Osasivatko omat sukulaisesi kirjoittaa 2000 vuotta sitten kun Raamattu kirjoitettiin?
Kommentit (14)
Joo, ne oli mukana siinä kansainvälisessä työryhmässä joka sen kirjoitti, joku tais olla ryhmänvetäjänä ihmeistä kirjoittaneissa
Kyllä. riimukirjoituksia kaiversivat kiviin.
En voi millään tietää, kun varhaisimmat tiedossani olevat esivanhemmat oli syntyneet 1400-luvulla. Pappismiehinä ja kauppiaina osasivat kyllä kirjoittaa. Mutta tuo oli vain noin 600 vuotta sitten.
Ap, oletko todella tehnyt noin pitkän linjan sukututkmuksen? Onneksi olkoon.
Kuule en tiedä, osasivatko. Noin pitkälle omaa sukua ei kukaan voi edes selvittää
Tottakai. Nehän sen kirjoittivatkin. Siitä tuli niin iso hitti että käännettiin heti tuoreeltaan arameaksi ja kreikaksi
Osasi ne kirjoittaa Egyptissä . Kaisla ja kiveen. Raapustivat. Kuin myöhemmin veniili. Säämiskään nahkaan. Papyrukseen. Niini oli Kaisla veneet. Eikö kaikki ole luotu ihmiset samaa ihmiskuntaa. Aloittaja HOURII OMIAAN. Vanha testamentti on jotain 4000 vuotta vanha . Uusi testamentti 2026 vuotta. Budhan satuja on kirjoiteltu sanksriitiksi jo 6000 vuotta. Kristityt on uuden testamentin sukua joten ilmeisesti on osattu kertoa ilosanomaa puhuen ja kertoen myös kirjoittaen. Siis Jeesuksen sukulaisia . Mitä luulet. Onhan arabitkin vanhaa sukua ja faaraot orjat on. Aasiassa. KYLLÄ VAIKA KIRJAIMISTO MUUTTUU NIIN SUOMEN KIELI ON YHTÄ VANHAN AJAN KIELIIN LATINAN AAKKOSET ja hiukan Kreikan hebrean .
Arabiassa oli ennen mohamettia kauan ennen jo muut uskonnot ja kirjat . Kleopatrat ja orjat vei omaa ja siirtyi Aasiaan . Egyptin ja Arabian historia on hyvin vanhaa.
RAAMATUSSA ON KAKSI KIRJASTOA , HISTORIA PROFEETAT JA UUSI JEESUS JA APOSTOLIT. UUSI ON NUOREMPI.
Profeetat oli ennen Jeesusta ja Jeesuksessa toteutui ennustukset.
mun esi isä oli pontius pilates!!
En tiedä ketkä olivat sukulaisiani 2000-vuotta sitten. Hyvä kun suunnilleen tiedän viimeisen sadan vuoden ajalta tärkeimmät.
Ei "aa pee cee" - kirjaa ollut vielä keksitty. Eikä rahvasta opetettu kirjoittamaan. Hyvä, jos osasivat laittaa puumerkin paperiin. Silloin 2000 v. sitten, koko Suomi oli vielä pelkkää rämettä ja suota. Joutomaata, keskellä "ei mitään".