50+ uusparit, vietätkö joulua kumppanisi kanssa?
Me vietetään erillään, koska kummallakin on omat aikuiset lapset ja vanhat vanhemmat. Jotenkin tylsää, mutta en keksi miten muutenkaan voisimme joulua viettää
Kommentit (22)
Yhdessä olemme mökillä.
Meillä on yhteensä kuusi lasta, joista yksi tulee tänne jouluksi, minun lapseni. Yhden kanssa, minun lapseni, vietimme joulua eilen sunnuntaina, koska hän ei halua tulla mökille. Miehen neljän lapsen kanssa lauantaina. He ovat aina viettäneet joulua äitinsä puolen suvun kanssa.
Minun vanhempani ovat jo kuolleet ja ainoa elossa oleva miehen äiti ei ole koskaan halunnut yhteistä joulua.
Moni ikäisemme aloituksen kuvaamassa elämänvaiheessa ja useimmat viettävät erillään.
Aika näyttää, jos suhde syvenee ehkä yhteisiä joulujakin.
Tosin mielestäni jos lapset omillaan, mikä estää viettämästä edes osan joulusta ihan kahdestaan.
Yhdessä tietenkin, aina pääsääntöisesti kahdestaan. Ollaan lapsettomia orpoja.
Sopikaa niin, että aikuiset lapset menevät joka toinen vuosi toiselle vanhemmalleen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki yhdessä?
Ei kenenkään koti ole niin iso, että koko porukka mahtuu, toiseksi kaikki ei asu samalla paikkakunnalla ja vanhuksia muutenki vaikea sada liikkumaan kotoaan mihinkään vaan mennään sinne
Kumpikin omissa sukulaisissaan tietysti en pakko tuputa uutta kumppania perheelle kun ei niitä kiinnosta tutustua.
Jokainen viettää tavallaan. Ei tarvi mitään pakollisia muodollisuuksia, vaan mikä luontevinta kenellekin on.
Minä en viettänyt joka joulua vanhempieni kanssa edes silloin, kun lapset olivat pieniä. Miksi myöhemminkään. Kaikki vanhukset, jotka minä olen tuntenut, ei pidä joulua kovin erikoisena. Niitä on jo vietetty.
Vierailija kirjoitti:
Sopikaa niin, että aikuiset lapset menevät joka toinen vuosi toiselle vanhemmalleen.
Toisen puolesta on hankala sopia asioita. Minä sitäpaitsi menen aikuisen tyttäreni luo koska siellä on pieni vauva

Meillä oli lapset eron jälkeen aina vuorovuosina joulut. Ihan itse ovat pitäneet rytmin aikuisenakin.
Minä sanon lapsille, että olen maisemissa joka toinen vuosi ja järjestän joulun. Joka toinen vuosi saavat itse miettiä, mitä tekevät.
Vanhemmilleni on aivan sama, milloin näemme: jouluna, ennen joulua tai joulun jälkeen.
Ööö miksi joulua on pakko viettää aikuisten lasten tai omien vanhempien kanssa?
Keksikää omia perinteitä hyvät ihmiset.
Erikseen. Eikä ole mitenkään harmittavaa/surullista/vaikeaa/outoa. Muille tämä meidän tapa toki tuntuu olevan enemmän ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopikaa niin, että aikuiset lapset menevät joka toinen vuosi toiselle vanhemmalleen.
Toisen puolesta on hankala sopia asioita. Minä sitäpaitsi menen aikuisen tyttäreni luo koska siellä on pieni vauva
Onnea tuorelle ukille
Vietämme tietysti yhdessä. Miehen vanhemmat ovat kuolleet ja hänellä ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Sopikaa niin, että aikuiset lapset menevät joka toinen vuosi toiselle vanhemmalleen.
Ei onnistu meillä. Lapsen isä asuu ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Ööö miksi joulua on pakko viettää aikuisten lasten tai omien vanhempien kanssa?
Keksikää omia perinteitä hyvät ihmiset.
Meidän perinne on mennä minun vanhempien luona käymään.
Vierailija kirjoitti:
ainoa elossa oleva miehen äiti ei ole koskaan halunnut yhteistä joulua.
Montako äitiä miehelläsi on ollut? 😀
Sama meillä.