Kävi sääliksi tänään pari äitiä
Olivat n. 30 vuotiaita ja järjettömän lihavia. Mukana oli iso lapsilauma (toisella kolme ja toisella neljä). Kaikki lapset olivat ns. monikulttuurisia eli isänsä ovat tummaihoisia. Mutta nuo naiset, mua säälitti ne. Ei kukaan ihminen päästä itseään tuohon kuntoon, jos on elämässä kaikki ihan hyvin. Tuli heti mieleen, että mies huitelee, missä sattuu ja jättäneet vaimon kotiin hoitamaan lapsia, eikä osallistu millään tavoin perheen elämään.
Kommentit (13)
pari tosi lihavaa äitiä, mutta niillä on kyllä ihan supisuomalainen persumies.
Ovat surkeanoloisia ja vaikuttavat eksyneiltä...
katselehan tarkemmin ympärillesi, noita lihavia äitejä jotka ovat miehiinsä nähden vanhan ja väsyneen näköisiä oli paikat täynnä kun kävimme lasten kanssa lomareissulla. Ihan olivat suomalaisia ja valkoihoisia kaikki. Olikohan niilläkin elämä päin persettä? Eihän se nyt voi mitenkään olla mahdollista kun kerran kunnon osallistuva suomalainen mieskin sentään

Jos ihminen on sairaalloisen lihava, niin eiköhän sillä ole elämä päin persettä...
Jos ihminen on sairaalloisen lihava, niin eiköhän sillä ole elämä päin persettä...
Tiedän useammankin ns. läskin, jotka ovat keskimääräistä tasapainoisemman tuntuisia ihmisiä.
Voi, voi, kyllä sitä painoa kertyy vaikka elämä olisi kuinka hyvin.
Vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut, ja olen jo kuitenkin 40v. Mutta en syökään kuin possu, eikä minulla ole onnekseni mitään lihottavaa sairautta.

Taas löytyi yksi, joka pystyy ylpeilemään edes sillä, ettei ole lihava.
Elämäni siis on järtsin KURJAA! :D
Vai oisko tosiasiassa niin, että kun tulen kotiin painettuani pitkää päivää töissä, maahanmuuttajamieheni on tehnyt maistuvaa mutta kaloririkasta ruokaa (hoitovapaalla kun minä pentele tienaan paremmin) enkä raaski lähteä illalla saleille tms koska silloin haluan olla perheen kanssa ja antaa iskälle omaa aikaa myös.
Voit nyyhkiä ihan rauhassa surkeata elämääni, itse olen siihen ihan tyytyväinen ja eivätköhän nämä kilotkin taas lähde karisemaan.
Mulla 16v. liitto takana. Mies ei huitele missään ja osallistuu lasten hoitoon.
Olen lihava.
Kaikki tuttuni, jotka ovat eronneet ovat olleet hoikkia ja kauniita.
Epätoivoisa yh-äitejä, jotka eivät osaa hoitaa edes parisuhdettaan.
täälä 30kg ylipainoinen onnellinen äiti-ihminen. jolla kaksi ihanaa lasta ja hyvä avioliitto. oon päästänyt itseni tähän kuntoon vaikka mies ei huitele missään :O
no nyt tosin tosta oon saanu 7kg alas, kun vihdoin sain itseäni niskasta kiinni..
Kaikki tuttuni, jotka ovat eronneet ovat olleet hoikkia ja kauniita. Epätoivoisa yh-äitejä, jotka eivät osaa hoitaa edes parisuhdettaan.
Mutta parisuhteen hoitamiseen ei riitä yksi ihminen, siihen tarvitaan myös miehen panosta. En ole epätoivoinen vaan onnellinen, exän kanssa hyvät välit, lapset taitavia ja terveitä. Elämä on ihanaa.
lapseni tarhassa on kaksi tummaihoista ja heidän äitinä on lihava. Mutta joo, nuo pojat ovat adoptoituja.