Lue keskustelun säännöt.
En halua kuunnella avautumista
13.09.2025 |
"Ihmisiä pitää auttaa, ymmärtää, kuunnella, jos kaverilla on vaikeaa." Hahahahahahaha!
Minä en enää jaksa enempää kuin vain moikata tiettyjä ihmisiä, esim. naapureita. jos niiltä kysyy mitä kuuluu niin alkaa kamala luetteleminen: missä kolottaa, mikä on kuivunut tai märkii, miten rahat ei riitä ja töissä joku kiusaa ja villasukatkin kastui kun itse kävelin lätäkköön. Hyi oksetus.
Jos joku vaivautuisi kysymään ensin, saanko avautua hetken, ois eri juttu, sanoisin että mulla on kyllä tasan hetki, sitten pitää mennä / puhutaan jostain muusta.
Ei voi olla terve päästään, jos (ilmaiseksi) tykkää kuunnella marinaa ja narinaa kaikenlaisesta turhasta tuubasta. Aika monelle asialle voi tehdä edes jotain eikä tuhlata voimiaan siitä nillittämiseen. Mutta eihän nillittäjät halua ratkaisuja, ne haluaa huomiota.
Vedin nollasta sataan ja poistin elämästäni nillittäjät. Ihanaa kun nyt naapureiden, kollegojen ja muidenkin elämässäni olevien kanssa voi jutella fiksuista asioita ja rakentavasti, nauraen ja ratkaisuja etsien ja löytäen.
Onko täällä muita turhaan marinaan kyllästyneitä?
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukapa pitäisi valittajista. Yksinäistä, surullista, ärsyttävää populaa. Eivät osaa tai uskalla nähdä elämän kauneutta, pieniä onnistumisia tai muuten vaan arjen ihanuutta. Valivalivalitusta piisaa. Kell' onni on, se onnen kätkeköön. Masentava elämänohje. Korostetaan huonoja asioita, epäonnistumisia, pettymyksiä, ettei vaan tulisi paha henki ja veisi kaikkea. Ja siinä onnen murusia visusti piilotellessa koko elämä meneekin ohi suurten myrskypilvien varjostamana.
Minusta on ihanaa olla yksin hiljaisuudessa. Tykkään myös herättävistä keskusteluista, joissa oivaltaa ja oppii, inspiroituu ja herää intoon. Niitä on vain tosi tosi harvassa nykyään. Joka toinen valittaa omista asioistaan ja loput maailman menosta. Ihan kuin valitus mitään muuttaisi.
Minäpä kehitin itselleni onnellisuuskuplan. Menen sinne ja olen onnellinen. En seuraa maailman menoa vaan teen, luon ja ilakoin. Se auttaa minua jaksamaan, kun harmainakin sadepäivinä kuljen supervärikkään sontsani kanssa kaupungilla punaisissa kumppareissani ja hymyilen.
Suosittelen kokeilemaan!
Minä oikein tahallani kerron aina miten hyvin mulla menee. Korostan kaikkea kivaa enkä todellakaan kerro jos jotain meni pieleen. Siinä on sitten hauska hihitellä tilanteille, joissa just joku nariseva naapuri velloo kakassaan ja luettelee miten huonosti kaikki on, ja mä sanon että ai jaa, mullapa menee hyvin, annas kun kerron + kerron. :D
En siis todellakaan pidä turhasta valittajista. Enkä oksentajista. Pitää kysyä voiko vähän avautua ja kunnioittaa sitä jos toinen sanoo että ei nyt jaksa. Muuten voi mennä terapiaan, siellä on oikein sopiva tuntihinta valituksen kuuntelulle.
Ilmiannettu.