Ystävän kanssa kasvaminen erilleen.

Tässä jo jonkun aikaa miettinyt miten kannattaisi toimia kenties antaa ystävyyden vain hiipua. Ollaan oltu ystäviä 20 vuotta mut nykyään tuntuu et ystävyys ei ole enää tasaveroista. Huomannut tämän jo monessa mm yhteinen tekeminen itse annat mutta toinen ei jaa. Kun nähdään toinen kellottaa ja toteaa et nyt pitää lähtee toiseen asiaan jne. Kerran oltiin mm retkellä ja oli eväät mukana. Hän oli ajatellut että otan sinne molemmille kunnon eväät mukaan ja näin yleensä teenkin mut tälläkertaa en ehtinyt. Hänellä oli jaettavaksi asti kyllä muttei halunnut jakaa omistaan. Vaikka hänelle kyllä juomista ostin. Söi sitten väkisin ne eväänsä yksin. Totesi myös että ei hän tätä voi jakaa kun ei ole yhdessä hankittu oli ajatellut että retkieväät hankitaan yhdessä kuitenkin oletti että minä tuon.  Mut tuli semmonen olo että miksi ei halunnut jakaa. Itselle aina tulee se että kaikesta jaetaan varsinkin ystävyydessä eikä edes ajatella jos toinen saa enemmän. Muutenkin oli vähän kireä tunnelma. Musta ystävyyteen kuuluu toisen huomioiminen. Kun puhutaan puhuu paljon omista jutuistaan ja ei oikein itse pääse siihen väliin, joka se on kyllä ihan ok. Ihan kiva kuulla toisen tekemisistä ei siinä. Kun kuitenkin ehdotan jotain niin kaikki tuntuu jäävän. Ollaan tehty jotain asioita yhdessä niin tekee niitä nyt jonkun toisen kanssa koska tällä toisella on auto joten helpompi liikkua. Puhuu paljon että hänestä olis kiva saada uusia ihmisiä elämään jne. Meidän kiinnostuksen kohteetkin on menneet jotenkin silleen et tuntuu et ei vaan enää oikeesti eletä yhtään samaa elämää. Oltiin toisen ystävän kanssa reissussa ja jotenkin tajusin et millasta ystävyyden kuuluu olla. Kuuntelua molemmin puolin huomioon ottamista ja tavallaan et oo velkaa toiselle mitään. Vastavuoroista. Ja voit olla täysin oma itsesi keskittyä siihen hetkeen. Meillä oli super mukavaa enkä ajatellut reissun jälkeen et olinko riittävä.