Mitä sulle kuuluu?
Kerro mulle ja muillekin.
Mulle kuuluu perjantai-iltaan lepäilyä ja kohta menen syömään juustonäkkileipää, kun kuuluu maha kurnivan.
Kommentit (23)
Tiedoksi, että kävin tässä jo syömässä ne juustonäkkileivät.
Vapaapäivä, voice of finland, pari ohrapirtelöä ja palautumaan ja untenmaille. Mä en oo yhtään lomaihmisiä: aika käy tylsäksi nopeasti. Pitää heti keksiä jotakin ajanvietettä.
Puoliso sairastaa parantumatonta syöpää, on käynyt hoidoissa mutta ne ovat käyneet rankoiksi ja on päättänyt jättää lääkkeet pois. Oli ajatellut pimittää asian minulta mutta sitten kertoikin. Kurjaa kun pitää elää jokaisena päivänä kun se olisi viimeinen yhteinen päivämme. Vaikka toisaalta en tiedä kumpi on helpompi tapa toinen menettää äkkiä arvaamatta päivää vai tietäen monta kuukautta että lähtö lähestyy. Olemme onnellisia kuin vasta toisemme löytäneet, nautimme yhteisestä ajasta mutta välillä muistamme ajan rajallisuuden.
Helmikuu onneksi. Kevät lähestyy, päivät on kauniin aurinkoisia mutta KYLMIÄ, ulkona ei tule liikoja oltua. Odotan että sää lämpiää ja pääsee taas ulkoilemaan.
Kylmiä päiviä on ollut. Odotellaan että pörssisähkö halpenee ja saadaan taas lämmöt päälle. Alkaa jo tämä uimahallissa kylpeminen tympäistä. Kauhea homma viedä koko perhe iltaisin pesulle.
Väsyttää vieläkin, taidan mennä takaisin peiton alle.
Grammy-gaalassa harvinaisen rumia ja huonosti pukeutuneita ihmisiä. Mihin ihmisten hyvä maku ja tyylikkyys on kadonnut, kaikki on tuhruista, epämääräistä likaisen ällöä ja mautonta yööök.
Vierailija kirjoitti:
Grammy-gaalassa harvinaisen rumia ja huonosti pukeutuneita ihmisiä. Mihin ihmisten hyvä maku ja tyylikkyys on kadonnut, kaikki on tuhruista, epämääräistä likaisen ällöä ja mautonta yööök.
Parhaat ajat ohi ja maailma menossa loputkin pilalle. Kaikki vaan yrittää olla jotain ällöttävää.
Telkka krakeloi näillä pakkasilla, ainakin ylen kanava on ihan viallinen puhe ja kuva pätkii jatkuvasti. Onko muilla tätä?
Ärsyttää tuo pakkanen kun tuntuu että ei lopu ikinä. Pakko tulla purkamaan tänne tuota ärsytystä.
Loppuis vihdoinkin nämä pakkaset sitä kuuluu.
Kyllä saa pakkaset riittää jo tältä talvelta. Viimeyönä ollut -29 ja samaa ensi yönä.
Aloitin sokerilakon eilen ja nyt tajuan kuinka koukussa olen, mitään muuta en pysty ajatella kuin irtokarkkeja ja suklaapatukoita.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin sokerilakon eilen ja nyt tajuan kuinka koukussa olen, mitään muuta en pysty ajatella kuin irtokarkkeja ja suklaapatukoita.
Voin kuvitella. Mulle on tullut tavaksi napostella jotain iltaisin, makeaa tai suolaista, karkkeja, suolakeksiä ja sellaista. Tänään kurkin kaappeja ja löysin luomu cashew-pähkinöitä ja rusinoita. Hyviä olivat ja varmaan aika terveellisiäkin.
Olen 23 v ja taistelen unelmieni ja läheisteni mielipiteiden ristitulessa. Mutta ihan hyvää muuten.
Vierailija kirjoitti:
Pitäis hommata passi.
Otan syvästi osaa! Mulla vanhenee henkkarit nyt keväällä, taas mietin kuinka nopeasti viisi vuotta meni, pitää mennä ottamaan se aina niin onnistunut kuvakin.
Jassoo