Analyysi: suomalaisten syntyvyyttä nostettaisiin verottamalla lapsettomia eikä heikentämällä lastensaannin houkuttelevuutta
Kortsukieltoon on siis vielä pitkä matka ja paljon aikaa. On paljon keinoja mitä yhteiskunnan ohjaajat voivat käyttää. Aloittakaamme kuitenkin lempeimmistä keinoista. Veluuden ihannoinnin ja hedelmättömän hedonismin aikakausi on ohi. Analyysini päättyy.
Kommentit (19)
Näin jo mokanneena eli perheleikkeihin erehtyneenä voin kertoa, että verotus saisi olla vaikla 50% ja silti se ei ole mitään verrattuna siihen hukattuun aikaan ja rahaan nähden mitä tähän touhuun mennyt.
Ja toiseksi, selkeästi isommilla veroilla kyvykkäät lapsettomat lähtevät maasta. Tänään viimeksi ministeri on töllössä lausunut huolia aivovuodosta yms.
Eikö aiemmin ollutkin joku vanhan piian vero.
Millä tavalla esim. 70 vuotiaan verotuksen kiristäminen lisäisi syntyvyyttä? Ihan omin sanoin saa vastata.
Vierailija kirjoitti:
Hölmö horisee. Otapa lääkkeesi.
Hölmöillä hölmöjen huvit ja paska houkuttelee kärpäsiä, kertoo kommenttisi ja tykkäysmääräsi. -AP
Vierailija kirjoitti:
Naurettava ehdotus.
Vähemmän naurettava kuin nollan ää-öön kehitysmaaväestön maahantuominen ja kansalaisuuden antaminen pelkän olemisen perusteella.
Naisille pakollinen asepalvelus jos ei ole mukulaa. Alkaisi haarat aueta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö aiemmin ollutkin joku vanhan piian vero.
Kyseessä ei olisi siis edes mikään uusi juttu vaan vanha tuttu vero.
Olisihan se ihan kohtuullista maksaa vähän enemmän, kun ei osallistuta yhteiskunnan uusintamiseen tällä tavoin. Mutta eiköhän tähän kaikki lapsettomat hedonistit tule huutamaan siitä, miten hyvät tuet lapsiperheillä jo on ja miten he niin kovasti niistä maksavat.

Tää lapseton on vientialalla töissä, eli kirjaimellisesti tuon rahaa tähän konkurssikypsään maahan. Voin toki jäädä Kelan rahalla tekemään lapsiakin. Ihan miten vaan.

Kulutusjuhlaa viettäessä ei ehdi miettiä miten yhteiskunta uudistuu kestävällä tavalla. Poltetaan kynttilää molemmista päistä ottamalla lisää velkaa ja ottamalla m**************a sen sijaan että rohkaistaisiin kantaväestöä tekemään jälkikasvua nauttimaan isänmaan upeista hedelmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se ihan kohtuullista maksaa vähän enemmän, kun ei osallistuta yhteiskunnan uusintamiseen tällä tavoin. Mutta eiköhän tähän kaikki lapsettomat hedonistit tule huutamaan siitä, miten hyvät tuet lapsiperheillä jo on ja miten he niin kovasti niistä maksavat.
Tää lapseton on vientialalla töissä, eli kirjaimellisesti tuon rahaa tähän konkurssikypsään maahan. Voin toki jäädä Kelan rahalla tekemään lapsiakin. Ihan miten vaan.
Minä lapseton hoidan vanhuksia, melkein kaikilla on lapsia, mutta eipä ne ole ottaneet isäänsä tai äitiään kotiinsa niin minä hoidan.
Syntyvyys on laskenut tasaisesti jo kauan. Erikoista on se, että eniten laskee juuri niissä maissa, joissa on parhaat tuet lapsiperheille. Siis esim. pohjoismaissa.
Ei kuulu sivullisille, eikä varsinkaan yhteiskunnalle alkaa ketään vaatia lapsia tekemään tähän muutenkin ylikansoitettuun ja sotaisaan maailmaan.
Venäällä toki painostetaan lisää tykinruokaa synnyttämään.
Ne tekevät jotka haluavat.
Nyt jo suuri osa syntyvistä lapsista omaa jonkun diagnoosin, ei heistä taida olla ketään toisia hoitamaan ja kuka sitä varten yleensä haluaisi lapsia tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se ihan kohtuullista maksaa vähän enemmän, kun ei osallistuta yhteiskunnan uusintamiseen tällä tavoin. Mutta eiköhän tähän kaikki lapsettomat hedonistit tule huutamaan siitä, miten hyvät tuet lapsiperheillä jo on ja miten he niin kovasti niistä maksavat.
Tää lapseton on vientialalla töissä, eli kirjaimellisesti tuon rahaa tähän konkurssikypsään maahan. Voin toki jäädä Kelan rahalla tekemään lapsiakin. Ihan miten vaan.
Turha suuttua.
Yksnäiset lapsettomat miehet kaikkein köyhimpiä tässä maassa, ei ole mitä verottaa.
95% väestöstä ei tee lapsia muutenkaan. Ei tarvitse kuihduttaa sitä 5% väestöä olemattomiin koska ilman sitä koko maa menisi säppiin.
No oikeasti kannattaisi palauttaa perheverotus.
"Suomen yksilökeskeinen verotusjärjestelmä ei huomioi tilanteita, joissa työssäkäyvän ihmisen palkasta elätetään koko perhettä, tai joissa paremmin tienaava puoliso kustantaa isomman osuuden yhteisistä menoista. Tämä on hölmöä erityisesti, koska jo lakisääteisesti aviopuolisoilla on elatusvelvollisuus toisistaan sekä perheen yhteisistä lapsista."
Eli sen sijaan, että säädettäisiin kaikenlaisen tukihimmeliviidakon kanssa, vaikutettaisiin asiaan verotusta keventämällä. Toisekseen, palkkatasoa pitäisi tarkastella siten (liittyy verotukseen), että yhden ihmisen palkalla pystyisi elättämään koko perheen. Tähän voisi vaikuttaa myös lapsiluku. Joku satasen lapsilisä ei saa perhettä tekemään kolmea lasta yhden sijaan. Kyllä se vaikutin ja motiivi on aivan jossain muualla.
Kaikkein parhaassa asemassa ovat lapsettomat pariskunnat. Toisen tuloilla eletään ja toisen tuot laitetaan säästöön (vuorokuukaisin). Näiltä voisi leikata eikä tuntuisi missään.
Hölmö horisee. Otapa lääkkeesi.