Nuoren muutto ja äiti vaan itkee

Onko sulla muita lapsia tai miestä vai jäitkö yksin ja se itkettää? 

Mun lapsi lähti ulkomaille yliopistoon syksyllä 2021.

Palasi kotiin kahden kuukauden päästä koska korona sulki siellä kaiken.

Asui kotona taas kaksi vuotta ka opiskeli täällä yliopistossa.

nyt on ollut vuoden Aasiassa vaihdossa, palaa kohta ja muuttaa sitten opiskelija-asuntoon jossain täällä pk-seudulla.

Siihen tottuu😂

Toinen asuu vielä kotona koska pöäsi hänkin tänne yliopistoon.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla muita lapsia tai miestä vai jäitkö yksin ja se itkettää? 

Hyvesignaloi taas itseänsä itkemällä kuinka hyvä ja välittävä äiti on nyt kun tuli tunnepuuska. Yak.

Ajattele että sun pitää lähettää hyvää ja positiivista energiaa nuorelle. Ei vahingossa ajatuksissa surua tai ikävää yms. Kun voi nähdä ja soitellakin. Ja ehkä palaa joskus asumaan lähemmäs.

Häpeä!

4 jatkaa että paljon kamalampaa olisi se että nuori istuisi kotona ilman opiskelu- ja työpaikkaa ja korottelisi loputtomasti niitä yo-arvosanojaan. Se oikeasti itkettäisi toivottomuudessaan.

Itkin itsekin vastaavassa tilanteessa. Ajan mittaan tilanteeseen tottui. Onhan se kuitenkin hienoa, että nuori itsenäistyy ja pärjää omillaan.

Ymmärrän sua hyvin. Mun esikoinen muutti pois kotoa nelisen vuotta sitten, enkä vieläkään ole sinut asian kanssa. Näemme häntä onneksi viikottain ja lomailemmekin yhdessä, mutta sydämeni itkee joka kerta hänen lähtiessä. En tietenkään riipu hänessä ja annan hänen elää, mutta lapsi on lapsi. Vanhemmuus ei pääty koskaan. 

Tyhjän pesän syndrooma. Kyllä se tuntuuu kun koti hiljenee, ja pitääkin tuntua. Useimmat meistä tottuu aika nopeasti, vaikka on iso elämänmuutos. Yhden aikakauden päätös elämässä. 

Lopeta tuo vollotus !

Ero itkettää. Itket itkusi ja pääset eteenpäin. 

Tämä varmasti, toivottavasti pahin tunnemyrsky laantuu pian niin että näkisi positiiviset puolet asiasta myös 😊 

Ap

Sylettää tuollainen. Äidillä ei mitään elämää. Nuori parka.

Kyllä jotkut on tällä palstalla tunteettomia ja empatiakyvyttömiä. En ymmärrä miksi ei saisi itkettää se, että lapsi muuttaa pois. Vastenmielistä, että pitäisi aina olla täysin tunteeton. 

Kyllä muakin itketti kun ainoa lapsi muutti viime syksynä pois. Jäin yksin tai siis kissan kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä varmasti, toivottavasti pahin tunnemyrsky laantuu pian niin että näkisi positiiviset puolet asiasta myös 😊 

Ap

Siis tarkoitin kommentiksi tuohon tyhjän pesän syndrooma - vastaukseen

Vierailija kirjoitti:

Sylettää tuollainen. Äidillä ei mitään elämää. Nuori parka.

Mistä teitä idio otteja riittää? Ei lapsen pois muuttamisen itkeminen sit tarkoita, että äidillä ei olisi mitään elämää! Kuinka oikeasti voit olla noin tyhmä?!? Mitä nuori parka tässä nyt muka on? VMP.

Vierailija kirjoitti:

Sylettää tuollainen. Äidillä ei mitään elämää. Nuori parka.

Tuollaisia sun kaltaisia ihmisiä sitten tulee kun kotona ei ole rakastettu ja välitetty. Otan osaa.

Tsemppiä! On kamalaa. Meillä nuori muutti jo pari vuotta sitten mutta olinyt kesän kotona kun sai täältä kesätöitä opiskelemaltaan alalta. Muuttaa takaisinopiskelupaikkakunnalle viikon päästä. Muistan kun eka kerran lähti, olin kuolla ikävään. Onneksi silloin kuopus asui vielä kotona. Nyt kuopus on muuttanut mutta käy usein kotona kun asuu lähempänä, joten häntä en ikävöi samalla tavalla koska ehdin nähdä viikottain. Haikeutta on taas ilmassa kun tiedän että menee kuukausia ennen kuin nään taas esikoista. 

Mä sain siirrettyä itkuni iltaan, kun jäin yksin. Sen jlkeen olenkin iltaisin itseni itkenyt uneen. Lapsi muutti aivan liian aikaisin, olishan tässä vielä voinut olla opinnot loppuun.. 

Nyt just muuttivat poikkiksen kanssa pienempään, kun kummatkin jäi opiskelijioksi. Puoliso on niin lutunen, että kun hänkin tuli ja halas vikan käynnin jälkeen, niin kyllähän sitä taas hanat aukes. Hyvä pari ovat niin opettelevat elämää yhdessä. :)

Moikka ap, täällä kohtalotoverisi.

Kyllä tuntuu järisyttävälle tämä elämänmuutos! Toisaalta olen suunnattoman onnellinen että lapsen unelmat toteutuu, toisaalta tunnen haikeutta siitä että yksi elämänvaihe on ohitse.

Kuule, me selvitään kyllä. 

Keskitytään niihin asioihin jotka on hyvin. Lapsemme saivat opiskelupaikat! 

Yksi työkaveri sanoi että menee pari kuukautta ja sitten siihen tottuu. Aluksi on kamalaa kyllä, se kai pitää vain hyväksyä.

En ole lapselleni puhunut tästä mitään. Oon vain toistellut kuinka ylpeä hänestä olen.