Lue keskustelun säännöt.
Läheisen masennus sairastutti minutkin
30.09.2025 |
Yritin pitkään auttaa häntä, tukea ja kuunnella. Olin läsnä ja kävimme paikoissa. Aloin jopa opiskella masennuksesta jotta ymmärtäisin häntä paremmin. Hän ei koskaan halunnut ammattiapua ottaa vastaan. Yhden kerran kävi ja se jäi siihen.
Nyt kaiken jälkeen häntä ei ole ja itte sairastuin masennukseen. Oon vihainen ja samalla surullinen, pienesti katkera. Miten jaksaa eteenpäin? Jäin töistäkin pitkille vapaille.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy selvittää, onko mies haluton puhumaan kanssasi, koska hän on kyllästynyt sinuun, vai onko se vain masennuksen oire.
Miestä ei ole enää tässä maailmassa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapia?
Miettinyt sitä ja jutellut asiasta työterveydessä. Tuntuu senkin saamisen olevan hankalaa. Ap.
Vertaistukiryhmät. Ne usein auttavat, tietää ettei ole yksin.
Mulle kävi ihan samoin ja oman vakavasti sairaan ja sen myötä masentuneen läheiseni armahti jo kuolema, mutta minulle jäi masennuksen lisäksi myös valtava suru sekä julmettu määrä erilaista byrokratiaa hoidettavaksi.
Ja jäi myös katkeruus sekä edesmennyttä että etenkin tätä yhteiskuntaa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentunutkin on ollut itsekäs kun on sairastuttanut sinutkin. Monet masentuneet ovat pikemminkin sellaisia, että kun harvoin jaksavat tavata jonkun, skarppaavat jotta eivät vie kaikkea energiaa toisesta. Tiedän että monet eivät halua tavata kun menee tosi huonosti juuri siksi.
Nyt ehkä ymmärrät, mitä hän kävi läpi. Et voi syyttää masennuksestasi ketään muuta, et itseäsikään. Sinäkin valitettavasti sairastuit masennukseen, ja niin sairastuu lukematon määrä muita joka vuosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi ihan samoin ja oman vakavasti sairaan ja sen myötä masentuneen läheiseni armahti jo kuolema, mutta minulle jäi masennuksen lisäksi myös valtava suru sekä julmettu määrä erilaista byrokratiaa hoidettavaksi.
Ja jäi myös katkeruus sekä edesmennyttä että etenkin tätä yhteiskuntaa kohtaan.
Kuinka olet jaksanut?
Ittellä meni ihan ok hyvin pari ensimmäistä vuotta. Olin jatkuvasti liikkeessä, yritin sivuuttaa kaiken sillä. Tunteet joita en käsitellyt. Kaipasin kyllä aina rauhallisempaan, en uskaltanut pysähtyä ja nyt kun sen tein, niin nyt olen huomannut kuinka olen todella loppu. Yritin ns. aloittaa alusta, huonolla menestyksellä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Masentunutkin on ollut itsekäs kun on sairastuttanut sinutkin. Monet masentuneet ovat pikemminkin sellaisia, että kun harvoin jaksavat tavata jonkun, skarppaavat jotta eivät vie kaikkea energiaa toisesta. Tiedän että monet eivät halua tavata kun menee tosi huonosti juuri siksi.
Hän yritti parhaansa. Lopussa jopa muutimme erilleen hänen toiveesta. Nyt olen pyöritellyt päässäni olisinko voinut estää tämän lopputuloksen jos olisin jatkanut yhteisessä kodissa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ehkä ymmärrät, mitä hän kävi läpi. Et voi syyttää masennuksestasi ketään muuta, et itseäsikään. Sinäkin valitettavasti sairastuit masennukseen, ja niin sairastuu lukematon määrä muita joka vuosi.
En usko että koskaan voisin täysin ymmärtää vaikka yritinkin ja nyt itse olen tässä tilanteessa. Mutta tietyllä tapaa ymmärrän. Ap.
Masentuneet on huonoa seuraa, en ymmärrä miten kukaan jaksaa heitä. Olen itsekkin masentunut ja ymmärrän täysin ettei ihmiset halua olla kanssani tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotta mielesi vahvistuisi kannattaa tankata methylfolaattia, ubiquinolia, d-vitamiinia. Raskausajan multiviamiinissa on hyviä vitamiineja, joka auttaa mieltä tervehtymään. Ramavit rautatabutbC vitamiinilla joka toinen päivä, jos vajetta. Jos ei ole vajetta, voi ottaa vaikka kerran viikossa kunnes mieli vahva.
Jättää lisätty sokeri pois ja kaikki ultraprosessoidut ruuat, alkoholi pois. Tilalle vihanneksia, juureksia, salaattia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei voi pelastaa väkisin.
Otan osaa suruusi.
Ex-mieheni teki oman ratkaisunsa ja olihan se kaaren pää nähtävissä oikeastaan jo paljon aiemmin. Kypsytteli vuosia ja minkäs sitten enää voi tehdä. Tämän toki ymmärsin jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei voi pelastaa väkisin.
Otan osaa suruusi.
Ex-mieheni teki oman ratkaisunsa ja olihan se kaaren pää nähtävissä oikeastaan jo paljon aiemmin. Kypsytteli vuosia ja minkäs sitten enää voi tehdä. Tämän toki ymmärsin jälkikäteen.
Se on täysin totta. Ketään ei voi pelastaa väkisin, ei olla avuksi jos toinen ei ota apua vastaan. Tahtoa kuitenkin oli ja yritän lohduttautua ajatukseen että ainakin mä yritin.. Ap.
Osanotot myös sinulle. 🏼
Kuulostaa todella tavalliselta reaktiolta mitä oot kokenut. Kun ihminen elää pitkään raskaassa tilanteessa, hän menee usein selviytymismoodiin eikä ehdi tai jaksa pysähtyä tuntemaan kaikkea. Vasta kun arki rauhoittuu, niin ne tunteet ja uupumus nousevat pintaan. Se ei tarkoita, että olisit huonommassa jamassa kuin ennen, vaan että mieli alkaa vasta nyt käsitellä kaikkea sitä, mitä on tapahtunut. Se voi tuntua musertavalta, mutta se on myös osa toipumista. Olet jo ottanut tärkeän askeleen kun pystyt sanomaan tämän ääneen. Tunteet täytyy tuntea, mitään et voi muuttaa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunutkin on ollut itsekäs kun on sairastuttanut sinutkin. Monet masentuneet ovat pikemminkin sellaisia, että kun harvoin jaksavat tavata jonkun, skarppaavat jotta eivät vie kaikkea energiaa toisesta. Tiedän että monet eivät halua tavata kun menee tosi huonosti juuri siksi.
Hän yritti parhaansa. Lopussa jopa muutimme erilleen hänen toiveesta. Nyt olen pyöritellyt päässäni olisinko voinut estää tämän lopputuloksen jos olisin jatkanut yhteisessä kodissa. Ap.
Et olisi voinut muuttaa mitään. Hän teki valintansa jo tuolloin ehkä yrittäen suojella sinua.
Sun täytyy selvittää, onko mies haluton puhumaan kanssasi, koska hän on kyllästynyt sinuun, vai onko se vain masennuksen oire.