Venäjän parhaat puolet

Suomalainen valokuvaaja Anna päätti lähteä matkalle halki Venäjän Trans-Siperian rataa pitkin. Hän oli kuullut paljon maasta politiikasta, historiasta, kylmyydestä mutta halusi nähdä itse, mitä tavallinen elämä oli. Häntä kiinnosti erityisesti ihmiset, luonto ja kulttuuri.

Ensimmäinen pysähdys oli Pietarissa. Siellä hän ihastui Hermitagessa roikkuviin mestariteoksiin ja vanhojen kivitalojen koristeellisiin yksityiskohtiin. Kahviloissa tarjoiltiin lämmin piirakka ja makeaa teetä samovaarista. "Venäläinen vieraanvaraisuus", hän kirjoitti muistikirjaansa. "Lämmin sydän kylmässä ilmassa."

Matka jatkui Moskovaan, jossa iltaisin punainen tori kylpi valoissa ja metroasemat muistuttivat palatseja. Hän huomasi, että paikalliset olivat aluksi varautuneita, mutta kun keskustelu alkoi, heidän tarinansa virtasivat vilpittöminä sota-ajan isovanhemmista, lapsuudesta maaseudulla, haaveista ja arjesta.

Siperian halki kulkiessaan Anna näki jotakin, mitä ei ollut odottanut: rajattoman luonnon hiljaisuutta. Taigan metsät, Baikalin järven kirkas jää, ja tähtitaivas, jota ei peittänyt yksikään katuvalo. Paikallinen kalastaja tarjosi hänelle savustettua omulia ja kertoi vanhoja satuja järvestä. Anna hymyili elämä oli kovaa, mutta yksinkertaista ja syvästi yhteydessä luontoon.

Kun juna viimein pysähtyi Vladivostokissa, Anna tiesi: parhaimmat puolet Venäjällä eivät olleet vain nähtävyyksissä tai maisemissa, vaan siinä hiljaisessa lämmössä, joka löytyi ystävällisistä ihmisistä, vahvoista tarinoista ja maan syvästä sielusta.