Erakoituminen oikeasti heikentää todellisuudentajua

Minulla oli vuosia kierre, etten uskaltanut pitää muihin ihmisiin oikein yhteyttä enkä mennä mihinkään, koska häpesin itseäni niin paljon. Ainoa somekin mitä käytin oli instagram. Mitä enemmän eristyin, sitä huonompi tunsin olevani. Ajattelin jatkuvasti mitä muut olisivat minusta mieltä, jos tietäisivät millainen oikeasti olen. Laiska, sotkuinen, saamaton. Joku tuttu kutsui joskus itsensä kylään ja kieltäydyin paniikissa. Enhän minä voi edes kotiani näyttää kenellekään. Somesta katselin muiden työssäkäyntiä ja hienoja koteja. Ja itkin huonouttani. 

Pikkuhiljaa aloin pitää ihmisiin yhteyttä, elämäntilanteen muuttumisen vuoksi. Ja mitä sain selville? Ne ihmiset, joita pidin itseäni parempina ja niin paljon paremmin elämässä kiinni olevina kärsivät ihan samoista ongelmista kuin minä. Yrittäjänä työskentelevän kaverini kotona olivatkin lattiat täynnä lasten heittelemää ruokaa ja sukatkin jäivät kiinni lattiaan kaiken tahman vuoksi. Toinen kaveri kertoi, ettei jaksa enää siivota koiransa vahinkopaskoja joka päivä lattioilta, joten ei voi käyttää enää yhtä huoneistansa. Ulkoisesti on siisti ja ahkera ihminen, joka osallistuu kaikkeen. Kahta työtä tekevä ja opiskeleva kertoi ettei saa nukuttua iltaisin kun töihin meneminen seuraavana päivänä itkettää niin. Suositulta ja itsevarmalta vaikuttava kaveri kertoi olevansa niin pahasti sosiaalisten tilanteiden pelkoinen, ettei uskalla liikkua missään ilman jotakuta seuranaan. Onnellisen ja menevän sinkun elämää viettävä sanoi, että pelkää jäävänsä lapsettomaksi, kun ei miestä löydy yrityksistä huolimatta. 

Ja melkein kymmenen vuotta elin eristyksissä ihan turhaan.