BB Tia kritisoi teiniäitiyttä (alle 25v lapsen saaneet)
Tästä ei lue lehdissä.Kovin sanoin eilen kertoi mielipiteensä, että kaikki naiset voisi kastroida ennen 25v. Senkin jälkeen pitää pystyä elättämään lapsensa ilman yhteiskunnan tukia. Hän ei hyväksy, ettämaksaa veroja jotka menevät "teidän lapsille". Haluaa itse sijaisäidiksi joskus tulevaisuudessa. Koulukoti tausta.
Jotenkin tuli vaikutelma, että itse syntynyt nuorelle äidille jokaeioleosannut kasvattaa tai huolehtiahänestä.Muokannut vahvasti mielipidettä vanhemmuudesta, jokaosittai ristiiitainen muiden mielipiteidensä kanssa.
Kommentit (27)
Kertoi kuitenkin lähes samassa lauseessa, että pelastaisi palavasta talosta kultaisen noutajan ennemmin kuin vauvan, jos vain toisen voisi pelastaa. Siitäpä hyvä sijaisäiti jollekin rassukalle.
Eikö lukiosta, jonka varmaankin kävit, valmistuta joskus 18-19 -vuotiaana? Jos pääsit samantien opiskelemaan akateemista tutkintoa, jonka kestää helposti 5 vuotta, ellei ole amk- tai alempi korkeakoulututkinto, niin olet ollut kyllä aikamoisen nopea käänteissäsi ja siitä onnittelut! Olit siis lisäksi palkkatöissä ulkomailla, ehdit saada pari vuotta alasi työkokemusta (vai oliko se osa-aikaisena opintojen ohessa, jolloin 2 vuotta ei täyty?) ja ehdit jo omistusasunnonkin hankkia. Kerkesitkö asuntolainatkin maksaa pois opiskelija-aikana ennen tuota 24 ikävuotta? Tarinasi ei ainakaan ole mikään normitarina Suomessa.
30 vuoden päästä mielipiteet ovat todennäköisesti naisella hiukan muuttuneet.
18-vuotiaana yliopistoon, kesät ulkomailla töissä, gradua tehdessä oman alan työpaikka, paperit ulos 23-vuotiaana ja työpaikka edelleen olemassa, joten 24-vuotiaana voi olla siinä pisteessä kuin nr. 3.
Mulla tosin kesti hiiiiieeman pidempään, mutta silti olen nyt tehnyt kaikki samat jutut kuin nr 3, tosin 10 vuoden viiveellä häneen nähden ;D

Teiniäiti alle 25v?? :D HAHAAHAHAH anna mun nauraa! :D Voin sanoa, että mun äitiys joka alkoi 21vuotiaana tulee kyllä yhteiskunnalle puolet havlemmaksi kuin suurimman osan yli 30vuotiaista äideistä. :D Säälittää, taitaa olla aika katkera. ;)
Kyllä hän vielä kasvaa ja ymmärtää tosiasiat. ;)
Ei taida kakara tajuta että monesti juuti "teiniäidin" eli esim 22v:n (buahahaah) äitiys tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, ja korkea synnytysikä on haitaksi. Voi raukkaa. :D
t.teiniäiti 23v haahaha :D
Kyllähän tuo kasvaa vielä aikuiseksi jonain päivänä ja tajuaa asiat ilman katkeruutta, kuulostaa melko typerältä. :)
T. 37v äiti
Sanoiko tia nimenomaan alle 25v on teiniäiti? :D Ei kai? Saa aika maanlaajusen naurun aikaseksi jos näin on. :D
Sanoiko tia nimenomaan alle 25v on teiniäiti? :D Ei kai? Saa aika maanlaajusen naurun aikaseksi jos näin on. :D
Viime yönä kertoi 24/7, että hänelle tehty abortti 8vkolla 17-vuotiaana. Ihmetteli kuinka naiset pystyvät kestämään raskauspahoinvoinnin. Hän oli ollut rv 5-8 vain vuoteessa pahoinvoinnin vuoksi, syöden mm. tuorekurkkua.
Toiseksi, jos kaikki naiset "kastroidaan" alle 25-vuotiaina, miten he voivat sitten myöhemmin saada lapsia?
Toiseksi, jos kaikki naiset "kastroidaan" alle 25-vuotiaina, miten he voivat sitten myöhemmin saada lapsia?
Ideana oli ilmeisesti palauttaa lisääntymiskyky 25v täytettyään, jos pystyisi huolehtimaan lapsistaan. Mutta kannattaisi tälläistä tapaa, jos se olisi mahdollista, nythän se ei tietenkään ole.
Oli kyllä viime yönä juhlissa ymmärtäväinen ja kuunteleva. Ihan erilainen, kuin esitellessään itsensä.
Ap
ja antaa meidän aikuisten elää omaa elämäämme.
Vai että alle 25v. on teiniäiti =D
Noh, meikä on sitten kait teiniäiti kun sai ekan muksunsa 21v. Tosin minä kyllä olin töissä kuten mieskin että ei kauheasti taidettu olla yhteiskunnan elätteinä =D
Itse sain esikoisen 18 vuotiaana, hyvin on sujunut! Kuopus syntyi kun olin 21 v ;) olen siis -89 syntynyt! Päivääkään en ole katunut että tein/sain lapseni näin nuorena :) Kovasti muutuin ihmisenä, tärkeimmäksi tuli lapset ja mies.. Ja tietysti ystävät mutta biletys loppui siihen! Nyt ehkä pari kertaa vuodessa tulee käytyä ulkona ilman lapsia.. Pidän tälläisestä elämästä!
se sitten ihan tosissaan on murtautunut ulos talosta. :D Menkääpe katsomaan sivuilta.
Kyllä minulle kelpaa peruskoulu, tieverkosto, kirjastopalvelut, julkinen terveydenhoito, rokotusohjelma ja poliisi sekä palokunta, mutta veroja en halua maksaa!!!
Ei halua, että verorahansa menevät sellaisten lasten elatukseen, joiden äidit eivät kykene elättämään lapsiaan.
Tuo tia on miehini kaveri ja joudun näkemään kyseistä akkaa pakosta kerran pari kk ohi mennen.
Itse olen 21v ja kolme vuotiaan äiti,toinen nyt tulossa.Eipä ole tia ennen mulle päin naamaa tällästä uskaltanut sanoa,Kauheesti aina kysyy miten poika voi ja muuta sellasta...Pitääkin laittaa tästä juttu pystyyn kun seuraavaks näen tian :) ihan vaan mielenkiinnosta...
Senkin jälkeen pitää pystyä elättämään lapsensa ilman yhteiskunnan tukia. Hän ei hyväksy, ettämaksaa veroja jotka menevät "teidän lapsille". Haluaa itse sijaisäidiksi joskus tulevaisuudessa. Koulukoti tausta. Jotenkin tuli vaikutelma, että itse syntynyt nuorelle äidille jokaeioleosannut kasvattaa tai huolehtiahänestä..
ei koulukoti kasvateilla ole sellaista kadehdittavaa taustaa
ja onhan se lapsi pystyttävä itse elättämään
aika typeriä ne jotka uskovat pärjäävänsä ilman rahaa. lopulta yhteiskunta ja mummo joutuu ne elättää.
olen hankkinut itselleni ammatin, ollut kaksi vuotta vakituisessa työssä ja minulla on nyt 2kk vanha poika. ikää 21 ja en tian mielestä olisi saanut lasta hankkia?