Lue keskustelun säännöt.
Maailman suurin pettymys
15.11.2025 |
Miten voikin aikuinen ihminen pettyä ja pahoittaa mielensä kertakaikkiaan niin että tästä on vaikea taas nousta jaloilleen.
Täytin juuri 50 vuotta. Olen järjestänyt monet juhlat niin lapsille kuin puolisolle. Samoin appivanhemmille ja omille vanhemmille. Yrittänyt tarjota apua ja antanut vähintäänkin sen mitä toivottu. Aviomiehelle järjestin ravintolaan ruokailun ja ihan toivotun ja tarpeellisen lahjan kun täytti pyöreitä.
No se mitä itse sain , kun tämä maaginen raja täyttyi, oli valtava pettymys. Lapset toki onnitteli ja kävivät ,viettivät aikaa kanssani. En odottanut mitään huikeeta juhlia.
Mitä tekee mies? Jonka kanssa olen yli 30 vuotta kulkenut yhteistä taivalta? Lähettää töistä viestin , Hyvää syntymäpäivää! Ei mitään muuta. Ei kukkia, ei lahjaa. Se 7e ruusukimppukin olisi ollut mieleinen , mutta ei. En saanut yhtään mitään. Tai no sain pahan mielen ja arvottomuuden tunteen.
En kaipaa sääliä , tai voivottelua. Lähinnä vain vinkkiä että miten tästä pahasta mielestä voi nousta.
Kerroin kyllä miehelle ja lapsille pahoittaneeni mieleni. En voisi ikipäivänä tehdä kenellekkää tälläistä pahaa oloa!
Kommentit (10)
Eiköhän tuo ole täysin tarkoituksella mitätöinyt sinua. Syytä emme voi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen pilkkua ei tule välilyöntiä.
Marttyrologian maisteri siellä.
Miksi olet ollut noin ihanan miehen kanssa 30 vuotta?
Kuulostaa siltä, että olet empaattinen ja läheisiäsi huomioiva.
Tulee mieleen oletko palvellut heitä liikaa omalla kustannuksellasi, pitävätkö he sinua jo itsestäänselvyytenä?
Pettymystä voisi parantaa se, että annat läheistesi tietää mitä tarvitset ja odotat heiltä.
Juhlat voi hyvin järjestää milloin vain, asenne ratkaisee.
Ota tyytyväisyytesi omiin käsiisi, tee jotain mitä olet aina halunnut.
Olet oikeassa. Tuo on ikävä tilanne ja valitettavasti meille naisille ehkä jopa liiankin tuttu juttu. En tiedä voiko asiaa muuttaa, mutta koita saada hemmoteltu itseäsi kaikin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Marttyrologian maisteri siellä.
Miksi olet ollut noin ihanan miehen kanssa 30 vuotta?
En nyt kyllä koe olevani marttyyri. Olen lähinnä pettynyt. Odotin jonkinlaista vastavuoroisuutta. Lähinnä jotain pientä huomionosoitusta.
Tässä kun on rauhassa asiaa pienessä päässäni miettinyt niin lopputulemahan on se että tämä ihana mies , jota 30 vuotta olen katsellut, opetti minulle tällä asialla hyvin paljon. Otan sen, luultavasti elämäni arvokkaimpana lahjana. Hain itselleni 2 kimppua tulipunaisia ruusuja, laitan itselleni tänään hyvää ruokaa ja aion nauttia sen itseni kanssa. Sen jälkeen alan katsella itselleni mukavaa asuntoa johon hankin vain itseäni miellyttäviä tavaroita ja asioita. Alkaa tuntumaan oikeasti siltä, että tämä taisi olla juuri se lahja mitä olinkin kauan aikaa toivonut. Hyvää syntymäpäivää minulle ja tasapuolisesti kaikkea hyvää sinulle joka tämän luit .
Hyvää syntymäpäivää Ap. Samaistun, minulla 2 edellistä puolisoa olivat kumpikin niin tolloja etteivät yleensäkään ymmärtänyt huomioida mitenkään. Sen toisen puolison opetin rautakangasta vääntäen huomioimaan niin itseni kuin läheistensä syntymäpäivät. Esim huomenna äitisi täyttää 70 v, menet töiden jälkeen suoraan kukkakauppaan (työpaikan vieressä), pyydät myyjää suosittelemaan onnittelukukkia 70 vuotiaalle naiselle, he osaavat kyllä.
Huomenna täytän 40v , haluan lahjaksi korvikset, esim tämännäköiset , näytin joitakin malleja kuvastosta. Sama jouluna. No nämä liitot kaatuivat toki muihin ongelmiin mutta kolmas ja viimeinen puolisoni osasi nämä hommat jo valmiiksi. edellinen vaimonsa oli hyvin kouluttanut.
Oma kotini aikoinaan on ollut hyvä, isä huomioi sekä vaimoaan eli äitiämme, muisti myös lapsia merkkipäiviniä persoonallisilla lahjoilla kuten äitikin . Siit ähuolimatta veljestäni kasvoi täysi tollo joka ei ikinä koskaan ole älynnyt tuoda kenellekään mitään esim kyläillessään tai muista lähisukulaisten lapsia. Vaimonsa on lähtenyt litomaan jo kauan sitten. Hän on ihan varakas, täyspäinen ja sosiaalinenkin mutta joku sellainen osio aivoista puuttuu että esim illalliselle mennessä tai juhliin kutsuttuna , normaaleihin käytöstapoihin kuuluu viedä jotain tai muistaa päivänsankaria. Olen aina tätä ihmetellyt koska meillä on sama kasvatus, mutta en keksi muuta kuin että poikia/miehiä on menneinä aikoina aina paapottu ja passattu ja he ovat ottaneet sen itsestään selvyytenä, eikä mieleen ole tullut että vastavuoroisuus kuuluu inhimilliseen kanssakäymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvää syntymäpäivää Ap. Samaistun, minulla 2 edellistä puolisoa olivat kumpikin niin tolloja etteivät yleensäkään ymmärtänyt huomioida mitenkään. Sen toisen puolison opetin rautakangasta vääntäen huomioimaan niin itseni kuin läheistensä syntymäpäivät. Esim huomenna äitisi täyttää 70 v, menet töiden jälkeen suoraan kukkakauppaan (työpaikan vieressä), pyydät myyjää suosittelemaan onnittelukukkia 70 vuotiaalle naiselle, he osaavat kyllä.
Huomenna täytän 40v , haluan lahjaksi korvikset, esim tämännäköiset , näytin joitakin malleja kuvastosta. Sama jouluna. No nämä liitot kaatuivat toki muihin ongelmiin mutta kolmas ja viimeinen puolisoni osasi nämä hommat jo valmiiksi. edellinen vaimonsa oli hyvin kouluttanut.
Oma kotini aikoinaan on ollut hyvä, isä huomioi sekä vaimoaan eli äitiämme, muisti myös lapsia merkkipäiviniä persoonallisilla lahjoilla kuten äitikin . Siit ähuolimatta veljestäni kasvoi täysi tol
Kiitos! Tuntuukin jo paremmalle, en kyllä kuvitellut olevani ainut. Olen kertonut pettymyksestäni miehelle ja lapsille. Kaikkea tässä oppii kun puolivuosisataa saa elää.
Kaikkea tuo leipä elättää. Hienoa, että miehesi muistaa merkkipäivänäsi. Pienikin huomionti on parempi kuin täydellinen tolloilu!
Kiinnostaisi vielä miten he reagoivat kun kerroit olevasi pettynyt. Ymmärsivätkö hävetä tai selitellä jotain. Tosiaan voisin ymmärtää jos oltaisiin vähissä rahoissa mutta esim noissa edellä kertomissani liitoissa ei ollut kyse siitä, olimme kaikki hyvätulisia. Kysymys oli ennen kaikkea vaivannäöstä eli siitä ettei viitsi.Toinen meriselitys oli että "olen niin huono ostamaan mitään lahjoja". Haloo , lähes jokainen nainen ja miksei mieskin , ilahtuu ruusukimpusta tai vaikkapa jostain lempiherkusta. Tuollainen välinpitämättömyys on mielestäni puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä. On eri jos perheessä on jo etukäteen sovittu että esim aikuisten kesken ei anneta lahjoja esim. jouluna.Mutta ap on kuitenkin itse muistanut miestään ja lapsiaan.
Ehkä hänellä on sinulle vielä joku yllätys tulossa, kuten ero.