Syöpä -ja muut kalliit hoidot arvioitava varallisuuden ja yhteiskunlaluokan mukaan jokaisen kohdalla tarkasti
Jokaisen tulee lähtökohtaisesti maksaa itse hoitonsa.
Jos henkilöllä on varallisuutta, hoidot voidaan toteuttaa, jos omaisuus riittää kulujen kattamiseen. Tai jos hän on muutoin terve, että voi työllistää hoitojen jälkeen itsensä, mutta verotus tulee sitten olla korkeampi
Näitä tulee mietiä
Kommentit (16)
Persut kaipailee takaisin keskiajalle?
Perussuomalaisten poliitikkona kannatan ajatusta. Lisäksi valtion ei tule hoitaa eläkeläisten sairauksia. Itse maksavat
Lapset voisivat itse kustantaa omat hoitonsa. Ei ole oikein, että lapset vain loisivat ja mätänevät huoneisiinsa.
Jokainen vastatkoon omasta hyvinvoinnistaan. hyysäysvaltion aika on loppunut
Poliitikkojen saamat rahat eduskunnassa voisi poistaa kokonaan käytöstä. He ovat siellä kutsumuksensa vuoksi. Kerätköön kannattajiltaan kolehtia, jotta saavat "palkkansa".
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi ?
Rahat ei riitä kaikkeen ja joudutaan heittämään terveitä perheitä kadulla kun pelastetaan jotain kohta kuitenkin kuolevia.

Ottaisivat nyt edes avustajat pois kansanedustajilta, että edustajat joutuisivat edes itse tekemään sen työn, mistä heille maksetaan.
Tämä olisi jo hyvä alku, sitten voidaan edetä suurempiin leikkauksiin.

Juuri näin ja 1 pesti per henkilö, ei voi istua kunnan hallituksessa ja 10 yhdistyksessä nostamassa palkkioita ja toimia samalla vielä jonkun alueviraston johtajana kun nostaa palkkaa kansandustajan työstä.
Eihän muissakaan ammateissa voi olla 10 työssä samaan aikaan ja nostaa 10 palkkaa olemalla 8 tuntia vain töissä?
Ette edes viitsisi näille provoille vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi ?
Rahat ei riitä kaikkeen ja joudutaan heittämään terveitä perheitä kadulla kun pelastetaan jotain kohta kuitenkin kuolevia.
Elättäköön itse itsensä ja menkööt "perseen" aikuiset töihin tienaamaan kuten muutkin!
Ok, kerropa ap onko sinulla varaa maksaa sytostaateista muutamaa euroa vaille 10000e kolmen viikon tablettihoidosta (21 tablettia)? Hoito kestää 7 kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Ok, kerropa ap onko sinulla varaa maksaa sytostaateista muutamaa euroa vaille 10000e kolmen viikon tablettihoidosta (21 tablettia)? Hoito kestää 7 kuukautta.
Koululääketieteen kirous
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliitikkojen saamat rahat eduskunnassa voisi poistaa kokonaan käytöstä. He ovat siellä kutsumuksensa vuoksi. Kerätköön kannattajiltaan kolehtia, jotta saavat "palkkansa".
Ottaisivat nyt edes avustajat pois kansanedustajilta, että edustajat joutuisivat edes itse tekemään sen työn, mistä heille maksetaan.
Tämä olisi jo hyvä alku, sitten voidaan edetä suurempiin leikkauksiin.
Juuri näin ja 1 pesti per henkilö, ei voi istua kunnan hallituksessa ja 10 yhdistyksessä nostamassa palkkioita ja toimia samalla vielä jonkun alueviraston johtajana kun nostaa palkkaa kansandustajan työstä.
Eihän muissakaan ammateissa voi olla 10 työssä samaan aikaan ja nostaa 10 palkkaa olemalla 8 tuntia vain töissä?
Muistatteko muutaman kuukauden takaa tämän Lappeenrannan uimahallikohun, tässä tämän kokoomuslaisen lista:
Etelä-Karjalan aluevaltuuston jäsen.
Lappeenrannan kaupunginhallituksen jäsen.
Etelä-Karjalan kokoomuksen nouseva tähti.
Lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä.
Kunnallis- ja aluevaaleissa ehdolla oleva.
Varakansanedustaja.
Aktiiviuimari.
Ja näiden lisäksi ehtii vielä järjestelemään tavallisilli ihmisille aiheettomasti potkuja ja järjestelemään kaikkien tuttujen lakimiestensä kanssa asiat niin, että homma hoituu.
Eihän tuo oikeasti varmaan hoida ainuttakaan noista töistään, se on niissä vain nimellisesti ja nostaa jokaisesta suuret korvaukset, yhteenkään noihin virkoihin ei siis oikeasti tarvitsisi nimittää ketään ihmistä ja tällä tavalla suomessa oikeasti säästettäisiin useinta miljardeja vuodessa kun näitä vastaavia huuhaa-palkattuja on tuhansia.
Ihan varmasti sinäkin sossuloinen maksat.