Ei tuo Popedan live-esiintyminen oikein vakuuta
Katselen telkasta Popedan päätöskeikkaa Ratinasta.
Ei saisi puhua kuolleista pahaa, mutta en pidä Paten esiintymistyylistä. Ihme rääkymistä, kiekumista ja karjumista. Ja miksi hän puhuu välispiikit niin epäselvästi ja hiljaa? Luulisi noilla kilometreillä olla jo kokemusta. Vai oliko hän niin äijä ettei välittänyt?
Esim Youtubesta löytyvä Paten tuotanto onkin sitten paljon parempaa.
Kommentit (10)
ei ole WOKEA niin etenkin Marin ex viisikko hallinto paheksuu Popedan esiintymistä :)
Yritän katsella. Vielä tunti jäljellä.
Olen nähnyt kaksi keikkaa livenä elämässäni vahingossa. 17- ja 43--vuotiaana. Mainittavaa ei.
Katson nyt loppuun asti.
N65v
Näissä tämmöisissä konserteissa on usein se puoli, että bändit/artistit eivät ole enää parhaimpien päiviensä vedossa (luonnollista, mutta silti jotenkin ikävää). Olen sitä mieltä, että Eppu Normaali oli joskus ihan oikea ja hauska rockyhtye. Viime aikoina se on kuitenkin ollut lähinnä iskelmärockyhtye. Soitto kulkee aina hienosti: Pantse Syrjän ja Juha Torvisen yhteistyö on saumatonta ja vuosien yhdessä soittamisen hiomaa, ja Aku on yhtä hyvä kuin ennenkin. Mutta jotenkin soitossa ei ole sitä jotain, usein sanotaan että munaa tai jotain siihen tapaan. Kaikki on ennalta-arvattavaa ja täysin odotuksien mukaista.
En ole Popedan muistoseremonioita seurannut, kun on ollut muuta puuhaa eikä jotenkin jaksa innostaa. On niin hyvät muistot 80-luvulta, että kantavat vielä pitkään eikä niihin ole juuri lisättävää.
Mä taas ihannoin Patea ei ole Popedaa ilman Patea.
Osanottoni omaisille.
En pidä Hermanni sta , Popedan irvikuva.
Kaikella on aikansa. Popeda on jo loppu ja loppunut.
Miksi yleensäkään piti jatkaa Poperaa?
Mutta Eläkeläiset-bändi on hyvä.
Ikurin isännän jäähyväisiä, mahtavaa,
Popeda ei ole minun juttuni, mutta nimenomaan bändihän on loistovedossa ja Pate vetää aika hyvin lähes seiskakybäseksi.
Vähempi Jean S. ja big bandia.
Enempi rokkimenoa laulu - kitara - basso - rummut - urut.
No shit Sherlock? Ei ollutkaan vanha mies nuoruudensa vedossa? 😂