Uudenmaan työttömien määrä kasvaa koko maata nopeammin. Maakunnassa on eniten korkeakoulutettuja työttömiä kaikista alueista.
Suomen talous on keskittymiskehityksestä huolimatta polkenut paikallaan lähes kaksi vuosikymmentä. Uudellamaalla työttömyys on ennätystasolla, ja tilanne pahenee siellä muuta maata nopeammin. Työttömyys koskettaa yhä useampaa korkeasti koulutettua toimistotyöläistä. Samaan aikaa moni valmistavan teollisuuden ala kärsii työvoimapulasta. Maakunnissa ja maaseudulla sijaitseviin pajoihin ei ole tekijöitä, kun kaikki etsivät onneaan pääkaupunkiseudulta.
Kommentit (3)
Uuden maan korruptio porukka ryöstänyt maan kassan tyhjäksi. Eikä kukaan tutki asiaa mutta eiköhän se sanna marin palaa pian.
Kunpa valtio kustantaisi minulle menolipun jonnekin Pohjoismaahan jossa vielä on tulevaisuutta. Ei täältä enää löydy töitä.
Mahdollinen aivovuoto ulkomaille tulossa. Tai onhan se jo menossa. Vasta oli tänään taas juttua is tai il sairaanhoitajista, joista yksi työskenteli Ruotsissa. Lähtee ne duunaritkin ulkomaille, jos elämäntilanne antaa myöden ja tarjotaan parempaa palkkaa.