Nuorena olin täynnä elämänhalua, toivoin että en kuolisi ennenaikojani

Minä jo pikkulapsena haaveilin kuolemasta ja nyt reilu kolmekymppisenä alkaa ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että elämä on ihan jees. 

Hengellisyyden laiminlyöminen ei kannata, koska olemme ensisijaisesti hengellisiä olentoja. Ei kannata luovuttaa, vaan etsiä itselleen sopivaa hengellisyyden harjoittamisen muotoa. Jotkut tosin ovat parempia vaihtoehtoja kuin toiset.

Minulla taas niin, että olen oikeastaan ala-asteelta lähtien ollut ahdistunut, ja nyt keski-ikäisenä on tunne, että olisin jo ihan valmis lähtemään täältä. Tasaisesti paskaa elämää vuodesta toiseen.

Sankarihaudoissa kunnialla kuolkoon kuin matelehtiana maatuu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas niin, että olen oikeastaan ala-asteelta lähtien ollut ahdistunut, ja nyt keski-ikäisenä on tunne, että olisin jo ihan valmis lähtemään täältä. Tasaisesti paskaa elämää vuodesta toiseen.

Kuulostaa tutulta.

Mulla oli toisinpäin. Nuorena haaveilin kuolemasta ja nyt taas toivon, että aika ei loppuisi kesken. Elämä on tosi lyhyt vaikka eläisikin pitkään.

Eihän elämä ikinä hyvin pääty. Pitää vaan osata nauttia siitä mitä on. Ja niin kauan kuin on.