Miten elät jos tiedät että kuolet 10 vuoden sisällä?

No eikö tämän pitäisi ilman aivokasvaimiakin olla jokaisella ihan itsestäänselvyys, ei tiedä koska noutaja tulee joten pitäisi elää niin ettei sitten kuolleena kaduta mikään. Huomenna voi vaikka liukastua suihkussa ja kuolla siihen.

60-luvun urbaani legenda: mies sai tietää elävänsä vain jokusen vuoden ja ryyppäsi niin paljon, että oli umpikännissä koko ajan. Sitten yht'äkkiä tulikin selvä päivä ja hän tajusi olevansa elossa. Meni lääkäriin ja todettiin täysin terveeksi ja eli lähes sata vuotiaaksi. 🤔.

En tiedä pystyisinkö juomaan niin paljon.😨

Artikkelissa ei esitelty mistä olivat kotoisin alunperin. Miehen vanhemmatkin. Miksi naisella oli tämä kumppanivalinta ja monta lasta. Saisiko nainen nyt ajokortin ja lapset kyydin autolla.

Moni elää kuin ei kuolemaa olisikaan.

Varmaan pup pailisin 🥳🤠🥸 kaiket päivät...

Olen kohta 40v ja iso osa vanhoista kavereista on jo mullan alla. Tuskin tässä kauhean montaa vuotta on itselläkään jäljellä, joten elän tässä ja nyt. Teen töitä sen verran kuin elääkseni täytyy, mutta muuten matkailen, näen ihmisiä ja opiskelen uutta.

Mä lähtisin heti maailman ympäri matkalle.

Samoin ku aina, mitä sitä tyyliä vaihtamaan 😃 ja onhan tuo ny ihan mahdollista 

Vierailija kirjoitti:

Mä lähtisin heti maailman ympäri matkalle.

Minä olisin kotona ja söisin urakalla roskaruokaa, jäätelöä ja suklaata. Hyvällä tuurilla ei ehtisi elää edes noita kymmentä vuotta.

Varmaan saattaisin aktiivisemmin luovuttaa ja antaa omaisuuttani pois. Yhä useammin olen alkanut ajattelemaan, että voisin yrittää elää niin, että en jättäisi jälkeeni erityistä perintöä. - Se, mitä jälkeeni "maallista mammonaa" jäisi olisi se, mitä tarvittaisiin siihen, että voitaisiin huoletta järjstää hautajaiseni ja perunkirjoituskulut. 

Edellistäkin enemmän yrittäsin elää niin, että ihmissuhteeni pysyisivät hyvinä. - En halua olla, enkä ole ikinä halunnut olla kenellekään taakaksi tai vaivaksi. -  Osaksi tämän vuoksi tuota ensin mainitsemaani omaisuuteni pois luovuttamsita olen ajatellut jo pidemmän aikaa. 

Psalmi 118:17 "En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä."

Kun tietää elämän jatkuvan, ei ole mikään kiire yrittää saavuttaa kaikkea tämän maallisen pienen hetken ajan. Toivoin että olisin ehtinyt opetella soittamaan viulua tämän maallisen aikajakson aikana, mutta taitaa olla niin ettei se ole prioriteetti numero 1. Ehdin sitten myöhemmin opettelemaan vaikka mitä soittimia. Olisi myös ollut kiva oppia ratsastamaan. Ja Japaniinkin olisi kiva mennä muutamaksi kuukaudeksi olemaan ja asumaan eikä vain leikkimään kiireistä turistia. Ehkä se vielä toteutuukin.

Tärkeintä mulle olisi että saisin maksettua velkani pois.

N50

Tekisin vähemmän töitä, söisin aina hyvin ja laittaisin rahani erilaisiin hemmotteluihin ja nautintoihin.

Joo mietin tätä yks päivä, että ihmiset on periaatteessa kiittämättömiä elämästä jne. Mut mitä semmonen täysillä eläminen sitte tarkottais? Jos arvostaiski elämää ja pieniä asioita tosi korkeelle? Mitä se niinku käytännössä on?



Tulin siihen tulokseen, että materian palvominen ei ainakaan ole hyvä asia, mutta siitä kannattaa toki olla kiitollinen. Täs maailmas tärkeintä on muut ihmiset.



Muut ihmiset kannattaa arvottaa todella korkeelle. Se arvo on korkea.



Jumalan kuva.