Koulukuraatttorille vai perheneuvolaan (tre)?
Lapsellamme on pelkotiloja yksinjäämistä ja pimeyttä kohtaan. Myös tiettyjä pakkoliikkeitä kun pelkää että muuten tapahtuu jotain jos ei tee niitä. Pelkää myös kamalasti meidän vanhempien kuolemista.
Haluan ottaa yhteyttä jonnekin ja olen ajatellut perheneuvolaa.
Mutta onko joku tampereella käynyt vastaavassa tilanteessa jollain ammattilaisella ja osaatko sen perusteella suositella kumpi olisi parempi, perheneuvola vai koulukuraattori?
Kommentit (2)
teoriassa koulukuraattori on pienemmän kynnyksen systeemi, johon lapsi voi itse ja yksin ottaa yhteyttä ja käydä siellä juttelemassa. Käytännössä aika paljon riippuu siitä, minkä ikäinen lapsi on ja missä koulussa hän on: alakouluissa kuraattori on yleensä monen koulun yhteinen, ja häneltä voi olla vaikea saada aikaa. Lisäksi alakouluikäinen lapsi todennäköisesti tarvitsee myös vanhempien tukea käynnillä ja toisaalta peloissa on jotain, mihin myös vanhemmat tarvitsevat neuvoja.
Silloin pene olisi parempi ja todennäköisesti nopeampikin. Toisaalta, jos kyse on sellaisesta koulusta, jossa on ihan oma kuraattori (useimmissa yläkouluissa on), on sinne pääsy nopeampaa kuin penee. Kuraattorin kanssa juttelu voi auttaa jo pelkästään, tai sitten kuraattori ohjaa eteenpäin peneen.
Kuitenkin mieti sitä, että kuraattori on sosiaalityöntekijä. Teidän lapsen ongelmat olis ehkä enempi psykologitarpeesta puhuvia. Koulupsykologeille on vaikea päästä kaikissa kouluissa, joten siloin penessä edetään nopeimmin.
ja siellä psykologin juttelua. Toivottavasti saatte hyvän psykologin, koska se on vähän arpapeliä.
Perheneuvolassa on enemmän aikaa paneutua teidän asiaanne ja ottaa huomioon koko perhe. Koulukuraattorin aika ei vastaavaan riitä. Myös ns. leimautumista kaverien taholta ei tule, koska eivät näe lapsen menevän koulukuraattorille.
Kannattaa soittaa heti - aikoja hankala saada!