Uusia ideoita 28 tuntia kestävälle matkalle
Matkalla ei ole ruuan lämmitysmahdollisuutta eikä kylmäsäilytysmahdollisuutta. Ruokailemaan ruokapaikkaan ei pääse. On otettava omat eväät.
Onko ehdotuksia? Pari banaania pakataan mukaan ja pari reissumiesruisleipää juustolla, suolakurkulla ja meetvurstilla. Nämä on olleet vakieväät vähän lyhyemmän ajan kestävillä matkoilla.
Näiden lisäksi mitä ottaisit itse mukaasi 28 tunniksi?
Kommentit (19)
Mehukeittoa 2 dl tetrapakkauksessa.
Croisantteja, karjalanpiirakoita, lihapiirakoita, porkkanoita, hedelmiä.
Pari purkkia nötköttiä ja pikanuudeleita. Retkikeittimellä voi tehdä niistä ihanaa ruokaa.
Tonnikalaa purkissa, Pasta salaattia. Keitetty kananmuna säilyy yllättävän pitkään, jos kuoret ehjät. Hedelmiä. Real ruisleipä maistuu itselle myös ilman päällisiä. Pähkinät myös hyviä.
Keittäisin makaroonia tai nuudelia ja vähän öljyä sekaan, että ei klimppiinny. Se johonkin rasiaan ja sekaan vaikka paprikaa ja kirsikkatomaattia ja haluamiani mausteita. Tämän lisäksi purkki tonnikalaa, jonka kippaisin sitten ruokailuhetkellä sekaan.
Mukaan otan näistä ehdotuksistanne ainakin keitettyä kanamunaa ja croisanttia, mehukeittoa noiden jo vakieväideni lisäksi.
Lisäehdotuksia? -ap
Croisantti on kyllä niin höttöä, että ei se nälkää pidä. Jos se on siis tarkoitus eikä vaan eväiden mussuttaminen mussuttamisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Croisantti on kyllä niin höttöä, että ei se nälkää pidä. Jos se on siis tarkoitus eikä vaan eväiden mussuttaminen mussuttamisen vuoksi.
Noh minulla on pakastimessa raakapakastettuna pussillinen croisantteja (ostin jätskiautosta), niin tässä on hyvä kohta paistaa ne syöntikelpoiseksi ja käyttää. -ap
Ottaisin keitettyjä kananmunia, pähkinöitä ja siemeniä sekä vaikka banaania tai jotain muuta hedelmää Jos syö hyvin ennen lähtöä, niin kyllä tuolla pärjää sen 28 tuntia.
Kananmunia ja vaikka pari tölkkiä kikherneitä ja papuja, jos voi ottaa mukaan + pähkinät ja hedelmät.
Heti valmis annospussi jalostajan keittoa. Siihen ei tatvi lisätä mitään, eikä lämmittääkään. Kertakäyttölusikka mukaan.
Auttaisi paljon, kun kertoisit tarkemmin minkälaisesta matkasta on kyse. Autoreissu, bussimatka vai telttailua metsässä?
Vauvan korkilliset pussipuurot. Kyljessä lukee 'gröt'. On eri makuja.
Vierailija kirjoitti:
Auttaisi paljon, kun kertoisit tarkemmin minkälaisesta matkasta on kyse. Autoreissu, bussimatka vai telttailua metsässä?
Joidenkin palstalaisten aivoille on aivan liikaa tuollaisten asioiden kertominen.
Kävin tahitilla niin matkaan meni joku 28 tuntia. Piti odotella floridan lentokenttä hotellissa 8 tuntia.