Mitä hyötyä olisi uudesta "suuresta ikäluokasta"?
Paljon puhutaan vauvatalkoista ja suomalaisten heikosta syntyvyydestä. Mitä hyötyä olisi uudesta "suuresta ikäluokasta", kuten sotien jälkeen? Ja miksi päättäjät eivät tee radikaalejakin muutoksia, jos siitä olisi paljon hyötyä. Luin juuri, että Ukrainassa nuoret miehet saavat ilmaiseksi pakastaa sukusolujaan. Unkarissa saa kolmannen lapsen jälkeen lainan anteeksi. Miksi Suomessa ei tehdä perhemyönteistä politiikkaa?
Kommentit (5)
Oma lapseni on jo iso, mutta neuvola toimi ennen hyvin ja sieltä sai oikeasti apua. Nykyään taitaa olla toisin. Myös lapsen hankkiminen on suuri taloudellinen riski. Ongelma taitaa olla myös parisuhteiden "kepeys", ei haluta sitoutua. Voisiko itsellisiä äitejä lisätä? Uskon, että moni olisi valmis vanhemmuuteen yksinkin, jos siitä saisi paremman tuen kuin yh-lisän, jonka saa yhteishuoltajatkin. 1000e/kk työssäkäyville kunnollisille itsellisille äideille, niin eiköhän vauvoja tulisi!
Myös kunnallinen match maker (kuin ensitreffit alttarilla asiantuntijat, mutta toivottavasti parempi!) Voisi olla kokeilunarvoinen. Tällä hetkellä on ihmisillä ongelma kohdata toisiaan.
Nuoria varmaan auttaisi, kun kaverit olisivat samassa elämäntilanteessa. Kaupungeissa eletään vielä kolmekymppiseksi nuoruutta ja lapsen hankkiminen voi jättää ulkopuoliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Nuoria varmaan auttaisi, kun kaverit olisivat samassa elämäntilanteessa. Kaupungeissa eletään vielä kolmekymppiseksi nuoruutta ja lapsen hankkiminen voi jättää ulkopuoliseksi.
Olen samaa mieltä. Lapsien väheneminen on itseään vahvistava ilmiö. Kun lähiympäristössä (kaverit, sukulaiset) on paljon lapsia, niin pohdinta: Miksi hankkisimme lapsen, muuttuukin muotoon: Miksei mekin. Ja nykyään taas päinvastoin.
Ja tähän nyt on vannoutuneiden velojen turha tulla huutelemaan mitään. Saatte ihan vapaasti olla lapsettomia. Tämä koskee niitä, joilla ei asiasta ole varmaa mielipidettä suuntaan tai toiseen. Itsekin aikoinaan ensimmäinen lapseni syntyi 9 kuukautta serkkunsa jälkeen. Esimerkki rohkaisi tekemään päätöksen.
Kyllähän ennen tehtiin ja siitä tuloksena suuret ikäluokat.
Suomi on kyllä ihan kehitysmaatasolla nykyisin perheen tukemisen suhteen. Perheen perustamiseen tulisi kannustaa verovähennyksin eikä lapsilisillä. Työntekijäperheille hyvät edet. Se olisi kaikkien etu.