Vuokrakämpissä saa kohta pössytellä vapaasti ja röökin polttajat kriminalisoidaan - Isännöintiliitto haluaa kieltää myös kannabiksen
Isännöintiliitto haluaa kieltää vuokralaisilta kannabiksen polttamisen, koska vireillä oleva lakimuutos kieltää tupakoinnin vuokra-asunnoissa mutta jättää kannabiksen käytön sallittujen joukkoon. Tämä johtaisi tilanteeseen, jossa tavallinen tupakka olisi vuokralaisilta kielletty, mutta kannabiksen käyttöä ei voisi samalla perusteella kieltää. Käytännössä tämä asettaisi vuokralaiset ja omistusasujat epätasa-arvoiseen asemaan, koska omistusasuja saisi edelleen polttaa kotonaan myös tavallista tupakkaa. Isännöintiliitto vaatii selkeyttä tilanteeseen, sillä ilman nimenomaista kieltoa kannabiksen polttamiseen puuttuminen vaatii erillisiä perusteluja hajuhaitoista ja asumisviihtyvyyden heikentymisestä.
On täysin käsittämätöntä, että vaarallinen huume kuten kannabis sallitaan kodeissa samalla, kun tavalliset tupakoitsijat joutuvat rikollisten asemaan. Kannabis tunnetusti aiheuttaa vakavia psykooseja, ahdistusta, paniikkikohtauksia ja jopa pysyviä mielenterveysongelmia. Etenkin nuorten kohdalla kyseessä on erittäin vaarallinen aine, joka voi tuhota loppuelämän yhdellä kokeilulla. Miksi yhteiskuntamme sulkee silmänsä tältä ongelmalta ja antaa täyden luvan myrkyttää asuinympäristömme ja altistaa lapsemme psykooseille? Kannabiksen käytön salliminen kodeissa pitäisi ehdottomasti kieltää kokonaan ja rinnastaa kovimpiin huumeisiin, jotta yhteiskuntamme tulevaisuus ei vaarantuisi.
Milloin ihmiset heräävät siihen, että kannabis tuhoaa nuorten mielenterveyden?
Kommentit (18)
Kannabis on jo laiton aine, joten ei ole sallittua poltella sitä missään.
Ovat kieltämässä laitonta toimintaa.
Kannabiksen poltto rinnastetaan savukkeiden polttamiseen, miksi se pitäisi erikseen kieltää ?
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on jo laiton aine, joten ei ole sallittua poltella sitä missään.
Mut silti poltetaan
Eikö mene vähän liian pitkälle, jos valtiovalta kieltää vuokralaista ja vuokranantajaa sopimasta keskenään, että asunnossa saa tupakoida? Olemmeko jo niin pitkällä totalitarismissa, että tämmöistäkin voidaan säätää?
Milloin ihmiset heräävät siihen, että jo ensimmäinen kannabiksen piikki voi olla tappava, jo pelkkä kasvin näkeminen saattaa sokeuttaa ja aiheuttaa lapsettomuutta sekä pettämistä vakiintuneissa avioliitoissa.

Niin? Isäinnöintiliiton kitinät tuskin paljon kiinnostaa, kun laillekin nakataan paskat.
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on jo laiton aine, joten ei ole sallittua poltella sitä missään.
Se on laitonta ilman perusteluja. Kannabis saatiin laittomaksi porttiteorialla joka oli keksitty juttu. Mitään oikeaa syytä kannabiksen laittomuuteen ei ole. Vähiten haitallinen päihde kaikilla mittaus tavoilla.

Sama se sille onko sille perusteita vai ei, silti se laiton on.

Jos ei kiellolle ole perusteita niin se on turha kielto. Sata kertaa haitallisempi alkoholi on laillista niin kannabiksen kielto on kaksinaismoraalia.
Vierailija kirjoitti:
Milloin ihmiset heräävät siihen, että jo ensimmäinen kannabiksen piikki voi olla tappava, jo pelkkä kasvin näkeminen saattaa sokeuttaa ja aiheuttaa lapsettomuutta sekä pettämistä vakiintuneissa avioliitoissa.
Onko tuo viesti sarkasmia vai hysteriaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on jo laiton aine, joten ei ole sallittua poltella sitä missään.
Se on laitonta ilman perusteluja. Kannabis saatiin laittomaksi porttiteorialla joka oli keksitty juttu. Mitään oikeaa syytä kannabiksen laittomuuteen ei ole. Vähiten haitallinen päihde kaikilla mittaus tavoilla.
Sama se sille onko sille perusteita vai ei, silti se laiton on.
Jos ei kiellolle ole perusteita niin se on turha kielto. Sata kertaa haitallisempi alkoholi on laillista niin kannabiksen kielto on kaksinaismoraalia.
Olen samaa mieltä että lait pitäisi pystyä jotenkin perustelemaan, mutta se ei sitä muuta että kannabis on Suomessa laitonta.
Kannabiksen mainetta haittaa se että sitä käyttävät julkisesti lähinnä mustat ja elämäntapakallut. Sivistyneet käyttäjät käyttävät sitä piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Kannabiksen poltto rinnastetaan savukkeiden polttamiseen, miksi se pitäisi erikseen kieltää ?
Tietääkseni kannabista ei ole Suomessa laillistettu. Joten sitä ei kyllä rinnasteta tupakkasavukkeiden polttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö mene vähän liian pitkälle, jos valtiovalta kieltää vuokralaista ja vuokranantajaa sopimasta keskenään, että asunnossa saa tupakoida? Olemmeko jo niin pitkällä totalitarismissa, että tämmöistäkin voidaan säätää?
Jos ihmiset ovat niin vammaisia, että polttavat sisällä ja samalla savu kulkeutuu muihin asuntoihin ja rappukäytävään niin kyllä, laki on hyvä olla tätä idiotismia varten.
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on jo laiton aine, joten ei ole sallittua poltella sitä missään.
Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön ja koko pohjoisamerikassa se on enimmäkseen laillista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö mene vähän liian pitkälle, jos valtiovalta kieltää vuokralaista ja vuokranantajaa sopimasta keskenään, että asunnossa saa tupakoida? Olemmeko jo niin pitkällä totalitarismissa, että tämmöistäkin voidaan säätää?
Jos ihmiset ovat niin vammaisia, että polttavat sisällä ja samalla savu kulkeutuu muihin asuntoihin ja rappukäytävään niin kyllä, laki on hyvä olla tätä idiotismia varten.
Kyllä se on parempi polttaa parvekkeella tai ulkona. Laittomuus on se syy miksi kannabista pyritään polttamaan piilossa. Yleisyydestään huolimatta kannabis ei aiheuta suuria ongelmia. Oikeasti laittomuus on se kannabiksen suurin haitallisuus.
https://www.verkkouutiset.fi/a/isannointiliitto-haluaa-kieltaa-vuokrala…