En voi sietää mieheni siskoa. Se puhuu vaan omista lapsistaan.

Aina kun saan sanottua jotain meidän lapsista, tää nainen sanoo että "joo, ihan kuin meidän Petteri silloin" - ja sitten alkaa tarina Meidän Petteristä silloin.

Sitten sanon et meidän 3.luokkalainen menee pianotunneille "Niin, meidän Tuuliahan halusi soittaa rumpuja jo 6vuotiaana" - ja siihen tarinaa Tuuliasta ja rumpuharrastuksesta josta ei tullut mitän.

Anoppi on ihan samanlainen, aina kun kerron meidän lastemme tekemisistä, anoppi muistelee että "Juu, Tuulia ja Petteri ne oli ihan samanlaisia silloin..." Ja TAAS seuraa tarinaa Tuulian ja Petterin edesottamuksista.

V**u ette usko miten aikaansaavia lapsia Tuulia ja Petteri ovat olleetkaan!

Nyt päätin lopettaa, en enää kerro kummallekaan (anopille tai mieheni siskolle) mitä meidän lapsillemme tapahtuu. Jos joku haluaa kertoa, mieheni saa tehdä sen.

Mutta ei mieskään jaksa. Hänkin törmää samaan ilmiöön. Om aivan kuin tässä perheessä olisi elänyut vain Tuulia ja Petteri - ja kaikki heidän jälkeensä tulevat laspet ova vain kalpeita kopioita.

Muuten: kerroin että tyttäremme on matemaattisesti lahjakas (ope sanoi, siis 3lk ope). Siihen mieheni sisko: niin, meillähän Petteri oppi laskemaan jo 3v ja lukemaan 4v ikäisenä...blaablaablaa...ja nyt minusta tuntuu että Petteristä voisi tulla hyvä lääkäri.

Petteri on muuten 12v ja Tuulia 9v.

Turhauttavaa sontaa tällainen.