TUPAKOITSIJAT ovat henkisesti heikkoluonteisia!
Tupakoinnin vaaroista ja haitoista on niin paljon puhuttu, että se joka vielä polttaa, on jotenkin henkisesti vajaa, heikkoluotoinen. Ei voi oikein muuta syytä olla tupakointiin.
Kommentit (11)
Tupakoimaton ei voi kuvitellakaan sitä vieroittumisesta aiheutuvaa oloa. Et siis ole mikään moralisoimaan.
NÄIN ON, AIVOTONTA SAKKIA, EDES ELÄIN EI VEDÄ KEUHKOIHINSA VAPAAEHTOISESTI PASK...
Vierailija kirjoitti:
NÄIN ON, AIVOTONTA SAKKIA, EDES ELÄIN EI VEDÄ KEUHKOIHINSA VAPAAEHTOISESTI PASK...
Sinuakin joutuu kestämään, aika vahvoja olemme.
Minä olen heikkoluotoinen, MInä poltan n 30 savuketta päivässä ruskeaa kenttiä
T AP-ruikuttaja
Ok, kun on lopettanut tupakoinnin niin on taas vahvaluonteinen. 👍
Poltin yli 15 vuotta ja lopetin vasta tänä vuonna.
Näin viime yönä unta, että himoitsin tupakkaa ja alkoholia ihan hulluna. Siis niin, että olisin ihan hirveästi halunnut vetää tupakkaa ja kännit. Se oli sairasta.
Onneksi heräsin. Ei minulle oikeasti tuollaisia himoja ole.
Aika vihaisen sävyinen aloitusviesti. Emmekö me ihmiset voisi suvaita toisiamme vähän paremmin. Kyllä meidän tupakoitsijoidenkin toki on otettava muut huomioon. Itse en esimerkiksi polta sisällä kun vaimo ei siitä pidä.
Vierailija kirjoitti:
Tupakoimaton ei voi kuvitellakaan sitä vieroittumisesta aiheutuvaa oloa. Et siis ole mikään moralisoimaan.
Näin sanotaan alkoholistakin, mutta henkilökohtaisesti krapula kesti "vain" viikon ja siihen jäi yli 10v sitten. Tupakanpolttoa en ole kokeillut lopettaa.
Jaha, kyllä se hinnan nousu suitsii. Vielä vuosi sitten sai satasella 10 askia. Nyt vain 8. Rikkauden etuoikeus, samoin kuin huumeiden käyttö.
Ei pidä paikkaansa. Näkijä