Lounaasi ei ole halalia! Muslimit hakkasivat 13-vuotiasta saksalaispoikaa ympäri vuoden
Saksalaispoika oli joutunut koulussa muslimien silmätikuksi vääränlaisen koululounaan takia.
13-vuotias poika Saksan Bavariassa joutui kestämään yli vuoden kiusaamista ja väki.valtaa rauhanuskontoa harjoittavilta luokkatovereilta, joka käynnistyi muslimien huomattua että pojan koululounas ei ollut islaminuskon mukaisesti halalia, eli puhdasta.
Poikaa oli jatkuvasti ruumiillisesti ja henkisesti rääkätty muslimien toimesta muun muassa kutsumalla tätä jatkuvasti tyhmäksi saksalaiseksi.
Niin kuin maa han muu ttaja lapsilla on tapana tehdä, myös tässä tapauksessa he kuvasivat heidän mielestään hauskan videon, missä he ympäröivät kyseisen eurooppalaisen kantaväestön edustajan ja hakkaavat tätä. Toisessa tapauksessa 15-vuotias muslimi löi saksalaispoikaa kasvoihin kesken oppitunnin. Opettaja oli ainoastaan erottanut pojat toisistaan tekemättä mitään väkivaltaiselle arabille. Saksalainen oli saanut mustelman leukaansa ja aivotärähdyksen. Hän käy läpi psykologista hoitoa pelätessään liikaa kouluun palaamista.
Saksalaispojan äiti kertoo tulleensa järjestelmän hylkäämäksi ja sanoi: Vaikuttaa siltä, että tekijöille ei tule mitään seurauksia. Tunnen oloni voimattomaksi ja uskoni oikeuteen menettäneeksi.
Paikallinen syyttäjä olikin luopunut syytteistä rikosoikeudellisessa vastuussa olleen 15-vuotiaan pahoinpitelijän suhteen, koska rikoksen tapahtumista ei voitu todistaa riittävällä varmuudella. Myös pahoinpitelyvideon tapauksessa rikossyytteistä luovuttiin, koska kaikki osalliset olivat alle 14-vuotiaita.
Lähde: European Conservative.