Hyviä kokemuksia vanhojen vanhempien hoitamisesta?

Ei sinun äitisi sitten kovin huonossa kunnossa ole.

Itse en jaksa nostaa lattialle kaatunutta äitiäni ylös, koska hänellä ei ole voimia auttaa itse.

Kiva kokemus, mutta missä tuossa oli se hoito? Minäkin kyläilen silloin tällöin vanhan isäni luona ja saatan tehdä ruokaakin tms, ja se on oikein mukavaa, mutta mitään tekemistä sillä ei ole hoitamisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun äitisi sitten kovin huonossa kunnossa ole.

Itse en jaksa nostaa lattialle kaatunutta äitiäni ylös, koska hänellä ei ole voimia auttaa itse.

Pyysin, että laitettaisiin niitä mukavia kokemuksia. Minun isäni kaatuu usein, eikä pysty juuri liikkumaan, joten tästä samasta on kokemuksia, vakavia tilanteita on ollut. Vanhusten hoitoon liittyy ennemmin tai myöhemmin myös vaikeita hetkiä. Mutta jos luit aloitusviestini, niin ehkä huomasit, että kysyin mukavista kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Kiva kokemus, mutta missä tuossa oli se hoito? Minäkin kyläilen silloin tällöin vanhan isäni luona ja saatan tehdä ruokaakin tms, ja se on oikein mukavaa, mutta mitään tekemistä sillä ei ole hoitamisen kanssa.

Hoitaessani myös pesen, puen, annan lääkkeet ja teen erilaisia hoitotoimenpiteitä, katetrin vaihtaminen on tuttua, mutta en pidä niitä sen päivän huippuhetkinä. Sitten kun vanhus on hoidettu, voi vaikka katsoa telkkaria ja se on kyllä minusta todellakin kivampaa kuin vaikka pissan tai kakan pesu, josta on myös kokemusta. Aivan samoin ajattelen, että lastenhoitaminen on myös lasten kanssa seurustelua ja olemista, ei vain vaippojen vaihtamista, niin samalla tavalla ajattelen, että vanhempien kanssa on monenlaisia hetkiä. Ilmeisesti tämä ketju on nyt aivan mahdoton, pelkkää negatiivista vain ja jos joku yrittää sanoa että vanhojen vanhempien kanssa voi olla hyviä hetkiä niin heti vain julistetaan että kyseessä on joku rento kyläily, ja oikea hoitaminen on jotain aivan muuta.

Hyviä hetkiä oli kun muun hoidon lomassa juttelimme vanhoista asioista, tai tuli tilannekomiikkaa. Aika harvassa ne hyvät hetket oli. 

Asuin samassa taloudessa neurologista perussairautta sairastaneen äiti kanssa ja hyvin meni monet vuodet ja järjestely toimi paremmin kuin erillään asuminen jolloin olisin joutunut ylläpitämään kahta huushollia ja juoksemaan niiden välillä ja minullla oli myös ansiotyöni hoidettavana. Taloudellisestikin tämä oli kelpo ratkaisu, sillä yhteistalous ja kulujen jako mahdollistivat myös yksityisten lääkäripalveluiden käytön ja rahaa riitti silloin tällöin myös johonkin ylellisyyteenkin. Voimilleni alkoi ottaa vasta, kun äidille alkoi tulla enemmän erilaisia vaivoja, yleiskunto alkoi heiketä ja tuli enemmän lääkärireissuja joiden takia jouduin ottamaan myös töistä rokulia ja aloin myös olla enemmän kotiin sidottu. Koskaan ei onneksi edetty siihen vaiheeseen, että olisi pitänyt etsiä palvelutalo- tai laitospaikka, äiti menehtyi vähän yllättäenkin aivoinfarktiin.

Mun äiti 90v mutta hoitaa kaikki asiansa itse ja käyttää tietsikaa kuin kuka tahansa ja pitää blogia. Me ollaan järjestetty niin että asutaan samassa taloyhtiössä vierekkäisissä taloissa ja piipahdan siellä aina välillä hetkeksi. Jossakin vaiheessa hän lakkasi itse käymässä kaupassa ja tein ostokset hänelle samalla kuin omani. En muista kuinka homma kääntyi sellaiseksi että ei enää mennyt kauppaan taksilla. Lainasi kirjoja kirjastosta ja minä hain ne. Olin vähän niin kuin sihteeri.

Viime aikoina olin läsnä hänen kämpässä kun meni suihkuun siltä varalta että esim kaatuisi. Silloin hänellä oli jo kaikkialle levinnyt syöpä. Hankin hänelle vessatuolin sängyn viereen. Rollaattori oli jo ollut jonkun aikaa. Siitä kun syöpä todettiin niin hän kuoli kolmen kuukauden kuluttua mutta samalla viikolla kun kuoli la-su yönä hän oli pankissa tiistaina. Satuin soittamaan ja hän sanoi että olen pankissa en voi puhua. Kävi järjestämässä tilit sellaisiksi että meidän oli helppo hoitaa kaikki asiat.

Tuntuu siltä kun porukka tekee vanhemmistaan täysin vammaisia silloin kun nämä eivät sitä edes vielä ole. Eivät kaikki vanhemmat ole riesaksi lapsilleen. Nyt mulla on paljon enemmän huolta veljistäni jotka ovat eronneita ja tarttisivat jonkun naisen rinnalleen. Yksin niistä tulee jotain 'luusereita'. Systeri ei oikein ole oikea henkilö tukemaan mutta siltä se näyttää että tartteekin olla.