En oikein ymmärrä tätä nykyajan vanhojen aikojen nimien villitystä
Taito, Onni, Helmi, Aino, Ada, Toivo jne. Miksi annatte heille vanhojen ihmisten nimiä?
Kommentit (7)
Suurin osa nimistä on vanhoja, osa vain ollut unohduksissa välillä. Omaa sukua jos katson taaksepäin niin ei tarvi mennä kovin pitkälle kun on pelkkää Mattia ja Penttiä, eikä niitä tällä hetkellä kasteta ollenkaan! Ei se tee nimestä vanhaa, että sitä on käytetty paljon viimeksi melkein 100 vuotta sitten.
Ja esim. Emilia on ollut tosi suosittu viimeksi melkein sata vuotta sitten, mutta ei sitä kukaan nyt miellä vanhaksi nimeksi.
Mieluummin perinteinen nimi, kuin joku ihme väännös, keksimällä keksitty tai ulkomailta huonosti suomennettu.
lisätä että tulevat Janicat ja Nicot vanhoina niminä muotiin.
vaan vanhoja ihmisten nimiä. Itse pidän ajatuksesta että lapsellani on juureva, aito suomalainen nimi. Mielestäni ajatus historiasta ja perinteestä sopii hyvin pieneen lapseen. "Uudet nimet" tuntuvat itselleni vähän pinnallisilta, vaikka niissäkin tapauksissa nimi kyllä ajan myötä menettää merkityksensä ja muuttuu kantajansa mukaiseksi.
jo raskauden alkuvaiheessa päätettiin että jos poika tulee niin hän saa saman etunimen kun mieheni papalla. nimen on tarkoitus ns. kunnianosoitus papalle joka oli miehelleni hyvin tärkeä. pappa ikävä kyllä kuoli 5kk ennen poikamme syntymää... myös tulevien lasten nimet haluamme poimia suvusta, emmekä tuulesta temmata. minusta on mukava että nimellä on jokin tarina tai merkitys.
Pitäisikö kymmenen vuoden välein keksiä täysin uudet nimet, jotta ei annettaisi lapsille "väärän" ikäluokan nimiä?
En ymmärrä, miksi vanhemmat kääntävät katseensa kalenteriin, kun miettivät lapselleen nimeä.
Nimen alkuperäinen tarkoitus on erotella meidät muista. Ts jos kaikki ovat Ada -tai Luca-nimisiä niin onpa tosi henkilökohtainen fiilis nimensä kantajalla.
Ei tarkoita, että pitäisi mitään omituisuuksia väkertää, mutta laittaa nyt vaikka vaihteeksi Minnan alkamaan J:llä tai vastaavaa pientä säätöä.
Janica, Nico skaala alkaa mennä ohi ja vanhat nimet palaa takaisin. Mennäänpä muutama vuosikymmen eteen päin niin vanhat nimet kuten Janica ja Nico tulee muotiin.