Lue keskustelun säännöt.
Olen yrittänyt ansaita muiden arvostusta...
17.11.2025 |
Olen yrittänyt olla kaikin tavoin hyödyllinen yhteiskunnan jäsen tekemällä töitä ja vapaaehtoistöitä, laittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen ja uhraamalla vähäistä vapaa-aikaani toisten tukemiseen. Olen äskettäin tajunnut, että kukaan ei kaipaa tai arvosta minua ihmisenä, vaan pelkästään työpanokseni kautta. Jos saan jonkun viestin puhelimeeni, siinä pyydetään aina jotakin palvelusta. Hyvin harvoin kukaan kysyy mitä kuuluu, miten voit, lähtisitkö lenkille tai kahville. Olen niin yksin. Ja olen päättänyt lopettaa kaikki vastuutehtäväni. Olen nyt vähän aikaa tekemättä mitään. Rinnalleni jää ainoastaan ne, jotka oikeasti välittävät minusta ihmisenä. Haluan olla hyväksytty siksi että olen, en siksi että teen. Hävettää ihan, miten metsään olen mennyt yrittäessäni ansaita paikkaani eri yhteisöissä. En yritä enää. Muita?
Kommentit (9)
Uhrautuminen ei koskaan ole tuonut mukanaan muuta kuin katkeruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoittako tuo, ettet ole nauttinut tekemisestäsi, vaan suorittanut vain arvostuksen toivossa? Siinä tapauksessa olet ehdottomasti nyt oikealla tiellä. Tätä on oikeasti hyvä jokaisen tykönään tutkiskella, koska usein näitä on vaikea erottaa edes itse.
Minä siis vastikään havahduin siihen, että olen tehnyt asioita missä kuvittelen että minua tarvitaan. Olen rientänyt elvyttämään vapaaehtoispanoksellani jotain kuolevaa yhdistystä, koska olen tuntenut olevani sille kriittisen tärkeä. Vaikka se on tuonut tyydytystäkin, ei se silti ole ollut täysin minun juttuni. Nyt opettelen ajattelemaan toisin. Jos ei kenelläkään aitoa kiinnostusta ole, sen yhdistyksen aika on todennäköisesti mennyt. Sen sijaan osallistun vain siihen, mikä aidosti minua kiinnostaa, ja jonka tekeminen sinänsä tuottaa iloa. Jota tekisin, vaikka se ei hyödyttäisi ketään. Se, että niinkin usein on, on pelkkä bonus.
Nyrkkisääntönä kuitenkin sanoisin, että anna muille varauksetonta arvostusta, silloin se tulee tavalla tai toisella myös takaisin.
Ap, ala elämään 'omaa elämääsi'. Olet liian riippuvainen toisista ihmisistä, heidän hyväksynnästä, mielipiteistä ja kiitoksista. Tuollainen on raskasta ajan myöten niinkuin sinulle on jo käynyt. Ihmisten auttamista ja hyväntekemistä voi tehdä tekemättä mitään numeroa siitä ja odottamatta mitään takaisin. Tee vapaaehtoisesti mitä haluat ja toiset antavat vapaaehtoisesti mitä sitten antavat.
Välillä on tehnyt hyvää tarkastella motiiveja, miksi tekee sitä mitä tekee. Paljon turhaa on karsiutunut, kun olen selvittänyt itselleni motiiveja. Ulkoinen hyväksynnän tarve on varmaan ainakin itselläni tullut lapsuudesta, kun on kehuttu suorituksista mutta oma minä on jäänyt hukkaan.
Palvelusten pyytäjistä pääsee parhaiten kun opettelet vastaamaan "valitettavasti en voi nyt auttaa" ja alkaa pyytämään heiltä vastapalveluksia. Niitä ei tule, vaan kaikkoavat kun tajuavat että et ole heille hyödyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittako tuo, ettet ole nauttinut tekemisestäsi, vaan suorittanut vain arvostuksen toivossa? Siinä tapauksessa olet ehdottomasti nyt oikealla tiellä. Tätä on oikeasti hyvä jokaisen tykönään tutkiskella, koska usein näitä on vaikea erottaa edes itse.
Minä siis vastikään havahduin siihen, että olen tehnyt asioita missä kuvittelen että minua tarvitaan. Olen rientänyt elvyttämään vapaaehtoispanoksellani jotain kuolevaa yhdistystä, koska olen tuntenut olevani sille kriittisen tärkeä. Vaikka se on tuonut tyydytystäkin, ei se silti ole ollut täysin minun juttuni. Nyt opettelen ajattelemaan toisin. Jos ei kenelläkään aitoa kiinnostusta ole, sen yhdistyksen aika on todennäköisesti mennyt. Sen sijaan osallistun vain siihen, mikä aidosti minua kiinnostaa, ja jonka tekeminen sinänsä tuottaa iloa. Jota tekisin, vaikka se ei hyödyttäisi ketään. Se, että niinkin usein on, on pelkkä bonus.
Nyrkkisääntönä kuitenkin sanoisin, että an
Olen valinnut työt ja vapaaehtoistyöt oman kiinnostukseni mukaan, eli en ole tehnyt vastentahtoisesti mitään. Nyt olen vaan herännyt siihen, että alunperin pyyteetön työskentelyni on vienyt kaikki mehut, ja kun itse tarvitsen nyt apua, niin minulla ei ole ystävää kenen puoleen kääntyä. Syytän kyllä itseäni: minulla ei ole ollut aikaa ystävyydelle. En ole jaksanutkaan sellaista. Jatkossa yritän enemmän vaalia aitoja molemminpuolisia ihmissuhteita ja ystävyyksiä sen sijaan että ravaan eri tehtävissä. Tällä hetkellä olen katkera, eli lähinnä luotaantyöntävä ihminen. Pitää siis ensin purkaa tämä katkeruus pois esim. kirjottamalla. Ja sitten toivottavasti voin taas olla ystävällinen ja muodostaa ystävyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä on tehnyt hyvää tarkastella motiiveja, miksi tekee sitä mitä tekee. Paljon turhaa on karsiutunut, kun olen selvittänyt itselleni motiiveja. Ulkoinen hyväksynnän tarve on varmaan ainakin itselläni tullut lapsuudesta, kun on kehuttu suorituksista mutta oma minä on jäänyt hukkaan.
Palvelusten pyytäjistä pääsee parhaiten kun opettelet vastaamaan "valitettavasti en voi nyt auttaa" ja alkaa pyytämään heiltä vastapalveluksia. Niitä ei tule, vaan kaikkoavat kun tajuavat että et ole heille hyödyllinen.
Lapsuudesta varmaan kumpuaa paljon. Ison perheen lapsena oli ansaittava paikkansa pienestä asti ja häiriöksi ei saanut olla. Piti aistia ja ottaa huomioon stressaantuneiden vanhempien tunteet ja kävellä varpaillaan.
Olen nyt opetellut sanomaan "ei" ja tiedostan, että samalla poltan siltoja takanani - näistä ihmisistä en kuule ehkä enää koskaan.
Ap. Olet suorittaja, velvollisuuden tuntoinen ihminen. Se on lapsuudestasi opittu tapa. Saitko lapsuudessa vanhemmiltasi kiitosta koskaan tekemisistäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. Olet suorittaja, velvollisuuden tuntoinen ihminen. Se on lapsuudestasi opittu tapa. Saitko lapsuudessa vanhemmiltasi kiitosta koskaan tekemisistäsi?
Sain kyllä kiitosta kun siivosin yms. Minusta on tullut suorittaja olosuhteidenkin pakosta, olen joutunut suht haastavista lähtökohdista ponnistamaan. Siitä taustasta on syntynyt myös vilpitön halu auttaa muita. Nyt en enää löydä itsestäni sitä vilpitöntä halua, mikä aikoinaan minulla oli. Ärsyttää vaan kaikki. En tiedä olenko vain tullut kiittämättömäksi. Olen kuitenkin myös saanut paljon, ja tavallaan kaikki on tosi hyvin elämässäni.
Mielistelijä.