Miksi matkustan käsimatkatavaroilla?
No eilen en matkustanut. Ja lopputulos on, että olen matkan ajan ilman matkalaukkuani.
Ensin suora lentoni peruttiin. Uudelleen reititys Helsingin kautta ja siihen päälle Finnairin lentobussi. Matkatavarani ei tullut hihnalle, tekemään ilmoitus saapumispalveluun, sillä aikaa bussi meni menojaan. Jatkoyhteyteni bussikuljetuksen jälkeen meni myös. Eli eikun autovuokraamoon ja ajamaan muutama tunti itse kovassa sumussa määränpäähän valmiiki väsyneenä koko lentosähläyksen ja kentillä odottelun vuoksi. Matkalaukku on löytynyt, mutta sitäpä ei tällaiselle pikkupaikkapaikkakunnalle toimiteta ennen tiistaita ja keskiviikkona lennän kotiin.
Ei ikinä enää matkalaukkua ruumaan ellei kyse ole vähintään parin-kolmen viikon matkasta! Ne harvat kerrat, kun olen laukun ruumaan laittanut, ovat menneet pieleen useammin kuin tämän kerran. Matkustan paljon, joten en halua tällaista ylimääräistä stressiä ja otan spinnerini käsimatkatavarana, pakkaan vaan vähemmän ja harkitusti. Nyt joudun sitten laukkaamaan kaupoissa hankkimassa välttämättömät tavarat ja vaihtovaatteet muutenkin rajallisella ajalla ja paikassa, jossa kaupat ei todellakaan ole vkl auki kuin lauantainakin puoleen päivään, joten nyt menoksi!
Miten niillä matkustetaan?😅