli yli 3kk. Tautia taudin perään ja yhdestäkään ei ole saanut rauhassa toipua. Kuumetta, yskää, jatkuvaa nuhaa, poskiontelotulehduksia jne.
Ja mainittakoon, että kotioloissa sairasti ehkä noin kerran vuodessa. Poskiontelotulehduksia ei ole koskaan ennemmin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä,. itsekin jouduin tautikierteeseen aikanaan koska ensin sairastutettiin tahallaan eli tammikuun pakkasessa piti kääntyillä kasarmin takapihalla korvat paljaana. No yllättäen iski korvatulehdus joka sitten levisi muualle koska ei saanut levätä. 2 antibioottikuuria myöhemmin oli sitten tosi vahva meno.
Olen erittäin maanpuolustushenkinen ja jos intti ei olisi pakollinen niin oilsin mennyt vapaaehtoisena mutta ymmärrän ettei tällainen älyvapaa meno kyllä edesauta maanpuolustustahtoa.
Kylmä ei aiheuta tulehduksia tai sairauksia.
Aiheuttaa.
Kyllä näin oli jo vuosituhannen vaihteessa ja aikaisemmin ollut varmaan pahempaa. Kipeänä ja kuumeessa leoääminen tehtiin mahdollisimman vaikeaksi. Keksimällä keksittiin turhanpäiväsiä nakkihommia vaikka siitä ei ollut mitään hyötyä. Lomilta kuumeessa kasarmille paluu oli ihan normaalia. Monta tuntia linja-autossa kipeänä. Sen jälkeen kävelemään omaan yksikköön jonottamaan että pääsee ilmoittautumaan lomilta palaavaksi. Aamulla pääsi sitten lääkäriin vaikka eipä siitä suurta apua ollut.
Vierailija kirjoitti:
Ei sodassakaan ole aikaa kunnolla toipua taudeista🙄🙄
NYT EI OLLA SODASSA SAATANAN IDIOOTTI.
Ei sodassakaan ole aikaa sairastella vihollinen tulee ja tappaa.

KP

Lopeta jankutus aivokääpiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sodassakaan ole aikaa kunnolla toipua taudeista🙄🙄
NYT EI OLLA SODASSA SAATANAN IDIOOTTI.
Paree jo nyt harjoitella, koska kohta ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei sodassakaan ole aikaa kunnolla toipua taudeista🙄🙄
No nyt ei ole sodassa, vielä ainakaan
Ja jos nuoret sairastutetaan tähän malliin jo armeija-aikana, niin ei niistä koskaan mihinkään rintamalle olisikaan, kun ovat kroonisesti sairaita jo valmiiksi.
HS:n kyselyyn armeijassa sairastamisesta vastasi noin sata ihmistä. Vastauksissa nousivat esiin samat asiat varuskunnasta riippumatta: armeijassa sairastetaan todella paljon, aikaa toipua ei ole ja hoitoon on välillä vaikeaa päästä. Lisäksi harjoituksiin osallistutaan sairaanakin, koska pelätään, että menetetään lomat."