Mistä tietää hautooko joku oikeasti itsaria yms? Kokemuksia, neuvoja..

Tai mitä ihmettä siinä voi tehdä, jos hän sitten muiden kuullen EI puhu tuollaisia? Kukaan muu ei tunnu ottavan noita puheita vakavissaan kuin minä. Olen huolestunut ja olen sen hänelle sanonut ja koittanut auttaa, mutta ei huoli apua ja sitten menee takaisin siihen että "kyllä hän jaksaa, pärjää. Aina pitää kaikki yksin tehdä " vaikka olisi tarjoutunut avuksi tai yrittänyt.

up

Eihän sitä välttämättä tiedä mistään.

Mutta se jos joku kertoo miten hän sen tekisi on jo aika huolestuttavaa, koska silloinhan asiaa on selkeästi mietitty. Toki kokonaistilanne merkitsee eniten aina eikä kaikilla ole samalla tavalla.

Mun kokemuksen mukaan ne, jotka asiasta puhuu ei sitä tee. Mun lähipiirin itsarit ovat molemmat tulleet täydellisesti puskista, ilman mitään ennakkovaroitusta.  

Tee huoli-ilmoitus. Hän tarvitsee joka tapauksessa nopeasti apua. Jos olet paikalla kun hän uhkailee, soita 112

Vierailija kirjoitti:

Tee huoli-ilmoitus. Hän tarvitsee joka tapauksessa nopeasti apua. Jos olet paikalla kun hän uhkailee, soita 112

Ja huoli-ilmoitus tehdään hyvinvointialueelle, löytyy googlella. Hgissä se tehdään Maisassa

Kovin vaikeaa näitä on tunnistaa. Yhdessä tietämässäni tapauksessa tekijä ei puhunut aikeistaan kenellekään yhtään mitään. Hän ei koskaan edes sanonut, että hänellä olisi vaikeaa. Hän vain keskittyi paljolti omiin juttuihinsa, kunnes tuli päivä jota kukaan ei osannut odottaa. Ei mitään jäähyväisviestiä kenellekään, ei selityksiä, vain täysi tietämättömyys siitä miksi niin tapahtui.

SItten tiedän kaksi sellaista tapausta, joissa tekijöillä oli ollut pidemmän aikaa vaikeaa ja he puhuivat tästä ääneen. Molempia tapauksia yhdistää se, että noin kuukautta ennen tekoa he ilmaisivatkin, että nyt asiat alkavat mennä parempaan suuntaan. Ja kun läheiset luulivat että nyt noustaan, niin tulikin se päivä jota he eivät enää olleet osanneet pelätä. Olen kuullut tämän olevan näissä melko yleinenkin kuvio, ja että ihmisen yhtäkkinen piristyminen voi johtua siitä, että hän on jo päätöksensä tehnyt. Eli ihminen saa ikään kuin voimaa siitä päätöksestään, tietoisena siitä, että kohta kaikki loppuu. Tämä on käsittääkseni sellainen tilanne, jota läheisten on erittäin vaikeaa tunnistaa, kun toinen näyttää silminnähden hyvinvoivalta. Eikä tässä tilanteessa myöskään puhuta aikeista kenellekään, koska tiedostetaan, että silloin läheiset huolestuisivat ja yrittäisivät estää nämä aikeet.

Ja myös sellaisen tapauksen tiedän, jossa henkilöllä oli useita vuosia sitten ollut useampi tekoyritys takanaan. Henkilö kuitenkin nousi jaloilleen ja puhui avoimesti näistä aiemmista yrityksistään, ja siitä elämänvaiheesta jolloin hän oli todella ahdistunut. Elämäntyyli muuttui todella paljon, ja kaikki luulivat, että nyt hänellä on oikeasti kaikki hyvin. Mutta sitten aivan yhtäkkiä tuli se päivä, kun tämä henkilö yritti uudestaan, ja sillä kertaa onnistui yrityksessään. Eli vaikka ulkoisesti kaikki oli aivan toisin kuin joskus aiemmin, tämä ihminen selvästi kantoi jotain painavaa lastia sisällään, eikä varmaankaan osannut sitten enää puhua siitä kenellekään.

Joskus myös luin jutun miehestä, joka asuu lähellä jyrkännettä, joka on erittäin yleinen tekopaikka. Hän on pysäyttänyt useamman sinne matkalla olleen ihmisen ja jutellut heidän kanssaan. Kun ihmiset ovat tulleet kuulluiksi, he ovatkin peruneet aikeensa ja kääntyneet takaisin. Ajattelen, että siinä missä on vaikeaa tunnistaa ihmisten synkkiä aikeita, me voimme parhaiten ehkäistä kaikki aikeet ja kaikkien aikeiden syntymisen sillä, että me kysymme toistemme vointia ja kuuntelemme toisiamme. Uskon, että monet niistä, joilla on synkkiä aikomuksia, eivät vain ole kokeneet tulleensa kuulluiksi. Heidän voi olla vaikeaa sanoittaa itseään, tai heillä voi olla ihan suoraan sellainen kokemus, etteivät läheiset ole kiinnostuneita heidän asioistaan. Sen tiedän kuitenkin myös omasta takaa, että jos on tottunut kuuntelemaan pelkästään toisten asioita mutta omat asiat jäävät vähemmälle huomiolle, siinä alkaa kokea itsensä todella yksinäiseksi riippumatta siitä, kuinka monta läheistä ihmistä ympärillä on, ja puhumisesta tulee sen vaikeampaa mitä pidempään tilanne jatkuu. Itse olen onnekseni löytänyt ihmisiä, joille olen voinut puhua ihan kaiken mitä kannan sisälläni. Ja sitä suuremmalla syyllä pyrin itsekin edelleen aina kuuntelemaan ja olemaan kiinnostunut, kun joku puhuu minulle omista asioistaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan ne, jotka asiasta puhuu ei sitä tee. Mun lähipiirin itsarit ovat molemmat tulleet täydellisesti puskista, ilman mitään ennakkovaroitusta.  

Ja aika usein oikeesti itsarin tehneet ovat olleet viimeisinä aikoina hyvinkin iloisia ja myönteisiä. Ovat jo tehneet ratkaisunsa ja ovat siihen tyytyväisiä.

Lujaa puunoksaa etsivät köyden rasvaajat potentiaalisia tapauksia.

En tiedä miksi saan alapeukkuja? Onko liian tabu aihe vai mikä. Ihan tosissani kysyin, josko kellään olisi kokemusta samankaltaisesta tilanteesta.

t. ap