Miksi vanhukset kertovat samoja vanhoja tarinoita uudestaan ja uudestaan?

Enää ei tapahdu uusia asioita mistä kertoa.

Eivät muista kertoneena tai heillä ei tosiaan ole enää muuta kuin muistelua. Elävät muistoissaan.

Se on sitä vanhuutta, kun pikkuhiljaa pitää luopua kaikesta... Muistot vielä ovat rakkaita.

Lehdetkin kirjoittaa samoja juttuja.

Usein tulee sama tunne kuunnellessani äitejä, jotka elävät lastensa kautta. Samat jutut kerrotaan yhä uudelleen, miten lapsi osaa sitä tai tätä ja loppua ei näy. Jokin äidin mielestä huippuominaisuus lapsella on ehtymätön puheenaihe, eikä oikein aina tiedä mitä pitäisi e vielä vastata kun on jo parhaansa koettanut vastata.

Se on tätä päivää. Uusintaa uusinnan perään, ihan niinkuin tv ohjelmatkin. Samoja juttuja jauhaa jopa IS päivästä toiseen. Kaupatkin tarjoo uusintana sitä sun tätä. Älä huoli, se on normaalia.

  Vanhojen jutut on sanallista muistitiedon siirtoa sille joka ymmärtää. 

Maan, kylän suvun historiaa siinä yritetään jättää jälkipolville, kun muuten ei voi. Kirjaisipa joku ylös. 

Kyllä niitä on kaiken ikäisissä. Joidenkin kavereiden "parhaat palat" oon kuullut joku vähän yli tuhat kertaa, ja aina reagoin kohteliaasti, kuin juttu olisi uusi. Ne on niille tärkeitä tarinoita. Tosin sitten on niitä ihmisiä jotka kertoilee vaan tarinoita eikä osaa keskustella siten että joku muukin puhuisi välillä. Pari uusintojen uusintoja suoltavaa huomauttelee mulle, jos olen maininnut jonkin asian ennenkin :D

Se on heidän elämäntarinansa, haluavat kertoa niin monta kertaa että tulevat kuulluksi ja tarinat painuvat seuraavan sukupolven mieleen. Eihän heistä muuta jäljelle jää, se taitaa olla viimeinen ilo heille ennen kuin kaikki loppuu: muistella aikaa jolloin hekin olivat vielä nuoria ja elivät elämänsä parasta aikaa. Se on lyhyt aika se, ja moni tajuaa sen vasta vanhana että miten nopeasti koko tarina olikin luettu loppuun.

Tunnustan tekeväni noin. Olen 73 enkä ota mitään paineita siitä. 

 

Vanhempi sukupolvi on tottunut kertomaan vanhoja tarinoita uudelleen ja osa ei kerro mitään. Mutta keski-ikäinen voi kokea uusia juttuja vaikka kauppareissulla tai osaa värittää kertomusta.

Itse kyllästyin silloin 5 kymppiseen mieheen, joka toisti joka vaiheessa juttuja lapsistaan (joita ei ollut todellisuudessa juurikaan edes koskaan nähnyt) Hänellä oli välit näihin katkenneet jo ajat sitten, mutta jaksoi jankuttaa jostain samoista hattaran värisistä muutamista muistoista n.2krt kuussa ja vuodesta toiseen. itse koin tämän jonain mielen sairautena. Näillä toistuvilla jutuilla yritetään saada toinen uskomaan "joulupukkiin" tai alentaa muita henkilöitä ja ylentää itseään. 

Ei oikein ole muutakaan puhuttavaa , yritän edes jotenkin saada jotain juttua aikaiseksi kun vieraat istuvat tuppisuuna sohvalla , kyselen kyllä muiden kuulumisia sun muuta , mutta vastaukset on yleensä  tyyliin , eipä mitään ihmeitä , ei niille nuoremmillekkaan koko ajan tapahdu jotain uutta . Tylsäähän tuo ainainen sepittäminen  minustakin on .

Nuoret tekevät ihan samaa, siiitä vai ei heitä huomautella.

Ja ne on aina sankaritarinoita heistä itsestään. Miten silloin ei mitään koneita ja kulkupelejä ollut, aina talvipakkasella hiihdettiin kouluun 20km suuntaansa. Nykynuoret ei mitään ymmärrä... eivät osaa ottaa huomioon että nykyään ihmisillä on erilaisia vaikeuksia ja paineita. 

Vierailija kirjoitti:

Usein tulee sama tunne kuunnellessani äitejä, jotka elävät lastensa kautta. Samat jutut kerrotaan yhä uudelleen, miten lapsi osaa sitä tai tätä ja loppua ei näy. Jokin äidin mielestä huippuominaisuus lapsella on ehtymätön puheenaihe, eikä oikein aina tiedä mitä pitäisi e vielä vastata kun on jo parhaansa koettanut vastata.

Voi että ku se meijä perttu on nii iii villii, sanoivat päikyssäkin että se perttu...

Ne kerrotaan mitä tulee mieleen. Miksi et kysy suoraan siinä tilanteessa? Säästyisit tältäkin ihnettelyltä ja oppisit enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät muista kertoneena tai heillä ei tosiaan ole enää muuta kuin muistelua. Elävät muistoissaan.

Niinhän me kaikki elämme kun saamme muistoja mieleemme.

Vierailija kirjoitti:

  Vanhojen jutut on sanallista muistitiedon siirtoa sille joka ymmärtää. 

Maan, kylän suvun historiaa siinä yritetään jättää jälkipolville, kun muuten ei voi. Kirjaisipa joku ylös. 

Niinpä. Oma mummo alkoi vasta ennen kuolemaansa kertomaan tarinoita evakkomatkoistaan, olisipa kertonut aiemmin ja enemmän. Mielenkiintoista tietoa. Maailma on tosiaankin muuttunut paljon ja vanhoja kannattaa kuunnella 

Vierailija kirjoitti:

Eivät muista kertoneena tai heillä ei tosiaan ole enää muuta kuin muistelua. Elävät muistoissaan.

Mä en ainakaan halua vatvoa menneitä, ollutta ja mennyttä, olen oppinut tai en! pitää nauttia just tästä hetkestä, tästä pä'ivästä.

Ei niitä vanhoja saa takas!