Omituisia mietteitä 2,5 v.:llä päiväkodin aloituksesta?
Kun puhuin että siellä on kavereita ja onko kivaa sitten leikkiä kavereiden kanssa, tai haluatko leikkiä isoveljen kanssa - "leikin yksin".
Ja toinen ajatus "siellä sanotaan v_ttuja".
Siis TÄH?!
Näitä siis todennut useampaan kertaan.
Kiva varmaan aloittaa tuon kanssa, haluaa vaan leikkiä yksin ja odottaa että siellä joku puhuu / hän voi puhua rumia?
Kommentit (5)
Mun juuri 3v täyttänyt poika on ihan tänä syksynä vasta alkanut leikkiä muiden lasten kanssa. Aiemmin leikki jotain itsekseen, esim. työnteli kuorma-autoa ympäriinsä ja lapioi sinne hiekkaa tms.
Muut lapset siellä saattavat kiroilla. Meidän pojan päiväkodissa en ole kuullut kiroilua, mutta kaveri valitti, että hänen lapsensa oppi kiroilemaan päiväkodissa muutamassa kuukaudessa. Alkoi kotona hokea vittua ja muuta. Isommat 4-6-vuotiaat lapset voivat siellä olla hyvinkin innostuneita rumista sanoista.
lapsen puhuvan rumia.
Tuon ikäiset ei tosiaan vielä kauheasti leiki yhdessä, vaan enemmän rinnakkain.
MInusta ei ollenkaan omituisia mietteitä.
ei se lapsi hetkessä ystävysty. osa on ollut 9kk iäst hoidossa ja tottunut toisiinsa. kyllä tuonikäisellekin voi olla hankalaa alkuun löytää paikkaansa ryhmässä ja oma lapseni alkoi vasta noin 4 vuotiaana oikeasti leikkimään muiden lasten kanssa hoidossa vaikka kotioloissa onnistui kaverin kanssa hyvin leikki jo ennen 3 vuotta..
ja koittaa vedättää sinua ajattelemaan ettei lasta pidä tuollaiseen paikkaan viedä. 2,5v osaa olla yllättävän laskelmoiva välillä.
ei uskoisi...
Olen siis jotenkin koko ajan kuvitellut että hän kyllä varmaan tykkää päiväkodista ja sopeutuu sinne äkkiä.
Mutta nyt on muuttuntu jotenkin muutaman viikon sisään koko lapsi, alkaa kai uhmaikäkausi tms. tulla päälle...
Ei ole enää niin iloinen ja avoin kuin ennen.
Osaa olla lähes "ilkeä" / kiusanhenki, ja haluaa uhmata.
No, mietin että hän kyllä tykkää kovasti leikkiä yksin leluillaan ja viihtyykin pitkiä aikoja omissa puuhissaan - mutta eihän siinä isossa n. 20 hengen ryhmässä varmaan saa rauhassa edes leikkiä yksin!
Olen huomannut, että nyt hän on alkanut rumasti laittamaan vastaan, jos joku muu tulee sotkemaan leikkejään (ottaa tavaran pienemmän kädestä takaisin tai jopa vähän tönäisee).
Onneksi taitaa olla ryhmän nuorimpia luullakseni, ettei tule sitten ihan pahasti asetelmaa että pienet sotkee leikit.
Isojen kanssa tykkääkin ehkä leikkiä enemmän, juoksee perässä joukon jatkona ja yrittää eläytyä leikkiin.
Ja noita rumia sanoja on tietty oppinut isoveljeltään, joka taasen oppinut naapurin isommilta pojilta jne. .... ja ai että kun ne on jostain syystä nyt niin "rakkaita" sanoja just ne v:t yms. meidän lapsille. :(
ap
ja koittaa vedättää sinua ajattelemaan ettei lasta pidä tuollaiseen paikkaan viedä. 2,5v osaa olla yllättävän laskelmoiva välillä.