Lue keskustelun säännöt.
Aivan mahtava artikkeli naisten uhriutumisesta!
28.11.2025 |
HS:
Aikuiset ilmaisevat tunteita kuin lapset
Uhri saa myötätuntoa ja suojaa arvostelulta, koska henkilökohtaista kokemusta on hankala kyseenalaistaa.
Olen traumatisoitunut. Triggeröidyn tästä. Olen uhri.
Elämämme länsimaissa on turvallisempaa kuin koskaan, ja suhteellisen harva joutuu järkyttävän tapahtuman, kuten traagisen onnettomuuden tai vakavan väkivallan uhriksi.
Kokemus on kuitenkin toinen. Moni sanoittaa olevansa nimenomaan uhri: epäoikeudenmukaisuuden, sorron, alistamisen tai suvaitsemattomuuden kohde.
Uhrin viittaa asetellaan harteille niin sosiaalisessa mediassa kuin politiikan huipulla. Arkipäivän keskusteluissa ihmiset kertovat olevansa narsistisen eksän tai pomon uhreja.
Uhriutumisen kulttuuri on muuttanut merkittävästi sitä, miten puhumme kärsimyksestä. Vallalla on kielenkäyttö, joka korostaa haavoittuvuutta ja psykiatrian käsitteitä. Arkielämän hankaluudet ovat suorastaan traumoja. Autismin ja adhd:n diagnoosit ovat lisääntyneet.
Osa nuorista haluaa diagnoosin osaksi identiteettiä ja suuttuu, jos lääkärin mielestä diagnoosikriteerit eivät täyty. Omalle haavoittuvuuden kokemukselle on tärkeää saada ulkoinen vahvistus.
Diagnoosit, oireistot ja tunneilmiöt muuttuvat kulttuurin mukana, samoin kuin asennoituminen niihin, kertoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopistosta.
Aiemmin ihmiset tapasivat mieltää itsensä ennemmin selviytyjinä tai vähintään tavallisina sellaisena kuin kaikki muutkin. Nyt valuuttaa on uhriutuminen.
Mitä on tapahtunut?
Tässä jutussa keskitytään uhrimentaliteettiin eli sellaiseen pitkäkestoiseen uhriuden kokemukseen, joka ei tarvitse taustakseen oikeaa traumaa, vaan voi syntyä myös kulttuurin ja kasvatuksen vaikutuksesta. Uhriksi asemoitumista pohditaan myös vaikuttamiskeinona.
Tällainen uhrius kukoistaa erityisesti somessa. London School of Economicsin viestinnän professorin Lilie Chouliarakin mukaan on uusi normaali tehdä näkyväksi omaa haavoittuvuutta ja uhriutta. Tähän ovat hänen mukaansa johtaneet muun muassa uusliberalistinen yksilöä palvova arvomaailma ja tunteita korostava terapeuttinen kulttuuri.
Chouliaraki kirjoittaa, että kärsimyksen eetos leviää useille elämänalueille. Enää ei tarvita välttämättä fyysistä väkivaltaa, jotta voi olla uhri, vaan väkivalta voi olla symbolista, vaikkapa maineeseen kohdistuvaa.
Somen algoritmit reagoivat tunteikkaaseen sisältöön, jolloin uhripuhe saa näkyvyyttä ja asettuu lopulta vakiintuneeksi kommunikaation tavaksi.
Kommentit (17)
Uhriutumista on siis syytä tarkastella kulttuurin muutoksena. Toki yksilöllistymisellä on ollut myös hyviä vaikutuksia. Ihmiset saavat vapaammin toteuttaa itseään ja olla mitä haluavat. Erilaisuus hyväksytään aiempaa paremmin.
Keltikangas-Järvisen mielestä olemme kuitenkin jo ylittäneet hyötyjen ja normeista vapautumisen rajan ja siirtyneet paradoksaalisesti kohti suvaitsemattomuutta ja polarisaatiota:
Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein.
Keltikangas-Järvisen mukaan vaatimus turvallisesta tilasta on esimerkki jälkiteollisen yhteiskunnan muutoksesta kohti individualismia. Ymmärrys turvallisesta tilasta on myös kääntynyt päälaelleen.
Käsite syntyi 19501960-luvuilla Yhdysvalloissa yliopistokampuksilla tarkoittamaan sitä, että ihmiset saivat opinahjon sisällä vapaasti ilmaista myös normien vastaisia ja epäkorrekteja mielipiteitä. Nyt käsitettä käytetäänkin niin, että minulla täytyy olla turvallinen tila etkä sinä saa loukata sitä, joten tässä on lista asioista, joista et saa puhua.
Uhriutumalla voi kontrolloida muiden puhetta ja näyttäytyä itse parempana, tiedostavampana ihmisenä, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Turvallisen tilan vaatimukseen ja sanojen vartiointiin liittyvät läheisesti sisältövaroitukset, jotka ovat jalkautuneet someen ja jopa Suomessa joihinkin oppilaitoksiin.
Ajatuksena on, että varoittamalla etukäteen potentiaalisesti tunteita herättävästä sisällöstä voitaisiin suojella haavoittuvassa asemassa olevia, kuten trauman kokeneita. Näin kukin voisi valita, haluaako altistua esimerkiksi potentiaalisesti ahdistavalle teatteriesitykselle vai ei.
Tutkimusnäyttö kuitenkin osoittaa, etteivät sisältövaroitukset onnistu vähentämään kielteisiä tunteita, vaan saattavat itse asiassa jopa lisätä niitä. Varoitus ei nimittäin saa ihmistä välttämään edes sellaista sisältöä, joka on kriittistä juuri hänen traumansa kannalta. Lisäksi varoitukset saattavatitsessään alleviivata trauman keskeisyyttä ihmisen identiteetille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhriasemassa korostuvat nyt edut, kun se ennen tavattiin nähdä epätoivottuna tilana.
Uhriutuminen ei ole vierasta politiikassakaan. Asian vahvistaa politiikan tutkija ja valtio-opin dosentti Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta:
Se on retorinen keino siirtää huomio poliittisesta päätöksenteosta poliitikon kärsimykseen. Tällä tavalla rakennetaan hierarkioita ja moraalista ylemmyyttä. Näin saadaan luotua selkeitä ryhmiä moraalisesti oikeamielisistä ja väärämielisistä.
Empatia pyritään saamaan omalle puolelle, ja sitä pyritään käyttämään ryhmäidentiteetin rakentamiseen.
Uhriutuminen kertoo myös politiikan henkilöitymisestä. Sen sijaan, että kriittisesti keskusteltaisiin hallituksen linjausten vaikutuksista ihmisten elämään, alammekin rakentaa empaattista suhdetta poliitikkoon, joka joutuu tekemään hankalia päätöksiä.
Uhriutuminen onkin tehokas vallankäytön väline, toteavat Vuorelma ja Keltikangas-Järvinen. Sitä voidaan käyttää vastuun välttelyyn ja kritiikin ohittamiseen. Se on vaikuttavaa manipulointia, jonka avulla voi saada toisen tanssimaan oman pillinsä mukaan.
Otto Paakkanen
Uhriutuminen voi aiheuttaa vaikeuksia tavallisillakin työpaikoilla.
Kun ihminen sanoo, että sinä loukkasit minua, faktapohja häviää keskustelusta. Se, joka uhriutuu ensin, voittaa pelin, koska kahta uhriahan ei mukamas voi olla, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Kielitieteilijät Anna de Fina ja Alexandra Georgakopoulou ovat todenneet saman kirjassaan Analyzing Narrative. Ajassamme korostetaan kokemusperäistä tietoa, ja henkilökohtaista kokemusta on paljon hankalampaa kyseenalaistaa kuin järkiargumenttia. Yksilön uhrikokemusta on siten vaikeaa koetella.
Uhriutumalla voidaan jopa hämärtää sitä, kuka todellinen uhri on, Vuorelma sanoo. Onko se hallitus, joka joutuu tekemään päätöksiä, kantamaan vastuun taakkaa ja ottamaan vastaan median kritiikin, vai ovatko uhreja ne, joihin päätökset kohdistuvat?
Vuorelmalla on tähän selkeä vastaus:
En keksi tilannetta, jossa Suomen kaltaisessa liberaalissa maassa poliitikot olisivat uhreja. Uhriasemaan kuuluu se, että on olosuhteiden ja oman tilanteen takia kyvytön vaikuttamaan omaan elämään.
Meillä poliitikot ovat itse hakeutuneet luottamustehtäviin ja saaneet mandaatin kansalaisilta. Itsevaltaisissa maissa tilanne on toki erilainen, Vuorelma lisää. Valitettavan usein oppositiopoliitikko joutuu hallinnon uhriksi pahimmillaan menettää henkensä.
Tapaamme mieltää itsemme uhriksi silloinkin, kun olemme itse myötävaikuttaneet tapahtumiin. Jos ei ehdi tärkeään tapaamiseen junavuoron myöhästymisen vuoksi, on helpompi syyttää VR:ää kuin tunnustaa, ettei itse jättänyt riittävästi pelivaraa.
Varmasti jokainen on uhriutunut joskus. Eri asia on se, jos siitä tulee tapa. Rahav Gabay Tel Avivin yliopistosta kollegoineen kirjoittavat, että uhriuteen taipuvaiset kokevat sitä muita useammin, intensiivisemmin ja pitkäkestoisemmin. He kokevat olevansa jatkuvasti muiden tahallisten pahojen tekojen kohteena ja haluavat myös muilta tunnustusta omalle uhriudelleen.
Uhriutumalla saa huomiota ja myötätuntoa, empatisoimmehan voimakkaasti muiden tuskaa. Voi kuitenkin olla, ettei uhrilta heru empatiaa tai anteeksiantoa vastavuoroisesti toisille, koska uhri uppoaa omaan kärsimykseensä ja elää menneessä.
Uhriutuja voi kokea olevansa tiedostava eli hyvä ihminen. Myös toiset sovittelevat sädekehää uhrien pään päälle: heidät todella tavataan nähdä muita moraalisempina, kertoo vuonna 2021 Science Advances -lehdessä julkaistu tutkimus. Tätä psykologista vinoumaa uhrit voivat käyttää hyväkseen vedotessaan muihin.
Aivotutkija Lauri Nummenmaa muistuttaa kirjassaan Pahuus: Ihmisluonnon pimeä puoli, ettei uhrin näkökulma ole aina absoluuttisesti oikea. Silloinkin kun asia on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen, herkkähipiäinen kulttuuri korottaa jalustalle uhriutujan kokemuksen. Uhrin ja syyllisen leimat toimivat siis ikään kuin mielemme suodattimina, jotka vaikuttavat toimintaamme ja tapaamme katsoa maailmaa.
Mitä arkipäiväisemmistä asioista tehdään loukkaavia ja vahingollisia ihmisen mielelle, sitä helpompaa ihmisten on nousta edes hetkeksi sosiaaliseen valokeilaan käyttämällä uhriutumisen supervoimaa, Nummenmaa kirjoittaa.
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Voimakkaimmin uhriutuvissa on havaittu narsismin, psykopatian ja machiavellismin piirteitä.
Myös moraalista arviointia tutkinut Ekin Ok kollegoineen kirjoittaa vuonna 2020 julkaistussa artikkelissaan, että uhriasemassa korostuvat tätä nykyä edut, kun se ennen tavattiin nähdä epätoivottuna tilana.
Uhriutumalla voi herättää toisissa halun auttaa. Näin voi pyrkiä haalimaan itselleen resursseja, olivat ne sitten arvostukseen tai rahaan liittyviä. Uhriutuja voi oikeuttaa itselleen jopa aggressiivisen käytöksen ja kyseenalaiset keinot, kuten valehtelun.
Okin mukaan voimakkaimmin uhriutuvissa onkin havaittu narsismin, psykopatian ja machiavellismin eli häikäilemättömän vallanhalun piirteitä.
Näemme herkästi pahan itsemme ulkopuolella, koska meillä on tarve mielen eheyteen. Kokemus väärin kohdelluksi tulemisesta saa ihmiset vaatimaan itselleen oikeuksia ja käyttäytymään itsekkäämmin.
Epäoikeudenmukaisuuden kohtaaminen voi heikentää kontrollin tunnetta, ja joskus uhriaseman ottaminen auttaa saamaan valtaa takaisin. Kokemus vääryydestä on toki usein myös aiheellinen ja voi voimaannuttaa nostamaan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, joista muuten vaiettaisiin.
Kaikki uhripuhe ei kuitenkaan vaali yhteistä hyvää, koska motiiveja siihen on monia. Esimerkiksi sveitsiläistutkijat Alex Bertrams ja Ann Krispenz ovathavainneet, että kaikki, jotka ajavat tiettyjen vähemmistöjen aseman parantamista, eivät välttämättä tee sitä tavoitellakseen sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Osaa ajaa halu päästä riitelemään, määräilemään muita ja tuomaan itseä esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Höpön höpön. Tämä sopii JOKAISEEN naiseen ja eritoten Sannuliin.
Mitä tapahtui resilienssille, kun arkielämä ja erilaiset ajatukset koetaan uhkana?
Monenlaiset kriisit ovat osa nykyaikaa. Ehkä uhrius siksi tuntuu monesta niin realistiselta roolilta, koska kuinka muka voisimme selviytyä sodasta, ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuuden epävarmuudesta?
Samalla unohtuu, että varsinaista harmonian aikaa on tuskin koskaan ollutkaan ja että elämme monien tilastojenvalossa turvallisemmassa maailmassa kuin aiemmin.
Ihmisoikeuksia ja jokaisen oikeutta hyvään kohteluun on vaalittava. Mutta millainen maailma olisi, jos jokainen keskittyisi ajamaan vain omia tai oman ryhmän tarpeita ja oikeuksia eikä olisi valmis kompromisseihin? Entä mitä tapahtui resilienssille eli selviytymiskyvylle, kun arkielämä ja erilaiset ajatukset koetaan uhkana?
Liisa Keltikangas-Järvinen on pohtinut näitä kysymyksiä paljon. Hänen mukaansa koko kulttuurissamme on tätä nykyä hyvin vähän sellaista, mikä vahvistaisi resilienssiä, eikä sitä edes pidetä arvossa.
Selviytyjän käsite on muuttunut. Aiemmin sillä viitattiin ihmiseen, joka selviytyy tunnemyrskyistä huolimatta. Nyt selviytyjä on se, joka ongelmien ratkaisun sijasta jää analysoimaan ja pyörittämään tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Höpön höpön. Tämä sopii JOKAISEEN naiseen ja eritoten Sannuliin.
MutkuSanna! MutkuSanna!
😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Höpön höpön. Tämä sopii JOKAISEEN naiseen ja eritoten Sannuliin.
Iigor naisvihan äärellä, osa25702639
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autismin ja adhd:n diagnoosit ovat lisääntyneet.
Osa nuorista haluaa diagnoosin osaksi identiteettiä ja suuttuu, jos lääkärin mielestä diagnoosikriteerit eivät täyty. Omalle haavoittuvuuden kokemukselle on tärkeää saada ulkoinen vahvistus.
ANEN!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Höpön höpön. Tämä sopii JOKAISEEN naiseen ja eritoten Sannuliin.
Iigor naisvihan äärellä, osa25702639
Oletko venäläisen naisvihan uhri yhyyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Juttu ilmiselvästi tarkoittaa erityisesti vihervassareita turvallisine tiloineen. Voiko tuo enää osuvampi olla.
"Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein."
Luojankiitos olen itse tätä 60 luvun lopulla maaseudulla syntynyttä "itsenäistä selviytyjä" sukupolvea. Ja ennenkaikkea se on onni ettei meidän nuoruudessa ollut mitään somea, elämä oli aitoa kaikkine hankaluuksineen, rajoitteineen mutta myös ilon aiheineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Juttu ilmiselvästi tarkoittaa erityisesti vihervassareita turvallisine tiloineen. Voiko tuo enää osuvampi olla.
"Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein."
#stasi
#av-palsta
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei puhuta naisista, vaan aikuisista.
Sanoisin, että persumiehet ja -naiset on suurimpia uhriutujia, varsinkin Purra.
Lukekaas sen puhe puoluekokouksessa, yksi iso valitusvirsi.
Taidat sekoittaa nyt valittamisen ja uhriutumisen. Kuuntelepas joskus opposition puheenvuoroja eduskunnassa, pelkkää valitusta. Eli politiikka on epäkohtien luettelemista ja toisen osapuolen syyttelyä. Sinä olet vain puolueellinen uhriutuja itse. Kuvittelet, että nykypolitiikka on syypää omaan pahaan oloosi. Hyvä esimerkki ketjun aiheesta.
Miksi trollit vaivautuu kirjoittamaan jutun, mikä poistetaan klo 8?
En ole ikinä ymmärtänyt, että miksi käyttää aikaansa hukkaan? Senkin ajan voisitte vaikka lukea oikeita uutisia, niin ette olisi niin typeriä.
Miten niin naiset? Incelit ja persut ovat oikein oppikirjaesimerkkejä uhriutujista. Petteri Orpo vikisee kun naiset puhuu vaalistudiossa päälle jne. Orpon hallitustaipaleen onnistuminen kertoo lähinnä, että naiset tekivät hänelle palveluksen ja nolasi itseään satukirjajutuilla vähemmän kun ei saanut suunvuoroa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi trollit vaivautuu kirjoittamaan jutun, mikä poistetaan klo 8?
En ole ikinä ymmärtänyt, että miksi käyttää aikaansa hukkaan? Senkin ajan voisitte vaikka lukea oikeita uutisia, niin ette olisi niin typeriä.
Viesteissä oli "Sannuli" = lähde on venäjän trollit. Niille maksetaan ruplilla, siksi ne jaksaa.
Saman havainnon on tehnyt Keltikangas-Järvinen. Hänen mukaansa yleistynyt keskustelu narsismista toi uhripuheen esiin.
Ajattelen tämän heijastelevan nykyistä ääriyksilöllistä kulttuuria, jossa keskiössä ovat yksilö ja hänen tunteensa. On suorastaan odotus sanoittaa koko ajan kaikki tunteensa ja ajatuksensa ja myös oikeus vastuuttaa muita omasta pahasta olosta.
Tällainen tunneilmaisu on rajatonta kuin pienellä lapsella, jolla hämärtyy se, mitkä ovat omia ja mitkä toisten tunteita, Keltikangas-Järvinen vertaa.
Kulttuurimme siis vahvistaa varhaislapsuuteen kuuluvaa kehitysvaihetta, jonka logiikka toimii kutakuinkin näin: minulla oli näitä tunteita, joita sinä et ymmärtänyt ja siksi loukkasit minua ja teit minulle turvattoman olon ja siten olet vastuussa tunteistani.
Tällaiseen ajatteluun on nykyisin sallittua jäädä jumiin, vaikka tärkeää olisi oppia toimimaan tunteista huolimatta.